Sinua varten – Talentia-lehti uudistui

Kaisa Yliruokanen. Kuva: Veikko Somerpuro

Tuliko epäilys, että olet saanut väärää lehtipostia ammattijärjestöstäsi? En ihmettele, sillä posti tuo käsiisi Talentia-lehden joka näyttää ja tuntuu erilaiselta kuin ennen. Jutut ovat kuitenkin edelleen täyttä asiaa, mutta hieman eri tavoin esille tuotuna kuin aikaisemmin.

Toimitus on työskennellyt lehtiuudistuksen parissa tämän vuoden, enkä voi kylliksi kiittää ammattitaitoista tiimiämme: Kiitos ulkoasun suunnittelija Veikko Anttila ja toimittajamme Helena Jaakkola ja Johanna Merilä. Kiitos kuuluu myös teille, lehden lukijoille, sillä saamistamme lähes 5 000 vastaajan lukijatutkimuksen kehitysehdotuksista oli meille paljon hyötyä.

Toivottavasti pystyimme täyttämään toiveenne myönteisestä lähestymistavasta, ajankohtaisuudesta ja monipuolisuudesta sekä visuaalisesta kiinnostavuudesta.

Lehden kehittäminen ei pääty tähän.

Koska lehden lukijat edustavat ammattialoiltaan koko sosiaalialan kirjoa ja lehden sivut ovat rajalliset, emme voi ihan jokaisessa lehdessä kirjoittaa juuri sinun alastasi. Voit kuitenkin olla varma, että olet mielessämme ja kenties jo seuraavasta numerosta löydät täsmäjutun myös itsellesi. Monet jutuistamme ovat edelleen yleisyhteiskunnallisia, kuten tässä lehdessä juttu Islannin ihmeestä nuorten päihteiden käytön kitkemisessä.

Lisäksi pääset kurkistamaan sosiaalialan osaajien työhön, ja joka kerta esittelemme hieman syvemmin yhden alan vaikuttajan tai jonkun tunnetumman suomalaisen, jolla on humanistinen ote elämään, kuten tämän lehden Aira Samulinilla on.

Uutuuksina tarjoamme teille muun muassa Kysy liitosta ‑palstan ja 4 500 opiskelijajäsentämme saavat jatkossa ihan oman sivun. Koska teemme lehteä lukijoillemme, haluamme myös antaa teille mahdollisuuden osallistua lehdentekoon tarjoamalla kirjoittajan paikan Lukijan kolumnissa.

Lehden kehittäminen jatkuu tulevissa numeroissa. Kysymme edelleen tuttuun tapaan joka kuukausi satunnaisesti valituilta lukijoiltamme mielipiteitä ja täytämme toiveitanne mahdollisuuksien mukaan. Toivomme myös suoraa palautetta sähköpostitse toimitus@talentia.fi. Kehitetään lehteä yhdessä. Toivottavasti pidät siitä entistä enemmän.

Ihanaa joulun odotusta ja kiinnostavia lukuhetkiä!

Kaisa Yliruokanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *