Toteutuvatko perustulon monet tavoitteet?

Kristiina Koskiluoma. Kuva: Veikko Somerpuro

Sipilän hallituksen ohjelmassa todettiin lakonisesti: toteutetaan perustulokokeilu. Kokeiluun kohdistui alusta alkaen monenlaisia toiveita. Sosiaaliturvan rakenteiden yksinkertaistaminen ja sen käsittelyn automatisoiminen ovat monien tavoitelistalla.

Jotkut haluavat poistaa kannustinloukkuja, toiset lisätä osallisuutta. Työmarkkinoihin kuten työn tarjontaan ja työn kannusteisiin halutaan vaikuttaa. Työllisyyttä halutaan parantaa. Moni haluaisi myös puuttua tulonjakoon ja kohentaa sosiaaliturvan minimitasoa, jonka alhaisuutta Suomessa Euroopan neuvostokin on kritisoinut.

Takkia tavoiteltiin, mutta ehkä saadaan edes kukkaro.

Kokeilumallia rakennetaan ja loppuvuodesta hallitus päättää, miten kokeilu lopulta toteutuu.

Päätoimittaja Kristiina Koskiluoma

Kristiina Koskiluoma. Kuva: Jyrki Komulainen

Ongelmaksi näyttää käyvän jälleen kerran se, että kokeiluun on varattu liian vähän rahaa. Rahat riittävät vain pieneen kokeilujoukkoon, jolloin kokeilun vaikutuksia ei pystytä luotettavasti arvioimaan. Kokeilu koskee vain vähimmäistoimeentuloa. Asumistuet ja ansiosidonnaiset
tuet jäävät ulkopuolelle. Perustulon taso uhkaa myös jäädä pieneksi, kun ehkä olisi haluttu tutkia, mikä vaikutus kannustavammalla tuella olisi.

Kokeilun yksityiskohdista riippumatta, sosiaalialan ammattilaisilla askarruttaa, miten sosiaalipalveluita ja toimintakykynsä tukemista tarvitsevat ohjautuvat palveluihin perustulokokeilussa. Vaarana on, että perustulo ei autakaan heitä, vaan heikentää heidän asemaansa. Takkia tavoiteltiin, mutta ehkä saadaan edes kukkaro.

Kristiina Koskiluoma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *