Sosiaalialan on otettava paikka yhteiskunnallisessa keskustelussa

Sosiaalialan ympärillä on käynnissä perustavanlaatuisia muutoksia. Hyvinvointivaltiomme kokonaisuudessaan on murroksessa. Ne resurssit, joita julkiseen palvelujärjestelmään käytetään, tulevat vähentymään. Säästöpaineet, joista nyt keskustelemme, eivät ole ohimenevä ilmiö – ne tulevat olemaan läsnä myös vuosia eteenpäin.

Kun julkista taloutta tasapainotetaan, katse kohdistuu väistämättä palveluihin. Sosiaalihuollon kentällä tämä näkyy muun muassa lainsäädännön uudistuksina, palveluiden kohdentamisen tarkentamisena ja asiakkaiden oikeuksien uudelleentulkintana.

Viime aikoina on käyty keskustelua sosiaalihuoltolain uudistamisesta tai suoremmin sanottuna sosiaalihuollon säästöistä. Esillä olleissa ehdotuksissa on herättänyt huolta erityisesti se, että osa muutoksista kaventaa asiakkaiden oikeusturvaa ja heikentää subjektiivisten oikeuksien toteutumista. Kun palveluiden velvoittavuutta väljennetään ja kirjaamis- ja päätöksentekorakenteita muutetaan, kysymys ei ole vain hallinnollisesta hienosäädöstä. Kysymys on siitä, millaisena näemme sosiaalihuollon roolin: turvaavana oikeutena ja investointina vai kustannuseränä. Keskustelu sosiaalipalvelujen rahoituksesta, rakenteista ja tulevaisuudesta ei jää vain meidän keskinäiseksi pohdinnaksemme. Se siirtyy – ja on jo siirtynyt – kaikkialle yhteiskunnan eri sektoreille.

Tämä ei kuitenkaan ole hetki lamaantua. Tämä on hetki kirkastaa, mitä ehdottomasti pitää suojella ja mihin olemme valmiita etsimään uusia ratkaisuja ja toimintatapoja. Meidän tehtävämme on varmistaa, että taloudelliset ratkaisut eivät johda kohtuuttomuuteen, oikeuksien kaventumiseen tai kaikkein heikoimmassa asemassa olevien aseman heikkenemiseen.

Kaikissa tilanteissa sosiaalialan ammattilaisten orientaatio on ammattietiikassa. Se toimii kompassinamme silloinkin, kun ympärillä myrskyää. Ammattietiikka antaa meille selkänojan sanoa: tähän asti – mutta ei tämän yli. Se antaa meille myös rohkeuden etsiä uusia ratkaisuja. Sosiaaliala ei ole muuttumaton. Olemme aina kehittäneet työtämme, rakentaneet uusia toimintamalleja ja tehneet yhteistyötä yli sektorirajojen. Meillä on kyky uudistua, mutta uudistumisen on tapahduttava ihmisarvoa kunnioittaen ja meitä alan asiantuntijoita kuunnellen.

Nyt on meidän jokaisen aika osallistua keskusteluun. Alan itse on oltava se ääni, joka puhuu silloin, kun puhutaan sosiaalipalveluista.

Lainsäädäntö ei ole abstrakti kokonaisuus. Se konkretisoituu ihmisten elämissä. Sosiaalialan ammattilaisina näemme päivittäin, miten haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilanne rakentuu monesta tekijästä: taloudesta, terveydestä, ihmissuhteista, koulutuksesta, asunnosta. Yksikin heikennys yhdessä kohdassa voi käynnistää kielteisen kierteen. Siksi vaikutusten arviointi ei saa jäädä muodollisuudeksi. Meidän tehtävämme on tuoda esiin, mitä säästöt merkitsevät arjen tasolla. Meidän on tuotava esiin tutkimustietoa, käytännön kokemusta ja asiakkaiden ääntä.

Jos me emme puhu sosiaalipalveluista, joku muu puhuu – ja silloin keskustelu voi kaventua numeroiksi, kustannuksiksi ja yksinkertaistuksiksi.

Asiantuntijuutemme on arvokasta. Se perustuu korkeakoulutukseen, kokemukseen ja eettiseen sitoutumiseen. Meidän tulee käyttää sitä rohkeasti, rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti.

Vaikka ajat ovat haastavat, meillä on myös paljon voimavaroja; osaamista, sitoutumista ja kykyä nähdä ihminen ja yhteiskunta kokonaisuutena. Meillä on pitkä perinne oikeuksien puolustamisesta ja hyvinvointivaltion rakentamisesta. Sosiaaliala on osa yhteiskunnan moraalista selkärankaa.

Murros ei myöskään tarkoita romahdusta. Se tarkoittaa muutosta. Ja muutoksessa tarvitaan suunnannäyttäjiä. Me emme ole vain muutoksen kohteita – me olemme muutoksen tekijöitä.

Jenni Karsio