Ekososiaalinen siirtymä haastaa sosiaalipalvelujärjestelmää laajentamaan tehtäväänsä niin, että sosiaalisen hyvinvoinnin rinnalla huomioidaan myös ekologinen kestävyys.
Talentia-lehti keskusteli ekososiaalityötä tutkineiden ja kehittäneiden professori Kati Närhen, professori emerita Aila-Leena Matthiesin, yliopistonopettaja Elisa Rainerman, yliopistonlehtori Satu Ranta-Tyrkön ja lehtori Taija Nöjdin kanssa ekososiaalityön tilasta ja mahdollisuuksista Suomessa.
Ekososiaalinen ajattelu perustuu käsitykseen, että ekologinen kriisi ja sosiaaliset kysymykset ovat erottamattomia. Ilmastonmuutos, luontokato ja taloudelliset rakenteet vaikuttavat heikoimmassa asemassa oleviin eniten, joten sosiaalityö ei voi käsitellä sosiaalisia ongelmia erillään ekologisista olosuhteista.
Ilmastokriisi vaatii ihmiskunnalta suurta ajattelu- ja elämäntavan muutosta, jos haluamme turvata elinkelpoisen maapallon tulevillekin polville.
Sosiaalityö puolestaan on perusluonteeltaan muutostyötä, jossa motivoidaan ja tuetaan ihmisiä ja yhteisöjä muutokseen elämänlaadun ja sosiaalisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Siksi ilmastokriisi on sosiaalityön asia.
Ilmastoahdistus voi toimia muutosvoimana, mutta yksilöiden syyllistäminen ei ole paras strategia. Sosiaalityön professori Kati Närhen mielestä yksilön vastuuta korostava painotus keskustelussa on väärä.
Ympäristöpulmien vaikutuksia sosiaalisiin ongelmiin pitää tutkia.
– Yhteiskunnan ja rakenteiden vastuulla pitäisi olla, että yksilön on mahdollista elää ekologisesti. Tämä tuo poliittisen toiminnan tärkeäksi.
Ekososiaalisen muutoksen tulisi olla reilu. Sosiaalityön tehtävänä on turvata myös köyhille mahdollisuudet merkitykselliseen ja ekologisesti kestävään elämään. Tämän vuoksi sosiaalityöllä on merkittävä rooli, kun etsitään keinoja luoda maapallon rajoihin sovitettua hyvinvointia.
Miten tämä rooli tunnistetaan ja miten sitä voidaan vahvistaa?
Vähän tutkimusta tehty
Sosiaalialan ammattilaisten näkemyksiä ilmastokriisistä ja ekososiaalityöstä on tutkittu maailmalla vasta vähän. Ensimmäisten joukossa ovat Talentian jäsenille vuonna 2020 tehtyyn kyselyyn perustuvat tutkimusartikkelit, jotka on julkaistu kansainvälisissä tieteellisissä sosiaalityön julkaisuissa vuosina 2023, 2024 ja 2025.
Ensimmäisenä kirjoittajana artikkeleissa on Taija Nöjd, joka on tehnyt artikkelien pohjalta väitöskirjan. Kysytään siis häneltä, millaista on kyselyyn vastanneiden Talentian jäsenten ekososiaalinen ajattelu.
Aluksi Taija Nöjd haluaa huomauttaa, että artikkeleissa käytetään käsitettä sosiaalityö laajassa merkityksessä, ei rajattuna laillistetun sosiaalityöntekijän työnä.
– Valtaosa kyselyyn vastanneista tunnistaa, että ympäristöön liittyvät kysymykset vaikuttavat asiakkaiden hyvinvointiin. Vihreiden alueiden kaventuminen, asutuksen keskittyminen ja haja-asutusalueiden ongelmat liitettiin osaksi ympäristö- ja ilmastokriisiä. Ilmastonmuutoksen sosiaaliset vaikutukset kuten muuttoliikkeet tai vaikutukset ruokaturvallisuuteen tunnistettiin myös, mutta edellisiä harvemmin, Nöjd kertoo.
Vähemmän selkeästi vastaajat yhdistivät sosiaalityön ja ympäristöongelmat. Kun kysyttiin, onko ympäristö- ja ilmastoasiat enemmän muiden kuin sosiaalialan ammattilaisten huoli, vastasi yksi neljästä myöntävästi. Neljä viidestä piti koulutuksen roolia tärkeänä, jotta tieto ympäristön ja sosiaalityön yhteydestä lisääntyisi.
Omassa elämässään moni kierrättää, tekee vastuullisia kulutusvalintoja ja äänestäessään ottaa huomioon ehdokkaiden suhtautumisen ympäristökysymyksiin.
Harvempi on jäsen tai aktivisti ympäristöliikkeissä tai tukee niiden toimintaa taloudellisesti. Mitä tärkeämpiä ympäristökysymykset ovat vastaajalle henkilökohtaisesti, sitä tärkeämpänä hän pitää niitä myös ammatillisessa työssään.
Tutkijat pohtivat tuloksen äärellä sitä, tarvittaisiinko enemmän tutkimusta ympäristöpulmien vaikutuksista sosiaalisiin ongelmiin, jotta yhteys selkenisi.
Arjen kiire ei tilaa uusille työtavoille
Toisessa artikkelissa selvitettiin ekososiaalityön käytäntöjä Suomessa. Pohjaksi esiteltiin muutamia esimerkkikäytäntöjä kuten, eläinavusteinen työ tai liikkuminen luonnossa ja kysyttiin, mitä niistä vastaajat olivat omassa työssään soveltaneet.
Tarkoitus ei ollut kuvata minkälaista työtä tehdään, vaan kuinka usein ekososiaalityön menetelmiä käytetään ja mikä niiden käyttöä edistää tai estää.
– Ei ollut yllätys, että moniakaan menetelmistä ei sovellettu. Ympäristönäkökulma ei ole vallitseva sosiaalityössä ja sitä järjestävissä organisaatioissa. Sosiaalialan ammattilaisilla voi olla vaikeuksia nähdä mahdollisuuksia ottaa ekososiaalityön menetelmiä osaksi omaa työtään. Arjen kiireisessä työssä ei ehkä löydetä tilaa uusille työtavoille, toteaa Taija Nöjd.
Ekososiaalinen työ on luonteeltaan yhteisöllistä.
Vastaajien taustamuuttujia katsomalla selvisi, että yksityisen ja kolmannen sektorin työpaikoilla ekososiaaliselle työlle löytyi enemmän käyttäjiä kuin hyvinvointialueilla.
– Pienissä organisaatioissa, joissa on joustavat työroolit ja tehtävät, on tilaa ekososiaalityölle. Tuki kollegoilta ja johdolta lisää mahdollisuuksia, samoin se, jos ekososiaalityö on otettu osaksi strategisia käytäntöjä, selventää Nöjd.
Sosionomit näyttivät käyttävän ekososiaalityön menetelmiä enemmän kuin sosiaalityöntekijät.
– Olisiko tarpeen miettiä, miten ja millaiset ekososiaalityön käytännöt sopisivat erilaisiin sosiaalialan työnkuviin, kysyy Nöjd.
Ympäristökysymyksillä ja sosiaalisilla ongelmilla on yhteys
Kolmannessa artikkelissa verrataan australialaisten ja suomalaisten sosiaalialan ammattilaisten käsityksiä.
Australialaiset näkevät selvemmin, että ympäristökysymyksillä ja sosiaalisilla ongelmilla on yhteys. He myös näkevät enemmän kielteisiä ympäristövaikutuksia asiakkaidensa elämässä, mitä voi selittää se, että myrskyt, helleaallot ja tulvat koettelevat Australiaa kovemmin kuin suomalaisten elinpiiriä.
Australialaiset myös keskustelevat useammin asiakkaiden kanssa ympäristökysymyksistä ja kestävästä kehityksestä kuten kierrätyksestä, jätteiden lajittelusta ja luonnon ja eläinten merkityksestä asiakkaan elämässä.
Yhteistä tuntuu olevan se, että työntekijät eivät tunne tai tiedä organisaationsa ympäristöpolitiikkaa. Yli puolet joko ei tiedä, onko sellaista tai uskoo, ettei sellaista ole ja vain kolmasosa tietää siitä.
Vaikka sosiaalipalvelujärjestelmät Suomessa ja Australiassa ovat erilaiset, näkevät tutkimuksen tehneet tutkijat tarpeen haastaa neoliberalistista politiikkaa ja rakenteita.
Sosiaalityö osasyyllinen
Ekososiaalityön tutkimuksen pioneeri Aila-Leena Matthies totesi keväällä pidetyssä sosiaalityön tulevaisuutta käsitelleessä tilaisuudessa, että sosiaalityö on osasyyllinen ekologiseen kriisiin, koska se on osa kasvuun perustuvan teollisen järjestelmän tueksi rakennettua hyvinvointivaltiota.
– Sosiaalityö on myös uhri, hyödyllinen idiootti, joka hoitaa riittämättömin resurssein järjestelmän tuottamia ongelmia. Mutta sosiaalityö voi olla myös muutoksentekijä. Etenkin jos se tunnistaa omat kolonialistiset juurensa, ottaa oppia alkuperäiskansojen tietämyksestä, jonka mukaan ihmisten on elettävä maapallon ekologisissa rajoissa, Matthies jatkoi.
Tästä tutkijat haluaisivat yhteistä keskustelua. Jos ympäristökysymykset nähdään myös sosiaalialan työn tärkeänä osana, miten ekososiaalista otetta voidaan lisätä?
Satu Ranta-Tyrkkö muistuttaa, että kyse on siitä, miten organisaatio ymmärtää sosiaalityön tehtävän.
–Neoliberalismi vastuuttaa yksilöä ja vaatii sosiaalityöltä tiukkaa tehokkuutta, rajautumista yksilötyöhön. Tällöin ei anneta mahdollisuutta sosiaalityön koko potentiaalille. Parhaiten potentiaali saataisiin yhteiskunnan käyttöön yhdistämällä rakenteellisen ja ekososiaalityön menetelmiä.
– Koulutuskin ansaitsee kritiikkiä, sillä edelleen valmistuu ammattilaisia, jotka pitävät ekososiaalisia kysymyksiä luksuksena ja ekstrana, jotka eivät mahdu työnkuvaan, Ranta-Tyrkkö lisää.
Ratkaisu ei löydy vastuuttamalla yksittäistä työntekijää. Yhteinen keskustelu on tärkeää ja rakenteiden muuttaminen sellaisiksi, että ne mahdollistavat ekososiaalisen työn tekemisen.
– Ekososiaalinen työ on luonteeltaan yhteisöllistä, kun suomalaisen sosiaalityön käytännöt perustuvat valtaosin yksilötyöhön. Tässä suhteessa tarvitaan suurta muutosta.
Moni kokee, ettei pärjää nykymaailmassa
Jatkuvaan kasvuun perustuva järjestelmä sysää syrjään ihmisiä. Moni aikuissosiaalityön asiakas kokee, ettei pärjää nykymaailmassa.
– Mutta se ei tarkoita, että pakotettaisiin sosiaalityön asiakkaat nipistämään elämäänsä entistä niukemmaksi. Jos kulutusta pitää rajoittaa, on keskityttävä niihin, jotka kuluttavat eniten, ei niihin, jotka ovat jo kuilun reunalla, Satu Ranta-Tyrkkö toteaa.
Yhteisöllinen ja luontolähtöinen aikuissosiaalityö vahvistaa ja parantaa asiakkaiden hyvinvointia ja elämäntilannetta merkittävästi, ja osan kohdalla jopa vahvemmin kuin perinteiset työmenetelmät, selviää Elisa Rainerman tutkimuksista.
– Kun työ vietiin pois toimistosta ulos luontoon, käytettiin ryhmätyötä yksilötyön sijaan, viljeltiin yhdessä asiakkaiden kanssa, urheiltiin ja liikuttiin, tehtiin hävikkiruokaa, lisääntyi asiakkaiden hyvinvointi merkittävästi. Usko omiin voimiin ja mahdollisuuksiin parani, Rainerma kertoo.
Tarvitsemme systeemistä ja rakenteellista muutosta.
Rainerma korostaa tarvetta määritellä ihmisen hyvinvointi uudelleen, ei kasvusta ja vauraudesta lähtien, vaan ihmisen perustarpeiden tyydyttämisestä, yhteydestä luontoon ja toisiin ihmisiin.
Luontoon perustuvista sosiaalityön menetelmistä olisi luontevaa laajentaa ekologisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin.
Kierrätys työttömien aktivointityössä on hyvä esimerkki, samoin tavaroiden vaihtopisteet, joissa toisille tarpeettomaksi käynyt tavara löytää uuden käyttäjän. Tätä käsittelee Ossi Laaksamon väitöskirja Jätteen ja aktivoinnin jäljillä.
– Näyttää tosin siltä, että tällaisia työmuotoja saatetaan lopettaa, kun ne eivät istu ”palveluvalikoimaan” tai ole lakisääteisiä.
Useita reittejä valittavana
Kun elämä sopeutetaan maapallon rajoihin ja lopetetaan eläminen jatkuvaan kasvuun perustuvan ideologian mukaisesti, täytyy myös sosiaalipalvelujärjestelmää katsoa uusin silmin ja se on haaste myös sosiaalityölle, toteaa Kati Närhi.
Tutkijat pyrkivät rakentamaan tiekarttaa, miten ekososiaalisessa työssä pitäisi edetä. Valittavana on useita toimivia reittejä, jotka voivat tukea toistensa vaikutusta.
Voidaan edetä pienten hankkeiden kautta ja odottaa, että jossakin vaiheessa saavutetaan kääntöpiste, jossa pienetkin toimet lopulta tuottavat laajempaa muutosta.
Toinen reitti on tutkia ja lisätä tietoisuutta siitä, miten ekologinen kriisi vaikuttaa yhteisöjen elämään ja sosiaalityöhön ja sitä kautta muuttaa toimimattomia rakenteita ja systeemejä.
Kolmas väylä on vaikuttaa suoraan politiikkaan ja osoittaa, miten sosiaalinen muutos tapahtuu ja minkälainen rooli sosiaalityöllä voi yhteiskunnan ekososiaalisessa siirtymässä olla.
Kristiina Koskiluoma
