Näennäissäästämisen kova hinta
Talentia-lehden ilmestyessä hallitus kokoontuu kehysriiheen päättämään talouden suunnasta. Pöydällä ovat säästöt, veromuutokset ja valinnat siitä, mihin yhteiskunta panostaa.
Sosiaalialan viesti on yksinkertainen: sosiaalihuollon 100 miljoonan euron säästöt tulee perua.
Samaan aikaan turvallisuudesta puhutaan enemmän kuin pitkään aikaan ja puolustukseen investoidaan. Silti yksi kokonaisturvallisuuden keskeinen osa jää liian usein huomiotta, nimittäin sosiaalihuolto.
Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ytimessä on henkinen kriisinkestävyys. Sen rakentaminen ei tapahdu paraatikentillä vaan arjessa, jossa ihmiset saavat tukea, apua ja mahdollisuuden selviytyä vaikeuksistaan.
Häiriötilanteissa sosiaalihuollon vastuut kasvavat nopeasti. Tuen piiriin voi tulla ihmisiä, jotka eivät tavallisesti käytä palveluja. Aikajänne on usein pidempi kuin monilla muilla viranomaisilla: sosiaalipalveluissa työ jatkuu, kun akuutti kriisi on jo ohi.
Samalla on hyvä muistaa, että alalla ei ole valmiina henkilöstöreserviä. Siksi ammattilaisten jaksamisesta huolehtiminen on turvallisuuskysymys.
Todellisuus kentällä on kuitenkin se, että henkilöstö tekee työtä jaksamisen äärirajoilla jatkuvien yt-neuvottelujen ja kiristyvien resurssien keskellä. Eettinen kuorma kasvaa, kun asiakkaiden tilanteet vaikeutuvat samaan aikaan, kun apua vähennetään.
Häiriötilanteissa sosiaalihuollon vastuut kasvavat nopeasti.
Silti tiedämme, että oikea-aikainen sosiaalihuollon tuki säästää. Sosiaalialan ammattilaiset vahvistavat ihmisten toimintakykyä ja ehkäisevät raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarvetta.
Kun tuki heikkenee, apu saadaan vasta kriisissä. Se ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti kestävää.
Säästöt heikoimmassa asemassa olevista eivät ole vain talouspäätöksiä, vaan päätöksiä heidän tulevaisuudestaan. Jokainen säästö on arvovalinta.
Jos säästämme erityistä tukea tarvitsevista lapsista ja perheistä, säästämme heidän turvallisuudestaan. Leikkaukset valuvat myös varhaiskasvatuksen, koulun ja terveydenhuollon harteille sekä horjuttavat sisäistä turvallisuuttamme heikentäen koko kansan resilienssiä.
Sosiaalihuollosta säästäminen on näennäissäästämistä. Lasku palaa myöhemmin ja moninkertaisena.
Sosiaalihuolto ei ole menoerä vaan yhteiskunnan kestävyyden perusta.
Jenni Karsio