Vasusta vauhtia, mutta miten käy sosionomitaustaisten lastentarhanopettajien?

Talentia-lehti kysyi ministeri Sanni Grahn-Laasoselta, millaisen viestin hän haluaa lähettää sosionomitaustaisille lastentarhanopettajille varhaiskasvatuksen tiekartasta.  − Ministerinä pidän harmillisena, että varhaiskasvatuksen kehittämistyössä ammattiryhmät on asetettu vastakkain, totesi Grahn-Laasonen. Kuva: Kristiina Koskiluoma

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen hehkutti varhaiskasvatuksen tiekarttaa Merirastin päiväkodissa 5.9. järjestetyssä tilaisuudessa, jossa juhlistettiin varhaiskasvatussuunnitelmaa.

Koko joukko ministeriön ja opetushallituksen virkamiehiä oli kokoontunut helsinkiläiseen Merirastin päiväkotiin kuuntelemaan lasten laululeikkiä ja seuraamaan esikoululaisten opetustuokioita. Myös mediaa oli kutsuttu paikalle.

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen esitteli varhaiskasvatussuunnitelman kolmiportaisen mallin, jossa valtakunnallista suunnitelmaa sovelletaan paikkakunta- ja päiväkotipohjaisesti ja ulotetaan sitten koskemaan kutakin päivähoidossa olevaa lasta. Tavoitteena on tasa-arvon lisääminen.

”Stadissa on kliffaa olla snadi”

Helsingin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma on kunnianhimoinen. ja korostaa koko kaupunkia oppimisympäristönä. Tavoitteena on tasa-arvoinen, avoin ja yhteisöllinen Helsinki.

− Lapset retkeilevät kaupungissa ja käyttävät hyväksi ympäröivää luontoa ja kulttuuritarjontaa. Lapset saavat näkyä ja kuulua kaupungissa, lupasi varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas.

Kokeilu, tekeminen, leikkiminen eli kokonaisvaltainen oppiminen on ohjenuorana toiminnassa. Osallisuus on keskeinen arvo. Vanhemmat ja lapset otetaan mukaan suunnitteluun ja heitä kuunnellaan. Helsinki on myös päättänyt säilyttää lapsen subjektiivisen oikeuden päivähoitoon.

Ammatti-identiteetti vaarassa

Sosiaalialan koulutustaustalla on toimittu lastentarhanopettajana päivähoitolain säätämisestä lähtien. Sosiaalikasvattaja-lastentarhanopettajat ja varhaiskasvatukseen erikoistuneet sosionomit ovat ammatti-identiteetiltään lastentarhanopettajia.

Talentia-lehti kysyi ministeri Sanni Grahn-Laasoselta, millaisen viestin hän haluaa lähettää sosionomitaustaisille lastentarhanopettajille varhaiskasvatuksen tiekartasta. Siinähän esitetään, että varhaiskasvatuksen henkilöstörakennetta muutetaan siten, että lastentarhanopettajia olisivat vain kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneet.

Sosionomeilla on erittäin tärkeä tehtävä varhaiskasvatuksessa nyt ja tulevaisuudessa.

− Sosionomeilla on erittäin tärkeä tehtävä varhaiskasvatuksessa nyt ja tulevaisuudessa. Uudistus merkitsee sitä, että sosionomien osaaminen voidaan ottaa käyttöön nykyistä paremmin. Sosionomeille on erityistä osaamista moniammatillisessa yhteistyössä, työssä lasten ongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja yhteistyössä perheiden kanssa, muotoili Grahn-Laasonen.

Tarkentavan kysymyksen sosionomitaustaisten lastentarhanopettajien ammatti-identiteetin viemisestä ministeri väisti.

− Sosionomit ovat olleet rakentamassa suomalaista varhaiskasvatuksen menestystarinaa. Varhaiskasvatuksen laatua ihaillaan kansainvälisesti. Tarvitsemme enenevässä määrin varhaiskasvatuksen sosionomien osaamista, kun varhaiskasvatus kehittyy ja menee eteenpäin. Ministerinä pidän harmillisena, että varhaiskasvatuksen kehittämistyössä ammattiryhmät on asetettu vastakkain.

Ministeri vakuutti, että varhaiskasvatuksen sosionomien koulutusmääristä huolehditaan jatkossakin. Tulossa ei ole koulutusmäärien vähennyksiä, vaan päinvastoin.

− Tarvitsemme laatua ja osaamista. Tulevaisuutta rakennetaan moniammatillisesti yhdessä kaikkien kasvatustieteen kandidaattien, varhaiskasvatuksen sosionomien ja lastenhoitajien kanssa. Lastenhoitajien osaamista ei tule aliarvioida, muistutti Grahn-Laasonen.

Näiden vastausten jälkeen ministerillä oli jo kiire toiseen tilaisuuteen. Talentia-lehti olisi halunnut vielä kysyä, millaisia tehtäviä varhaiskasvatuksen sosionomilla olisi lapsiryhmässä, jos tehtävää ja osaamista määritellään sillä tavoin kuin ministeri sen teki.

Kysymättä myös jäi, miten lastentarhanopettajapulaan vastataan tiekartan keinoin. Ministeri kyllä kertoi, että hallitus on varannut määrärahat siihen, että seuraavan neljän vuoden aikana yliopistoissa koulutetaan 1 000 kasvatustieteen kandidaattia nykyistä enemmän.

Lue lisää Talentian varhaiskasvatustavoitteista.

Lue myös Talentian linjauksia.

Kristiina Koskiluoma

Päivitetty 30.10.2017.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *