Oikeaan suuntaan menossa

Talentia uskoo, että varhaiskasvatuslain kiristykset parantavat varhaiskasvatuksen laatua.

Varhaiskasvatuslakiin tuli elokuun alusta muutoksia. Päiväkodin henkilöstön mitoituksesta poikkeaminen tiukentui, lisäksi henkilöstön pitää vastaisuudessa ilmoittaa varhaiskasvatuksessa havaitsemastaan epäkohdasta tai epäkohdan uhasta.

Epäkohtia voivat olla esimerkiksi varhaiskasvatuslain tavoitteiden laiminlyönti, lapsen epäasiallinen kohtelu ja henkilöstön mitoituksesta poikkeaminen lain vastaisesti.

Ilmoitusvelvollisuus on yksi väline, jolla voi korjata epäkohtia työpaikalla.

Talentia uskoo, että varhaiskasvatuslain kiristykset parantavat varhaiskasvatuksen laatua.

– Talentia vaati vuosien ajan varhaiskasvatuslakiin ilmoitusvelvollisuutta, nyt se on vihdoin totta. Parannettavaa toki vielä jäi, sillä ilmoitusvelvollisuus koskee vain varhaiskasvatushenkilöstöön kuuluvia. Ulkopuolelle jäi päiväkotien avustava henkilökunta, sanoo Talentian erityisasiantuntija Marjo Katajisto.

Epäkohdat esiin nopeasti

Lain mukaan henkilöstön on viipymättä kirjallisesti ilmoitettava epäkohdasta tai sen uhasta varhaiskasvatuksen toiminnasta vastaavalle henkilölle. Tavoitteena on saada epäkohdat mahdollisimman pian tietoon, jotta niihin voidaan ajoissa puuttua.

Työnantaja ei saa kohdistaa ilmoituksen tehneeseen henkilöön vastatoimia. Ilmoitusvelvollisuus koskee niin julkista kuin yksityistä varhaiskasvatustoimintaa.

– Kannustan työntekijöitä rohkeasti käyttämään oikeuttaan ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista. Ilmoitusvelvollisuus on yksi väline, jolla voi korjata epäkohtia työpaikalla. Toivon myös, että työnantajat näkevät ilmoitusvelvollisuuden tapana kehittää varhaiskasvatusta, Katajisto sanoo.

Jos epäilee, että esihenkilön tai ylemmän johdon käyttäytyminen muuttuu ilmoituksen tekemisen jälkeen, on asiasta keskusteltava johdon kanssa. Asia on myös syytä ottaa puheeksi työtiimissä, jotta saadaan usean ihmisen havainnot tilanteesta.

– Kohtelun muuttumisesta on hyvä esittää mahdollisimman konkreettisia esimerkkejä, jotta tilanteen korjaamistoimenpiteissä löydetään yhteinen näkemys. Tarvittaessa voi pyytää keskusteluun mukaan työsuojeluvaltuutettua, Katajisto sanoo.

Mitoituksesta ei voi poiketa

Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoituksesta ei voi enää poiketa henkilöstön poissaolojen takia. Kolme vuotta täyttäneiden lasten varhaiskasvatuksen ryhmissä suhdeluvun on oltava aina seitsemän lasta yhtä kasvattajaa kohden ja alle kolmevuotiaiden ryhmissä yksi aikuinen neljää lasta kohti.

Henkilöstömitoituksesta ei voi enää poiketa henkilöstön poissaolojen takia.

– Työnantajan on varauduttava poissaoloihin riittävin henkilöstöresurssein ja sijaisjärjestelyin. Työntekijöiden sairauslomat, koulutukset, vuosilomat ja lomautukset eivät saa olla syy poiketa henkilöstömitoituksesta, Katajisto sanoo.

Katajisto muistuttaa, että aluehallintovirastot valvovat varhaiskasvatuksen mitoituksen toteutumista. Mitoituksen noudattamatta jättäminen voi pahimmillaan johtaa siihen, että toiminta joudutaan keskeyttämään.

Toimi näin, jos huomaat epäkohdan tai sen uhan:

Ilmoita asiasta varhaiskasvatuksen toimipaikan toiminnasta vastaavalle henkilölle.
Tee ilmoitus kirjallisesti, jotta se voidaan dokumentoida ja tarvittaessa myöhemmin todentaa.
Tee ilmoitus omalla nimelläsi. Ilmoituksen voi tehdä myös työyhteisö.
Ilmoituksen voi tehdä salassapitosäännösten estämättä, jos se on välttämätöntä asian käsittelemiseksi ja epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan poistamiseksi.
Ilmoitusvelvollisuus koskee vain epäkohtia, jotka henkilöstö on itse havainnut ja pystyy sen todentamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *