Syksyn lista

Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki

Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kommentoi yhteiskuntaa sosiaalisesta näkökulmasta. Seuraa tai pyydä kaveriksi, niin tiedät enemmän!
Facebook
Twitter

Perustuslakivaliokunta antoi maan hallitukselle uudet reunaehdot ja aikataulun sote ja maakuntauudistuksen jatkovalmistelulle.

Näillä näkymin soten järjestämisvastuu siirtyy maakunnille 1.1.2020, ja valinnanvapaus laajenee erillisen vaiheistuksen mukaan. Hallituksen on luovuttava soten suoran valinnanvapauden palveluiden pakkoyhtiöittämisestä ja maakunnille on annettava mahdollisuus tuottaa suoran valinnanvapauden sotepalveluita. Lisäksi perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota sosiaalihuollon palveluiden asemaan. Niiden kuulumista suoran valinnan palveluihin tulee vielä tarkastella seikkaperäisesti.

Valinnanvapauslakia odotetaan lausunnoille lokamarraskuun aikana. Talentia tulee esittämään valmistelijoille, että kuntien sosiaalihuollon tehtävät ja laillistetut ammattihenkilöt siirtyisivät maakunnille eivät yhtiöille ja että valinnanvapaus järjestelmää rakennettaisiin sosiaalihuoltoon vaiheittain.

Toinen kesän uutinen oli opetus ja kulttuuriministeriön selvityshenkilöiden raportti varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartaksi. Selvityshenkilöiden suositukset lastentarhanopettajien tehtävien jakamiseksi varhaiskasvatuksen opettajaksi ja varhaiskasvatuksen sosionomiksi sekä erityisesti kelpoisuuksien siirtymäsäännössuositus nostattivat oikeutetun haloon jäsenkunnassamme. Talentia tulee kaikin käytettävissä olevin keinoin ajamaan varhaiskasvatuksessa työskentelevien jäsentensä etuja. Kutsu tapaamiseen ministeri Sanni Grahn-Laasosen kanssa elokuulle on jo tullut.

Kesän aikaan saimme myös lausuntopyynnön hallituksen esitykseen sosiaali huollon ammattihenkilölain muuttamisesta. Talentian sinnikkäästi ajama kuntoutuksen ohjaajien saaminen laillistettujen ammattihenkilöiden joukkoon on nyt toteutumassa. Lisäksi laillistamisen siirtymäaikaan on tulossa jatkoa.

Työmarkkinaneuvottelut ovat myös alkamassa. Sopimukset päättyvät 31.1.2018. Liittokierroksen lisäksi tullaan syksyn aikana aloittamaan kuntasektorin sopimusjärjestelmän uudistamista koskevat neuvottelut. Maakuntien palvelukseen siirtyvien osalta on sovittava uusista maakuntien virka ja työehtosopimuksista ja niiden neuvottelujärjestelmästä. Kesän jälkeen odotettavissa on jälleen vilkas syksy ja talvi edunvalvonnassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *