Palkkailta sosionomeille ja ohjaajille
Sola ry:n edunvalvonnan teemana on tänä vuonna palkkaus. Järjestämme keskiviikkona 8.3 klo 18-19.30 Teamsissa kunnissa työskenteleville sosiaalialan sosionomeille ja ohjaajille suunnatun palkkaillan. Ilta on ensimmäinen osa vuoden teemaa. Myöhemmin on tulossa kohdennettua ohjelmaa muillekin sektoreille ja lokakuussa isompi palkkailta yhteistyössä Talentian kanssa.
Nyt kysymme: Ovatko kunnissa työskentelevät ohjaajat palkkakuopassa?
Mukana keskustelemassa Jyväskylästä Jukon pääluottamusmies Heljä Siitari ja saamme kuulla terveisiä kentältä.
Työskenteletkö kunnalla esim. varhaiskasvatuksessa, nuorisotyössä, työvalmentajana tai työllisyyden kuntakokeilussa? Tule mukaan keskusteluun kertomaan näkemyksesi kunta-alan palkkauksesta ja tuo ajankohtaiset kuulumiset työstäsi iltaan!