Uskalla johtaa

Kuva: Veikko Somerpuro

Kun luin ensimmäisen kerran Suomen nuorimmasta kunnanjohtajasta Tatu Ujulasta jäin miettimään, miksi meistä niin harva on riittävän rohkea valitakseen jo nuorena polkuja, joihin päädytään yleensä vasta, kun ikää on mittarissa reilumpi lasti.

Sosiaalialalla johtotehtäviin saatetaan monesti ajautua, koska kukaan muu ei suostu. Tärkeä este on toki palkkaus, joka ei välttämättä merkittävästi muutu, vaikka vastuu lisääntyisi. Toinen syy on meissä ihmisissä. Moni pysyy mieluummin omalla mukavuusalueellaan tai ei luota, että osaisi, vaikka oikeasti osaa, jos vain uskaltaa.

Sosiaalialan korkeakoulutettuja tarvitaan johtotehtäviin. On tärkeää, että sosiaalihuollossa johtaja ymmärtää sosiaalipalvelujen perustehtävät ja asiakkaiden erilaiset elämäntilanteet. Työntekijän kannalta keskeistä on, että pomolla käryä siitä, millaista sosiaalialan ammattilaisen työ on käytännössä. Laadukkaalla ja asiantuntevalla johtamisella on merkittävä vaikutus työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Sosiaalialan asiantuntemuksesta ei ole haittaa, vaikka johtaisi kokonaista kuntaa.

Mutta ei sosiaalialan asiantuntemuksesta ole haittaa, vaikka johtaisi kokonaista kuntaa. Päinvastoin. Sosiaalihuolto haukkaa merkittävän osan kuntien budjeteista ja sosiaalisilla investoinneilla voidaan kuntataloudessa säästää pitkä sentti ja lisätä samalla ihmisten hyvinvointia.

Omana opiskeluaikanani oli poikkeuksellista olla kiinnostunut johtotehtävistä. Jos joku sattui täräyttämään oppitunnilla pyrkivänsä sosiaalijohtajaksi, sai siitä enemmänkin pitkiä katseita kuin kannustavaa tsemppaamista.

Toivottavasti ajat ovat nyt toiset. Johtaminen on ammatti siinä missä muutkin ja on enemmän kuin ok kehittää itsestään määrätietoisesti johtajaa jo nuoresta alkaen.

Jos siis olet ikinä hetkenkään harkinnut uralla etenemistä myös vertikaalisesti, tee alalle palvelus ja ryhdy toimeen. Näinä epävarmuuden aikoina on entistä tärkeämpää, että sosiaalialan asiantuntemusta on myös siellä korkeimmalla pallilla. Ypäjällä sitä ainakin on, sillä Tatu Ujula on paitsi kunnanjohtaja, myös laillistettu sosiaalityöntekijä. Tatusta lisää täällä. Ottakaahan mallia!

Kaisa Yliruokanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *