Sosionomit johtavat päiväkoteja jo nyt – hallituksen esitys turvaisi urapolun myös jatkossa 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia kiittää hallitusta siitä, että se on antanut eduskunnalle esityksen päiväkodin johtajan kelpoisuuden muuttamisesta. Esitys avaisi sosionomi (YAMK) -tutkinnon suorittaneille varhaiskasvatuksen ammattilaisille väylän päiväkodin johtajaksi ja auttaisi pitämään kokeneita johtajia tehtävissään vuoden 2030 jälkeen. 

Vuoden 2018 varhaiskasvatuslaissa säädettiin, että vuodesta 2030 alkaen päiväkodin johtajalta edellytetään pääsääntöisesti kasvatustieteen maisterin tutkintoa. Vaatimus kaventaisi sosionomien mahdollisuuksia edetä johtotehtäviin, vaikka heitä toimii jo nyt paljon kelpoisina päiväkodin johtajina. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän selvityksessä sosionomin AMK- tai YAMK-tutkinto oli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kaupungista riippuen 23–37 prosentilla kelpoisista päiväkodin johtajista. 

– Varhaiskasvatuksen pitovoima vahvistuu, kun ammattilaiset näkevät, että he voivat edetä uralla omalla alallaan. Moni sosionomitaustainen ammattilainen johtaa päiväkotia jo nyt. On tärkeää, että tämä urapolku avataan myös tuleville sukupolville, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio. 

Kuntaliiton aiemman arvion mukaan noin 300 sosionomitaustaista päiväkodin johtajaa olisi vaarassa menettää kelpoisuutensa vuonna 2030, jos sääntelyä ei muuteta. Talentia pitää tärkeänä, että hallituksen esitys laajentaa myös siirtymäsuojaa. Näin nykyisin kelpoisina toimivien johtajien kokemusta voidaan pitää varhaiskasvatuksen käytössä. 

Johtajaväylän on oltava käytännössä saavutettava 

Talentian mukaan kelpoisuusvaatimuksissa tulee tunnistaa sosionomien koulutuksessa ja työssä kertynyt pedagoginen osaaminen ja johtamistaito. Varhaiskasvatuksen sosionomin koulutukseen sisältyy jo vähintään 60 opintopisteen laajuiset varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuvat opinnot. 

Talentia katsoo, että johtajakelpoisuutta ei tule sitoa erillisiin 60 opintopisteen kasvatustieteen lisäopintoihin. Jos lisäopintovaatimus säilyy, opinnoista tulee voida sisällyttää 30 opintopistettä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon ja lisäopintojen tulee olla opiskelijalle maksuttomia. 

Lisätietoja

Jenni Karsio

Puheenjohtaja
Yhteiskunta-, sopimus- ja järjestöpolitiikka, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kansainväliset asiat
09 3158 6001, 044 541 5955