Julkinen sektori ahtaalla

Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki

Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kommentoi yhteiskuntaa sosiaalisesta näkökulmasta. Seuraa tai pyydä kaveriksi, niin tiedät enemmän!
Facebook
Twitter

Nyt on kulunut kutakuinkin tasan vuosi siitä, kun Suomen 74. hallitus nimitettiin tehtäväänsä pääministeri Juha Sipilän johdolla. Vuodessa on tapahtunut paljon. Maan hallituksen kaavailema yhteiskuntasopimus on muuttunut kilpailukykysopimukseksi, ja sote-ratkaisusta on tullut valinnanvapauden sekamelska.

Työmarkkinapolitiikassa vuosi on ollut myrskyisä. Julkisen sektorin naisvaltaisilta aloilta oltiin viemässä pakkolaeilla pitkä lomat, sairaslomiin kaavailtiin karenssia, lomarahoja haluttiin leikata pysyvästi ja kolmea arkipyhää haluttiin palkattomaksi. Tämä kaikki olisi tapahtunut rajoittamalla työntekijä- ja työnantajajärjestöjen sopimusoikeutta.

Jäsenistön kanta oli varsin ilmeinen. Pakkolakien toimenpiteitä ei hyväksytä. Viesti tuli selväksi maan hallitukselle ja työnantajille 18.9.2015 mielenilmauksessa, johon Talentia osallistui voimalla. Monien mutkien ja neuvottelujen jälkeen päädyttiin kilpailukykysopimukseen. Touko-kesäkuun vaihteessa on ”Kikystä” neuvoteltu sopimusalakohtaisissa neuvotteluissa, joiden kulku on ollut kankea. Talentia ja muut ammattiliitot jäsenineen ovat kantaneet vastuunsa siitä, että maan talous saadaan nousuun ja työttömille töitä. Erityisesti julkisen sektorin työntekijät ovat sen tehneet. Aika näyttää löytyykö vastuunkantajia työnantajista ja maan hallituksesta.

Sotessa piti ensin tehdä sosiaali- ja teveydenhuollon toiminnallinen integraatio ja siirtää palveluiden järjestäminen 18 maakuntaan kuntien sijaan. Lisäksi rahoitus oli tarkoitus muuttaa monikanavaisesta yksikanavaiseksi ja valinnanvapautta laajentaa.

Nyt hallitusohjelman sisältö on kääntynyt ylösalaisin. Ensimmäiseksi ovat tulleet valinnanvapaus, yhtiöittäminen, ulkoistaminen ja yksityistäminen. Mihin unohtui integraatio? Halutaanko sote-rintamallakin laittaa julkinen sektori ahtaalle?

Talentia on ajanut soteen mallia, jossa on mukana myös maakuntien oma julkisen sektorin palveluntuotanto. Meidän mallimme on aito monituottajamalli. Siinä julkisia toimijoita täydentävät yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat. Tätä mallia olemme lobanneet koko kevään, ja vaikuttamistyö jatkuu kesän puoluekokouksissa sekä syksyn sote-lakien lausuntokierroksilla.

Tero Ristimäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *