Abortoidut moottoripyörät

Kari Matela on Talentian alueasiamies, joka harrastaa salibandya ja lukee vanhoja uutisia. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Suomalaista lakitehtailua seuranneet ovat kritisoineet lainvalmistelun tason laskua. Lakiesityksiä on peruttu, siirretty ja palautettu jatkovalmisteltaviksi, mikä ei kuitenkaan ole välttämättä huono juttu. Pahimmillaan voi näet käydä kuten joissakin muissa maissa, joissa herätään huonosti valmisteltujen lakien seurauksiin vasta lakien voimaantulon jälkeen.

Lainvalmistelukriitikot ovat jättäneet avoimeksi moisen rappiokehityksen syyt, mutta innovatiiviset amerikkalaistutkijat ovat tietävinään, että vallanpitäjien salaliitto tässäkin on takana.

Salaliittoteorian mukaan ihmisille syötetään hallinnon ja median kautta niin paljon asiallisuustasoltaan vaihtelevaa tietoa, että suurin osa älyn käyttöön varatusta energiasta kuluu vain muutaman lauseen mittaisten tekstien läpilukuun.

Kun kohdalle osuus vaativampia kirjoitelmia, niistä luetaan ensimmäiset lauseet ja arvataan loput. Siis vaikkapa lakiesityksestä vain otsikko ja ensimmäinen johdantolause siitä, mistä laissa noin ylimalkaan on kysymys.

Viime aikojen mediahuomiota kerännein esimerkkitapaus saatiin 10 miljoonan asukkaan osavaltiosta nimeltä Pohjois-Carolina.

Osavaltion kongressi valmisteli moottoripyöriä koskevan tieliikennelain uudistuksen, joka alun perin oli lyhyehkö säädös siitä, että vastedes moottoripyörillä ei saisi ajaa ajokaistojen välisellä alueella.

Kun lain sivumäärä muuttui muutama minuutti ennen päätöksentekoa osavaltion senaatissa, pari moottoripyöräilevää kansanedustajaa hätkähti: lain otsikko oli vääntynyt muotoon ”moottoripyöräilyn turvallisuutta koskeva aborttisäännös”. Joku turvallisuusintoilija yritti siis lakkauttaa moottoripyöräilyn!

Kun pikamuunnoksen kokenutta lakitekstiä kaivettiin syvemmältä, havaittiin, ettei moottoripyöräilyä oltaisi lopettamassa – sen sijaan suurinta osaa osavaltion 16 aborttiklinikasta uhkaisi lopettaminen. Moottoripyöräilyä koskenut osuus oli toki mukana, mutta siihen viitattiin lakitekstissä vain 17 kertaa.

Abortin saannin tiukennuksia käsiteltiin yli 120 tekstikohdassa. Asioiden koplaamista selitettiin sillä, että kansalaiset vaativat dynaamista, asioita yhdistävää lainvalmistelua. Sitä, että moottoripyöräilyn turvallisuudella ja aborteilla ei ollut asiallista yhteyttä, ei koettu ongelmaksi.

Senaatin innovatiivisuus ei loppunut tähän. Heti perään päättäjät saivat hyväksyttäväkseen lain entistä väljemmästä aseenkanto-oikeudesta julkisissa anniskelutiloissa. Perustelut tuntuivat hyviltä: jos joku humalainen alkaa räiskiä aseellaan baarissa, ainoa pelastautumiskeino on luonnollisesti ampua hänet.

Osavaltion senaatti järkeili, että humalaisen asehurjastelijan tuhotyöt jäävät tekemättä, jos kaikki muutkin ympärillä oleskelevat humalaiset varustetaan tuliasein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *