Armollinen matka-aikakorvaus

Armollinen matka-aikakorvaus

Toisin kuin ylityöt, jotka on lain mukaan korvattava, matka-aika on ”lainsuojatonta”. Työaikalaissa ei ole määräystä työmatkaan käytetyn ajan korvaamisesta.

Taustalla on ajatus, jonka mukaan matka-aika on työtä vain silloin, kun henkilö ohjaa joukkoliikennevälinettä tai kuljettaa rahtia. Jollei työehto- tai työsopimuksessa muuta lue, kulkuvälineessä matkustaminen on vapaa-aikaa, vaikka lennettäisiin työmatkalle Singaporeen.

Tällainen ydinajatus on esimerkiksi valtion matkustussäännössä, johon valtaosa sosiaalialankin työehtosopimuksista nojautuu.

Valtion matkustussääntö vain sattuu olemaan peräisin vuodelta 1891. Silloin määräyksiin kirjattiin muun muassa, että kun junaa tai höyrylaivaa ei ole kyydiksi tarjolla, tulee virkamiehen saada käypää taksaa vastaava korvaus venevuokrasta tai hevosen seljässä kulkemisesta. Keisarillisen Majesteetin Armollisen julistuksen kirjoittamisaikaan vallinnut työelämän toimintaympäristö on sulkakynäkaudelta muuttunut, mutta matkustamisen ja työnteon erottamisen periaate ei.

Säännöllisen työajan ulkopuolisesta matka-ajasta korvataan vähintään puolet.

Laki ei toisaalta estä matkaan käytetyn ajan korvaamista. Mahdollisuutta on jo vuosikymmenet käytetty hyväksi useammassakin työehtosopimuksessa.

Sosiaalialallakin järjestöjen työehtosopimus poikkeaa edukseen siinä, että säännöllisen työajan ulkopuolisesta matka-ajasta korvataan vähintään puolet rahana tai aikana. Viisas työnantaja tarttuu tähän mahdollisuuteen, sillä oikeudenmukaisuuden kokemus parantaa työhyvinvointia, työmotivaatiota ja sitoutumista työhön. Näistähän me kaikki olemme kirjoista lukeneet.

Tämän kaltaista sopimista ei pidä erehtyä pitämään myönnytyksenä tai hyväntekeväisyytenä, koska työnantaja ei periaatteessa voi määrätä työntekijää matkustamaan vapaa-ajallaan. Työnjohto-oikeus on voimassa vain työaikana.

Ei työmatkoja pelkästä ajamisen riemusta tehdä.

Ajasta ja paikasta riippumaton työnteko on teknologian mahdollistamaa todellisuutta, jota työaikasääntelyssä on ollut vaikea hyväksyä. Pitkällisen uuvutustaistelun jälkeen on todettu, että etätyö kyllä täyttää kaikki työnteon tunnusmerkit ja on jopa hyvin tehokasta työaikaa, mutta samoin laittein kulkuvälineessä tehty työ ei.

Omalla autolla ajettaessa ei tietenkään ole kysymys välittömästä työnteosta, mutta ei työmatkoja pelkästä ajamisen riemusta tehdä. Matkaan kuluvan ajan korvaaminen on paikallaan, ja kaiken lisäksi koko ajan yleistyvä työehtosopimuksiin kirjattava ehto.

Kun vielä ottaa huomioon, että ihmisten työskentelyalueet ovat koko ajan laajenemassa, yhä vähäisempi osa työstä tapahtuu yhdessä ja samassa paikassa. Esimerkiksi lastensuojelun sijaishuollossa on jo pitkään tehty toistuvia, satojen kilometrien pituisia työmatkoja. Kainuusta pääkaupunkiseudulle yöjunassa matkaavan työntekijän on arvatenkin vaikeaa selittää itselleen, miksi on valinnut juuri sellaisen tavan viettää vapaa-aikaansa.

Kari Matela

Jaa sivu