Kerrotaan, mistä sosiaalipalveluissa on kyse

Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio kommentoi yhteiskuntaa sosiaalisesta näkökulmasta. Seuraa tai pyydä kaveriksi X:ssä ja Facebookissa niin tiedät enemmän!

Meidän tehtävämme on saada kansa ja päättäjät ymmärtämään sosiaalialan osaamisen merkitys.

Politiikan syksy sai starttinsa, kun maan nykyhallitus saatteli viimeisen budjettiriihen päätökseen.

Viime vuodet on kuljettu kriisistä kriisiin. Valtiontalouden alijäämää ja velkaantumista kauhistellaan ja samalla valmistaudutaan ensi kevään eduskuntavaaleihin lupaamalla yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.

Leikkauslistat siintävät edessä, mutta niistä ei totuudenmukaisia ulostuloja saada vielä aikaan.

Kun tulevaa hallitusohjelmaa rakennetaan ja leikkauslistoja asetellaan pöydälle, on sosiaalialan korkeakoulutettujen viestin oltava kirkas ja yhteinen.

Työtä tämä vaatii, sillä ymmärrys sosiaalipalveluiden kokonaiskuvasta ja taloudellisesta arvosta on ohutta. Sosiaalihuolto nähdäänkin useimmin kuluna, ymmärtämättä sen merkitystä investointina.

Se, mistä sosiaalipalveluissa on kyse ja mikä on näiden palveluiden ennaltaehkäisevä merkitys käytännössä jää usein epäselväksi julkisessa keskustelussa.

Meidän tehtävämme on saada kansa ja päättäjät ymmärtämään sosiaalialan osaamisen merkitys yksilön ja koko maamme turvallisuudelle, vastuulliselle taloudenpidolle ja jokaisen meistä hyvinvoinnille. Poliitikkojen puheissa peräänkuulutettua kasvua syntyy parhaiten panostamalla ihmisten hyvinvointiin.

Sosiaalipalvelut luovat turvaverkon, joka tarvitsee jatkuvaa ylläpitoa, muuten emme voi luottaa sen kantokykyyn.

Mitä tarkoittaa, jos tämä turvaverkko pettää tai siihen ei voi luottaa? Tämä on viesti, joka jokaisen tulee ymmärtää. Paras sanoittamaan tekemääsi työtä, olet juuri sinä. Kertomaan siitä, miten jokaisena työpäivänäsi luot jokaiselle vastasyntyneestä vanhukseen edellytyksiä toimia yhteiskunnan hyvinvoivana jäsenenä.

Vaikka eduskuntavaalit ovat vasta ensi keväänä, on vaikuttamistyötä tehty jo pitkään.

Mutta syksyllä se vaatii jokaisen meistä mukaan, kun aloitamme julkisen kampanjan viestiemme eteenpäin viemiseksi. Jos esimerkiksi puolet Talentian jäsenistä jakaisi kampanjaviestejämme omissa somekanavissaan, se tavoittaisi jopa joka viidennen suomalaisen.

Yhtä tärkeää on jokainen keskustelu turuilla ja toreilla.  Viestimme on niin arvokas, että jokaisen tulee kuulla ja ymmärtää se.

Jenni Karsio

Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio kommentoi yhteiskuntaa sosiaalisesta näkökulmasta. Seuraa tai pyydä kaveriksi, niin tiedät enemmän!
Facebook
Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *