Uutinen

Ehdota Akava-yhteisön yrittäjäpalkinnon saajaa

Kuka akavalainen yrittäjä tai ammatinharjoittaja ansaitsisi sinun mielestäsi yrittäjäpalkinnon? Akava-yhteisön yrittäjäpalkinnon avulla tuodaan esille yrittäjyyden merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle, talouskasvulle ja työllisyydelle.

Voit ehdottaa Akava-yhteisön yrittäjäpalkinnon saajaa 17.6.2022 mennessä.

>> Tutustu ohjeisiin

Palkintona on yrittäjän osaamisen kehittämiseen tarkoitettu 5 000 euron rahoitus ja Danske Bankin tarjoama palvelupaketti. Yrittäjä voi itse päättää, mihin koulutukseen tai muuhun yrityksen osaamispohjan kehittämiseen hän käyttää palkintorahan.

Mistä on kysymys?

Akava-yhteisö myöntää vuosittain palkinnon tunnustuksena ansioituneelle yrittäjälle tai ammatinharjoittajalle. Tavoitteena on nostaa esille yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnalle, taloudelle ja työllisyydelle.

Kuka voi saada palkinnon?

Palkinnon saaja voi olla esimerkiksi akavalainen yrittäjä, henkilö tai ryhmä, joka on toiminut merkittävällä tavalla akavalaisen yrittäjyyden hyväksi.

Kuka voi ehdottaa palkittavaa?

Ehdotuksia palkinnon saajista voi tehdä kuka tahansa Akavan liittoon kuuluva henkilö, Akavan jäsenjärjestöt sekä AKY – Akavalaiset yrittäjät ry. Yrittäjä voi myös itse ehdottaa itseään palkinnonsaajaksi.

Minne ehdotus toimitetaan?

Vapaamuotoiset ehdotukset perusteluineen pyydetään toimittamaan yrittäjäpalkintotyöryhmän sihteerille osoitteeseen piia.rekila@akava.fi 17.6.2022 mennessä.

Akavan hallitus päättää palkinnonsaajasta yrittäjäpalkintoryhmän ehdotuksesta ja palkinnon antamisen ajankohdasta.

>> Lue lisää Akavan sivuilta ja ehdota palkinnon saajaa