Talentia vaatii kuntapäättäjiltä sosiaalisia investointeja ja satsausta työhyvinvointiin

Sosiaaliset investoinnit lisäävät ihmisten hyvinvointia ja säästävät yhteiskunnan varoja. Talentian tavoite kuntavaaleissa on turvata ikäihmisten palvelut ja varhaiskasvatuksen laatu, varmistaa lapsiperheiden oikea-aikainen apu ja työhyvinvoinnin toteutuminen.

Talentian tavoitteena on saada kunnat tekemään sosiaalisia investointeja. Se tarkoittaa ihmisiin investoimista. Sitä, että ketään ei jätetä yksin ongelmineen, vaan kaikki saavat tarvitsemaansa apua. Kun ihmiset saavat ajoissa apua, vähentää se riskiä ongelmien muuttumisesta entistä vaikeammiksi ja yhteiskunnalle kalliimmiksi.

– Kuntavaalit on tärkeä paikka vaikuttaa oman kunnan asioihin, sillä vaaleissa valittavat kunnanvaltuuston jäsenet käyttävät ylintä päätösvaltaa kunnassa. He tekevät merkittäviä kuntalaisten arkeen vaikuttavia päätöksiä esimerkiksi sosiaali- ja varhaiskasvatuspalveluista, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Talentia vaatii kuntapäättäjiltä juhlapuheiden sijaan tekoja.

– Kuntien on varattava sosiaalihuoltoon tarpeeksi resursseja, jotta heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja toimintakykyä voidaan tukea. Sijoitus sosiaalipalveluihin ja sosiaalialan korkeakoulutettuihin tuottaa hyvinvointia ja säästää lopulta rahaa, Karsio muistuttaa.

Lue lisää: talentia.fi/kuntavaalit

Kuuntele kuntavaalitentit podcasteina

Talentia järjesti helmikuussa kolme kuntavaalitenttiä, missä puheenjohtaja Jenni Karsion tentattavana oli joukko kansanedustajia. Ääneen pääsivät Keskustan Markus Lohi, Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen, Perussuomalaisten Mari Rantanen, Vihreiden Sofia Virta, Kokoomuksen Anna-Kaisa Ikonen ja SDP:n Heidi Viljanen.
Kuuntele Talentia-podcastista miten kansanedustajat pärjäsivät: anchor.fm/talentia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *