Hyvinvointialueilla otetaan 2026 käyttöön uusi osaamiseen ja vastuuseen perustuva palkkausjärjestelmä, tuttavallisemmin tasopalkkamalli. Se korvaa aiemman, työn vaativuuteen perustuvan palkkausjärjestelmän.   

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Miksi tasopalkkajärjestelmä otetaan käyttöön? 

Tehtävän vaativuuteen perustuvaa palkkausjärjestelmä oli tarpeen uudistaa. Uusi järjestelmä ottaa aiempaa paremmin huomioon sosiaalihuollon vaativat tehtävät ja vastuut, henkilöstön osaamisen sekä tekee mahdolliseksi palkkakehityksen uran edetessä.  

Milloin siirrytään uuteen järjestelmään? 

Tasopalkkamalli otetaan käyttöön vaiheittain. Luottamusedustajat ja työnantajat valmistelevat 2026 talven ja kevään aikana tasokuvauksia ja kriteereitä paikallisissa palkkaustyöryhmissä.  

SOTE-sopimuksen osalta malli tulee käyttöön viimeistään 1.10.2026. Osa hyvinvointialueista saattaa siirtyä tasopalkkamalliin jo aiemmin.   

Kenenkään palkka ei laske uudistuksen seurauksena.  

Miten palkka muodostuu uudessa järjestelmässä? 

Tasopalkkamallissa palkka muodostuu 

  • tasopalkasta,
  • tasolisästä,
  • henkilökohtaisesta lisästä,
  • työkokemuslisästä ja
  • tulospalkkiosta.

Uudistuksessa ei tule muutoksia henkilökohtaiseen lisään, työkokemuslisään ja tulospalkkioon, eli ne pysyvät samana kuin aiemmin. 

Palkkausjärjestelmässä on eri palkkaryhmiä, joihin sote-ammattilaiset sijoittuvat. Ennen uudistusta palkkaryhmiä kutsuttiin hinnoittelukohdiksi. Palkkaryhmät on kuvattu SOTE-sopimuksen palkkaliitteissä 1–5. Tehtävät sijoitetaan palkkaryhmän sisällä eri tasoille sen mukaan, kuinka paljon osaamista ja vastuuta ne vaativat. 

Jokaisessa palkkaryhmässä on 3–4 tasoa (A–D). Jos soveltuvaa palkkaryhmää ei ole, tehtävä on palkkaryhmän ulkopuolinen. Palkkaryhmän ulkopuolelle on sijoitettu muun muassa hallinnolliset tai ylimmän johdon tehtävät sekä johtavat sosiaalityöntekijät. 

Jokaiseen palkkaryhmään on määritelty osaamisen ja vastuun kriteerit. Osa kriteereistä on määritelty valtakunnallisesti, osa määritellään paikallisesti hyvinvointialueiden palkkaustyöryhmissä. Niissä talentialaisia edustavat JUKOn luottamusedustajat. 

Palkkausjärjestelmä perustuu osaamiseen ja vastuuseen. Mitä ne tarkoittavat? 

Tasopalkka määritellään tehtävässä edellytetyn osaamisen ja vastuun perusteella. Osaaminen kuvaa tehtävän edellyttämiä tiedollisia ja taidollisia vaatimuksia, vastuu taas erilaisia esim. yksilö-, johto- tai esihenkilövastuita.  

Jokaiseen palkkaryhmään on tehty valtakunnallisia osaamisen ja vastuun tasokriteerejä, joiden lisäksi paikallisesti voidaan sopia omia tasokriteereitä.  

Miten eri osaamisen ja vastuun tasot eroavat toisistaan palkan osalta?  

Työnantaja päättää siitä, kuinka suuri tasopalkka kullakin osaamisen ja vastuun tasolla on. Saman palkkaryhmän samaan tasoon kuuluvien tehtävien tasopalkan on oltava yhtä suuri. Eri tasojen välille on muodostettava tarkoituksenmukainen ero, joka huomioi osaamisen ja vastuun lisääntymisen tasolta toiselle siirryttäessä. Työnantajan määrittämän tasopalkan tulee kuitenkin olla minimissään valtakunnallisesti määritetyllä alarajatasolla. 

Kunkin palkkaryhmän tasojen alarajapalkat on määritelty valtakunnallisesti. Talentian neuvottelutyön tuloksena useimmilla hyvinvointialueilla sosiaalialan ammattilaisten palkat ovat kuitenkin merkittävästi isommat kuin alarajapalkat.     

Mitä ovat tasolisät?  

Tasolisä maksetaan erillisestä, ennalta määritellystä lisätehtävästä tai -vastuusta. Sopimukseen on kirjattu kaksi valtakunnallisesti velvoittavaa tasolisää:  

  • Tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävässä toimivan valvominen
  • Opiskelijan vastuuohjaajana toimiminen 

Paikallisesti voidaan sopia myös muista tehtävistä ja vastuista, jotka oikeuttavat tasolisään. Voit saada useita tasolisiä yhtä aikaa, jos sinulla on monta erillistä lisätehtävää tai -vastuuta. Tasolisää maksetaan lisätehtävän tai -vastuun keston ajan.    

Hyvinvointialueet päättävät itsenäisesti tasolisien euromäärät, joiden pitää olla kannustavat ja tarkoituksenmukaiset.   

Tuleeko palvelussuhteen ehtoihin muita muutoksia?  

Palvelussuhteen muut ehdot pysyvät samana kuin aiemmin, vain palkan määräytymisperusteet muuttuvat.  

Voiko palkkasi pienentyä? 

Kenenkään palkka ei pienene palkkausjärjestelmäuudistuksen seurauksena.  

Miksi johtavat sosiaalityöntekijät eivät kuulu mihinkään palkkaryhmään?   

Vanhassa palkkausjärjestelmässä sosiaalihuollon ylimmät johtotehtävät olivat hinnoittelemattomia. Palkkatasoa ei siis määritelty tarkalla palkkataulukolla, vaan tehtävän vaativuuden ja paikallisen sopimisen mukaan. Johtavat sosiaalityöntekijät sen sijaan kuuluivat hinnoiteltuihin tehtäviin. 

Uudessa tasopalkkajärjestelmässä sosiaalihuollon johtajien lisäksi johtavat sosiaalityöntekijät ovat palkkaryhmään kuulumattomia. 

Se mahdollistaa johtavien sosiaalityöntekijöiden entistä paremman palkkakehityksen ja ottaa paremmin huomioon työn vastuun ja osaamisvaatimukset. Tämä oli Talentian pitkäaikainen neuvottelutavoite, joka nyt saatiin läpi. 

Pitääkö tehtävänkuvani päivittää? 

Kaikista tehtävistä laaditaan tehtävänkuva tai päivitetään olemassa oleva. Työnantaja käy työntekijän/viranhaltijan kanssa läpi laaditun tehtävänkuvan. Tässä vaiheessa siihen on vielä mahdollista tehdä korjauksia. Tämän jälkeen työnantaja vahvistaa tehtävänkuvan. Tehtävänkuvat suositellaan päivitettäväksi vastaamaan uutta tasopalkkajärjestelmää mahdollisimman joutuisasti käyttöönoton jälkeen.  

Mitä tekevät paikalliset palkkaustyöryhmät? Keitä ryhmässä on? 

Paikalliset palkkaustyöryhmät koostuvat luottamusedustajista ja työnantajan edustajista. Talentian jäseniä ryhmissä edustavat JUKOn luottamusedustajat.  

Työryhmät valmistelevat 2026 talven ja kevään aikana tasokuvauksia ja kriteereitä, selvittävät soveltamiskysymykset ja pyrkivät yksimieliseen ratkaisuun tasopalkkaa koskevissa kysymyksissä. Ne myös seuraavat uudistuksen etenemistä hyvinvointialueilla.  

Sitooko tasopalkkajärjestelmä kaikkia työnantajia? 

Tasopalkkajärjestelmä on sitova eli sitä on noudatettava kaikilla hyvinvointialueilla.  

Onko tasopalkkajärjestelmään siirtymiseen varattu rahaa? 

Muutokseen on varattu rahaa viime keväänä hyvinvointialueiden työehtosopimusneuvotteluissa. Niissä sovittiin palkankorotuseristä, joilla rahoitetaan järjestelmän käyttöönotto.  

Loppuvuodesta 2025 sovittiin tarkemmin rahoituksen kohdentumisesta ja ajankohdista. 

Mistä tiedän, maksetaanko minulle oikeaa palkkaa? 

Työnantajan tehtävänä on tiedottaa uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotosta. Työnantajan pitää myös kertoa, mitä osaamisen ja vastuun kriteereitä palkkauksessa työpaikallasi noudatetaan. Myös työpaikkasi intrasta saat lisätietoa palkkausjärjestelmästä.   

SOTE-sopimuksen palkkahinnoitteluliitteiden 1–5 peruspalkat 

Työ- ja virkaehtosopimukset

Työ- ja virkaehtosopimukset määrittelevät oikeudet ja velvollisuudet, jotka sitovat työnantajaa ja työntekijää tai viranhaltijaa sopimuskauden aikana.