Pauliina Taipaluksen työkieli on kahden kotimaisen sulava liitto. Kehittäjäsosionomin työ Pohjanmaalla on tasapainoilua kaikin tavoin – ja sukelluksia verkostosta toiseen.
Oli hilkulla, että Pauliina Taipaluksesta ei olisi tullutkaan sosionomia. Lukion jälkeen, pääsykoepäivänä, hän saapui vahingossa väärälle ovelle. Pääsykoeluokan ovi oli jo kiinni, kun hän löysi oikean luokan ja koputteli oven takana turhaan.
– Olin jo luovuttamassa, kun joku avasikin oven ja pääsin osallistumaan kokeeseen. Jäin valinnassa vielä toiselle varasijalle, minkä kautta opiskelupaikka Vaasan ammattikorkeakoulussa sitten heltisi.
Melkein tasavahvuinen ammatinvalinta oli vielä jokin aikaa sitten ollut parturi-kampaaja.
Pauliina Taipalus kuvailee työuraansa muutoinkin osittain sattumaksi. Hän on tehnyt käytännössä koko sosionomin uransa kehitysvammaisten aikuisten kanssa, mutta varsinaista päätöstä sen suuntaan hän ei koskaan tehnyt.
Hän suoritti opiskeluihin kuuluvan harjoittelun kehitysvammaisten työtoiminnassa, alkoi sitä myöten saada sinne sijaisuuksia ja päätyi lopulta vakinaiseksi.
Kehittäjäsosionomilta vaaditaan diplomatiataitoja.
Sattumaa tai ei, Pauliina Taipalus ei ole polkuaan katunut. Sosiaaliala kiinnosti alun alkaen siksi, että hän tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Havainto sai pohtimaan ihmisläheistä uraa. Nykyisen pestinsä, kehittäjäsosionomin työn, hän kuvailee sopivan persoonaansa kuin nakutettu.
– Olen aina ollut se, joka huomaa epäkohdat, nostaa ne esiin, haluaa tarttua niihin ja tutkia, voisiko asiat tehdä paremmin. En koskaan halua tyytyä tilanteeseen, jossa toimitaan kuin aina ennenkin. Kun kehittäjäsosionomin paikka tuli hakuun, silloinen kolleganikin totesi, että tuohan on sinun hommasi, hae ihmeessä.
Vieras titteli
Kehittäjäsosionomin titteli ja toimenkuva on monelle vieras. Pauliina Taipalus sanoo, ettei tiedä ensimmäistäkään tittelikollegaa muualta Suomesta.
– Saa mieluusti olla yhteydessä, jos kollegoita on, hän vinkkaa.
Kehittäjäsosionomin työ Pohjanmaan hyvinvointialueella sisältää paljon. Kehittäjäsosionomi tukee kehitystyötä, implementoi ja arvioi työtapojen toteutumista sosiaalipalveluiden palvelutehtävissä, tukee ja vahvistaa sosionomien ammattia, on sosiaalihuollon asiantuntijana sisäisissä ja ulkoisissa yhteyksissä, tukee johtoa ja toiminta-aloja sosiaalipalveluiden harmonisoinnissa ja tukee henkilöstön osaamista.
Muun muassa edellä kuvattuja tehtäviä Taipaluksen työpöydällä on.
– Työnkuvan selittäminen lyhyesti on hankalaa. Kootusti voisi sanoa, että pyrin kehittämään sosiaalihuollon ammattilaisten työtehtäviä ja osaamista hyvinvointialueen kentällä. Pidän ikään kuin sosiaalihuollon puolia, tuon organisaatiossa sosiaalihuollon roolia näkyväksi.
Taipalus on mukana monessa, alkaen palkka-asioista alan ohjeistuksiin ja lakiuudistusten implementointiin ja niihin liittyvään käytännön tukemiseen.
Kokouksissa puhutaan ristiin rastiin suomea ja ruotsia.
Hänen verkostoissaan on hyvinvointialueen kentän ammattilaisten lisäksi asiantuntijoita, keskijohtoa, henkilöstöresurssiväkeä ja oppilaitoksia – monenlaisia ammattiryhmiä.
– Minulla ei ole alaisia eikä budjettivastuuta, mutta ei myöskään varsinaisesti valtaa päättää asioista. Olen asiantuntijatukena, kun näen asioita, jotka eivät toimi ja jotka voisi muuttaa paremmiksi. Voisi kuvailla, että olen tietyllä tavalla yleistyökalu, kun halutaan saada muutoksia aikaan.
Koska kehittäjäsosionomi istuu useissa pöydissä, häneltä vaaditaan diplomatiataitoja. Taipalus sanoo olevansa sovittelijaluonne ja osaavansa pysyä rauhallisena, vaikka asioista joskus väännetään. Hän ei työasioissa ole tunteidensa vietävissä.
– Työn parhaat hetket koen, kun olen todella saanut jonkin asian muuttumaan. Yhtenä voittona voisi mainita sosionomi-nimikkeen käyttöönoton Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Taipalus oli valmistelemassa nimikeuudistusta. Nyt Pohjanmaalla työskentelee noin 200 henkilöä sosionomi-nimikkeellä.
–Tässä työssä vaaditaan myös keskeneräisyyden sietämistä. On paljon pitkiä prosesseja, joiden kohdalla ei auta kuin olla kärsivällinen. On ymmärrettävä, että asiat eivät ole vain minusta kiinni.
Pitkäpinnaisuuden lisäksi olennaista on tarkkaavaisuus: jos jokin asia ei tunnu etenevän, Taipalus on se, jonka tehtävä on seuraavassa ja taas seuraavassa kokouksessa kysyä, mitenkäs tämän asian laita on ja miten voisin edistää muutosta.
Kaksikielistä työarkea
Pohjanmaan ja Vaasan seutu on kaksikielistä, mikä näkyy päivittäisessä arjessa. Umpisuomenkielisestä voisi tuntua oudolta se, mikä Pauliina Taipaluksen työssä on tavallista: kokouksissa puhutaan ristiin rastiin suomea ja ruotsia.
– Meillä jokainen saa puhua omaa äidinkieltään. Tämä toteutuu kokouksissa ja ihan arkipäiväisessä keskustelussa. Minä saatan kysyä työtoverilta jotain suomeksi, ja hän vastaa ruotsiksi. Ymmärrämme toisiamme, enkä enää edes huomaa puhetapaamme. Varmaan jonkun mielestä tämä voi olla hämmentävän kuuloista.
Kun Taipalus puhuu työtoveristaan, hän tarkoittaa sote-professioasiantuntijoiden yksikön kollegoita. Lähiesihenkilö on sosiaalijohtaja. Käytännössä yksikön henkilöillä on kullakin omat vastuunsa, ja Taipaluksenkin työ on itsenäistä ja itseohjautuvaa.
– Rakennan työni sisällöt aika pitkälle itse. Se on kiinnostavaa. Lähimpien kollegoiden kanssa palloittelen asioita puolin ja toisin. On tärkeää, että on oman alan asiantuntijoita keskustelukumppaneina.
Pitkä työkokemus kentältä auttaa Taipalusta nykyisessä tehtävässä. Hän osaa kuunnella kentän ääntä.
– Myönnän kyllä, että hiljalleen asiat alkavat unohtuakin. Moni asia työpaikoilla on myös muuttunut soteuudistuksen myötä.
Etätyö ei juuri Taipalusta houkuta. Hän tekee työnsä mieluiten toimistolla, Vaasan Keskussairaalan alueella Hietalahdessa. Lyhyt kävelymatka töihin virkistää mielen ja työhuoneen ergonomia ja muut puitteet ovat mieluisia.
Kiirettä on siedettävä
Pauliina Taipaluksella on taustallaan työuupumus. Siitä on jo vuosia, ja Taipalus kuvailee sitä ”ei niin pahaksi”, sillä hän ehti hakea ajoissa apua työterveydestä. Vaikka kokemusta ei voi suositella, sukeutui siitä Taipalukselle vahvuus.
– Osaan entistä paremmin tarkkailla itsestäni merkkejä, jotka kertovat, että nyt mennään liian kovaa. Pinna alkaa kiristyä, ja on jatkuvasti sellainen hoputtava tunne, etten ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi. Turhaudun ja se heijastuu kaikkeen ja kaikkiin.
Hänen työssään, kuten melkein kaikessa muussakin, kiirettä on kuitenkin välillä siedettävä. Se onnistuu Taipalukselta kalenterin avulla.
Työ ei saa olla ainoa tärkeä asia elämässä.
Kiireiset jaksot jaksaa, kun tietää, että kahden viikon päästä on mahdollisuus vapaapäivään tai muutoin töissä on tulossa tasaisempi aika.
– Blokkaan kalenteristani myös aikaa suunnittelutyölle, sellaiselle, jossa on hyvä olla rauhallisempaa omaa aikaa. Palaverit nielevät pääosan työpäivistäni, mutta niitä ei saa olla liikaa. Eräänä päivänä Teams-kokouksia oli seitsemän putkeen. Olen oppinut haarukoimaan, missä kaikkialla minun läsnäoloni on oikeasti merkityksellistä ja mistä kokouksista voin olla pois. Kehittäjäsosionomipestini aivan alussa olin mukana ihan kaikessa ja niin pitikin, kun oli opittava tuntemaan verkostot ja luotava raamit ja käytännöt työhön. Valmista sapluunaa ei ollut.
Avantouinti nollaa pään
Työ ei saa olla ainoa tärkeä asia elämässä. Taipalus pitää vapaa-aikaansa arvossaan. Silloin hän sisustaa puolisonsa kanssa remontoimaansa vanhaa omakotitaloa, laittaa sen puutarhaa, liikkuu ja kuuntelee äänikirjoja, pitää lähipiirin villasukissa ja touhuaa perheen uuden jäsenen, Vanna-kissan kanssa.
Talvisin avantouinti nollaa pään. Hän puhuu vapaa-ajan tekemisistä jarruna, jota tarvitaan, kun työn kierrokset kasvavat liiaksi.
– Vaikka työasiat olisivat kivoja ja kiinnostavia, hidastamista tarvitaan.
Työssäjaksamista tukee myös mahtava työyhteisö.
– Minulla on ihanat työkaverit. Meillä on keskenämme hyvä huumori ja auttavainen henki. Vaikka on kiireistä ja kullakin omat aikataulunsa, kiireenkin keskellä aina huomataan kysyä toiselta, voinko auttaa. Sellaisessa ilmapiirissä työskentely on turvallista.
Yhteisö kantaa -ajatus näkyy Taipaluksen toiminnassa lisäksi ammattiyhdistysaktiivisuutena. Takana on jo useampi vuosi Talentian luottamustoimissa.
– Talentia on minun ammatillinen kotini. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta se on totta. On arvokasta, että on tällainen ammatillinen yhteisö. Erityisen tärkeänä pidän paikallistoimintaa. Sen kautta saa tunteen, että olemme samaa porukkaa.
Kirsi Haapamatti
