Tiedote, Uutinen

Eksote vaarantaa sosiaalihuollon asiakasturvallisuuden

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote käynnistää yt-neuvottelut. Säästötoimet vaarantavat sosiaalihuollon asiakasturvallisuuden, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Yt:t koskevat lähes koko Eksoten henkilökuntaa. Lomautusten ulkopuolelle on rajattu kaikki ympärivuorokautisissa palveluissa vuorotyössä työskentelevät sekä muun muassa lääkärit ja psykologit.

–  Lomautukset eivät ole missään olosuhteissa mahdollista ilman, että sosiaalihuollon asiakasturvallisuus kärsii, painottaa Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Talentia muistuttaa, että asiakkaiden on saatava sosiaalipalveluita lakisääteisissä määräajoissa. Tähän velvoittaa sosiaalitakuu. Sosiaalitakuu koskee esimerkiksi toimeentulotukipäätöksiä ja vammaishuollon palvelupäätöksiä. Lastensuojelulaki velvoittaa kuntia tekemään selvitykset ja päätökset niin ikään määräajoissa.

– Toimeentulotuen käsittelyssä on jo nyt Eksotessa viivettä, sillä jopa kymmenet hakijat kuukaudessa eivät saa päätöstä toimeentulotuesta lain asettamassa määräajassa. Myöskään sosiaalihuollon perhepalvelujen palvelutarpeen arviointia ei ole koko tänä vuonna pystytty hoitamaan palvelutakuun edellyttämässä ajassa, Karsio sanoo.

Jos asiakkaat eivät lomautusten takia saa tarvitsemiaan sosiaalipalveluita, voi tästä tulla jälkiseuraamuksia työnantajalle. Talentia riitauttaa sosiaalitakuita uhkaavat lomautukset, ilmoittaa niistä valvontaviranomaisille aluehallintovirastoon sekä saattaa virkamiesten ja päättäjien toiminnan eduskunnan oikeusasiamiehen selvitettäväksi.

– Tässä karvas ja kestämätön kiitos henkilöstölle venymisestä korona-aikana, Karsio sanoo.

Korona on jättänyt jälkeensä suuren palveluvelan sosiaalipalveluihin. Säästäminen tässä tilanteessa on kestämätön tie.

– Säästäminen sosiaalitoimen henkilöstökuluista ei myöskään ole aitoa säästämistä, vaan saattaa kostautua tulevaisuudessa suurentuneinta kuluina. Esimerkiksi liian vähäinen perheiden tukeminen näkyy huostaanottojen tarpeena, päihdehuollon karsiminen taas lisää erikoissairaanhoidon tarvetta. Esimerkkejä kyllä riittää, Karsio huomauttaa.