Paikallinen periaatekysymys

Paikallinen periaatekysymys

Muuan pohjoisessa Suomessa toiminut yritys saavutti aikanaan kuuluisuutta kahdesta syystä: a) yritys oli varsin menestyvä ja b) sen omistaja-johtaja halusi periaatesyistä pitää toimintansa järjestäytyneen työmarkkinaelämän ulkopuolella.

Ymmärrettävistä syistä tuo jälkimmäinen seikka näkyi julkisuudessa enemmän kuin yrityksen menestys.

Firman johto oli sitä mieltä, että kun yritys ei nähnyt työnantajaliittoon järjestäytymisessä mitään järkeä, saman täytyi soveltua työntekijöihin. Pulmaksi kävi se, ettei paikallisesta sopimisesta tullut sellaisessa asetelmassa mitään. Työntekijät ja heidän järjestönsä huomauttivat, että jos järjestäytyminen oli firmalle ylivoimaista, liityntäsopimuskin olisi tarjonnut mahdollisuuden paikalliseen sopimiseen.

Sekään ei käynyt yritykselle, jonka mielestä liityntäsopimus haiskahti pahaenteisesti työmarkkinapolitiikalle ja yritysdemokratialle.

Yritysjohdon mielestä vapaan maan tunnusmerkki oli se, että yksittäinen kansalainen ja yksittäinen yritys voivat keskenään sopia minkälaisista työehdoista hyvänsä. Jos sopiminen edellytti järjestäytymistä tai ylipäätään jonkin ulkopuolisen tahon puumerkkiä sopimuspaperiin, kysymyksessä oli perustuslain vastainen pakkojärjestely.

Tästä lähtökohdasta ei tietenkään voinut seurata muuta kuin toistuvia hankaluuksia.

Nämä olivat valitettavia senkin vuoksi, että työsuhteiden keskeisistä kysymyksistä vallitsi kohtalainen yksimielisyys.

Yritys oli varsin avokätinen palkanmaksaja eikä hiljaisimpinakaan aikoina ollut ensimmäisenä lomauttamassa henkilöstöään, vaan järjesti mieluummin koulutuksia. Omistajalla oli periaate, että ollaan joko ongella tai kaivetaan matoja, muttei olla tekemättä mitään. Joustovaraa ja ‑halua siis oli, mutta joustoista ei voitu periaatesyistä sopia.

Yhden ammattijärjestön aluetyöntekijä kuvasikin yrityksen muistuttavan asenteeltaan hänen vanhaa ajokoiraansa: se mieluummin ulvoo märkänä räntäsateessa kuin suostuu lämmitettyyn koppiinsa.

Tapausesimerkin kuvaama asenne on arkirealismia nykyäänkin.

Mediassa vyörytetään kovaäänisesti iskulausetta, jonka mukaan järjestäytyneet työnantajat saavat paikallisen sopimisen myötä ilmaisen kilpailuedun vain siksi, että sattuvat olemaan järjestäytyneitä.

Eivät saa. Ne saavat sen vastapalkkioksi siitä, että ovat sopineet työntekijöitä edustavan luottamusmiehen toimivan ensisijaisena sopijaosapuolena ja työntekijöiden edustajana.

Koska mediamyllytys ei ole tämän yksinkertaisen faktan toistelusta huolimatta vaimentunut, järjestäytymättömien työnantajien kannattaisi tehdä ekskursio läntiseen Eurooppaan ja kysellä, miten paikallinen sopiminen muualla toteutuu. Opintoretkellä huomattaisiin pian, ettei sellaista järjestelmää ole, jossa paikallinen sopimus tehdään kokonaan ilman ammattijärjestöjen tai muun työntekijöitä edustavan organisaation myötävaikutusta.

Itävallassa työnantajan on jopa pakko olla järjestäytynyt, jos haluaa ylipäätään toimia sopimusosapuolena. Vapaata maailmaa edustavat vain maatalousyrittäjät.

Kari Matela

Jaa sivu