Pohjanmaan työllisyyspalveluiden koto-tiimissä työskentelevä Anni Palo kertoo, että työllistämispalveluissa olisi paljon parannettavaa.
”Olen käynyt työurallani läpi loppuunpalamisen, kahdesti. Työuupumuksen kokeneena minulla on kenties tavallista kehittyneempi kyky huomata merkit, jotka siihen voivat ajaa. Sen takia pidän huolta jaksamisestani kaikin keinoin.
Työ ei saa jyrätä ihmistä, ja tätä ajatusta koetan välittää myös työyhteisölleni.
Minulle on tärkeää, että työssä on hyvät etätyömahdollisuudet. Meillä on avokonttori, ja sen hälinä on minulle suuri kuormitustekijä. On pelastus, että voin tehdä töitä myös etänä kotoa käsin.
Arvostan myös suuresti autonomisuutta eli sitä, että saan itsenäisesti päättää työpäivieni ja -viikkojeni aikataulut, työajan puitteissa tietenkin. Tämä itsenäisyys on parhaita työssäviihtyvyystekijöitä minulle.
Työskentelen Pohjanmaan työllisyyspalveluiden koto-tiimissä. Asiakkaani ovat maahanmuuttajia, kotoutujia. Meitä on tiimissä kahdeksan asiantuntijaa.
Osa työskentelee jollain Pohjanmaan alueen muun kunnan alueella eli Kaskisissa, Korsnäsissä, Laihialla, Maalahdessa, Mustasaaressa, Närpiössä. Uudessakaarlepyyssä tai Vöyrillä. Vaasan kaupunki on Pohjanmaan työllisyysalueen vastuukunta.
Taajaan uutisoitu resurssipula näkyy työssäni. Vaasa on voimakkaasti kansainvälistyvä kaupunki. Minulla on noin 230–250 asiakasta, ja sama tilanne on kaikilla kollegoillanikin.
Kotoutujat ovat erilainen asiakasryhmä kuin muut.
Työkuorma on liian suuri, virkailijoita liian vähän. Minua harmittaa, että työvoimapalvelut eivät toimi, kuten niiden pitäisi. Työvoimatoimistonhan pitäisi auttaa ihmisiä löytämään työtä!
Nyt aika menee kotoutumis- ja työllisyyssuunnitelmien laatimisessa ja siitä huolehtimisessa, että tietyt byrokratian vaatimat asiat ovat kunnossa. Koen, että aika usein se tavoiteltu perustehtävä jää taustalle. Ei päästä siihen, että yhdistäisimme työn tekijät ja työpaikat.
Myös se harmittaa, että kotoutujille ei ole tarjolla riittävästi kielikoulutuksia. On hullua joutua odottamaan kielikoulutukseen pääsyä vuoden, kaksikin. Toiset toki opettelevat suomen tai ruotsin itsekseen, osa nopeastikin.
Yhden työpäivän aikana on mahdollista laatia rajallinen määrä kotoutumisuunnitelmia. Se on kuormittavaa aivotyötä, jota ei voi tehdä kuin liukuhihnalta.
Koetan järjestää työpäiväni niin, ettei tapaamisia ole peräjälkeen liian montaa. Työ sisältää paljon hallinnollisia tehtäviä, eli ei pelkästään asiakaspalvelua.
Kun tapaan maahanmuuttaja-asiakkaan, nousee tapaamisessa aina esille myös muita asioita kuin juuri minun työnkuvaani liittyvää.
Kotoutujat ovat erilainen asiakasryhmä kuin muut. Heillä on usein paljon kysyttävää ja toisinaan he kokevat, että työvoimapalveluilla on vastaus kaikkeen.
Oman lisänsä tapaamisiin tuo kieli. Kotoutuja ei usein osaa suomea, ruotsia eikä aina englantiakaan. Silloin tapaamiseen on varattava tulkki. Suurimmat kieliryhmät ovat arabia, somali, venäjä ja ukraina.
Useimmiten tapaan asiakkaani kasvotusten. Jos asiakkaan kielitaito ja muut olosuhteet sallivat, voimme asioida myös etänä.
Parasta työssäni on upea työtiimi. Me kaikki elämme kiireen ja resurssipulan keskellä, ja työarki tuntuu aika ajoin selviytymistaistelulta. Olemme tässä yhdessä, ja se antaa voimaa.
Meille on muodostunut omanlaisensa musta huumori, jonka avulla jaksamme. Tiimin ammattilaisten tuki on myös arvokas asia. Ei kulu työpäivää, jolloin emme auttaisi toisiamme, vaikka meillä omat asiakkaamme onkin. Me kukin vuorollamme teemme myös vuoroja Vaasan kaupungin maahanmuuttajien palvelupisteessä. Sinne voi tulla aikaa varaamatta.
Onneksi työssä saa kokea myös onnistumisia. Kun pitkäaikainen asiakas oppii kielen ja työllistyy, onhan se ihan parasta. Vaikka haikeaa sinänsä, että sitten hän ei enää ole asiakkaani.
Olen aikuinen alanvaihtaja, tein aiemman urani kaupan alalla. Kun uuvuin sen hektisyyteen, vuorotyöhön ja ennakoimattomuuteen, halusin uralleni jotain muuta.
Kaikki kehityskohteet eivät ole resursseista kiinni.
Opiskelin Vaasan ammattikorkeakoulussa sosionomiksi, ja tulin TE-palveluihin töihin jo ennen kuin valmistuin vuonna 2023. Olin sitä ennen töissä Vaasan vastaanottokeskuksessa, ja Migri-työkokemus vaikutti siihen, että päädyin myös työvoimapalveluissa työskentelemään maahanmuuttajien kanssa.
Sosiaalialan johtaminen ja kehittäminen kiinnostavat minua. Olen aloittanut jatko-opinnot. Nyt opiskelen ylempää AMK-tutkintoa Kajaanin ammattikorkeakoulussa, verkko-opintoina. Valmistun sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutuskokonaisuudesta.
Tavoitteenani on valmistua vuoden tai parin sisään. Opiskelen, sillä haluan päästä alalla siihen joukkoon, jolla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten ja mitä asioita tehdään.
Työvoimapalveluiden järjestämisessä on paljon parannettavaa, eivätkä kaikki kehityskohteet ole pelkästään resursseista kiinni. Korostan kovasti laadukkaan johtamisen merkitystä. On tärkeää, että työntekijöitä kohdellaan arvostavasti ja heidän työhönsä vaikuttavista asioista keskustellaan avoimesti ja yhteisesti.
Halu muuttaa ja parantaa asioita sai minut hakemaan työsuojeluvaltuutetuksi. Tulinkin valituksi, mutta en lopulta ottanut pestiä. En hakiessani tiennyt, että työsuojeluvaltuutetulla on rajatumpi etätyömahdollisuus eikä samanlaista työaikaliukumaa kuin minulla nyt.
Se ratkaisi asian osaltani. Haluan pitää huolta myös omasta jaksamisestani. Vaikka en ryhtynyt työsuojeluvaltuutetuksi, haluan kuitenkin vaikuttaa työpaikkani asioihin, enkä pelkää ottaa epäkohtia esiin. Joskus ajattelen, että olen liikaakin äänessä, voisiko joku muu välillä astua framille.
Ymmärrän sen, että ihmiset kokevat, että työyhteisön puolesta puhuminen nostaa puhujan tikunnokkaan. Niin ei tosin pitäisi olla.
Kuten mediassa on valtakunnallisesti Työllisyyspalveluista kerrottu, myös meillä on vastaavanlaisia työhyvinvointiongelmia. Työnantaja vaihtui valtiolta kunnalle, ja se on tuonut mukanaan heikennyksiä työehtoihin ja pahentanut resurssipulaa.
Ei liene mikään salaisuus, että TE-uudistuksen kynnyksellä moni kollega hakeutui toisiin töihin tai suunnittelee sitä.
Vapaa-aikani pyrin pitämään mahdollisimman hyvin vailla mitään aikataulutettua. Olen alkanut käydä kuntosalilla ja lenkkeilytän koiriamme Sisua ja Mauria. Meillä on nelilapsinen uusioperhe.
Kaksi lapsista asuu vielä kotona. Minun poikani on jo aikuinen, ja minusta tuli viime heinäkuussa mummu, 42-vuotiaana. Elokuussa olen jo tuplamummu.”
Kirsi Haapamatti
