On hienoa nähdä, kuinka opiskelijoiden silmät avautuvat tutkimustyön kautta. Uusi tieto avaa uusia näkymiä, sanoo sosiaalityön professori Sari Rissanen. Kuva: Johanna Kokkola
Sosiaalityön professori Sari Rissanen kannustaa sosiaalialan ammattilaisia jatko-opintoihin.
Sosiaaliala tarvitsee kipeästi sekä johtajia että tutkijoita. Tätä mieltä on sosiaalityön professori, dekaani Sari Rissanen Itä-Suomen yliopistosta.
– Jos sosiaalialan ääni ei ole tarpeeksi vahvasti edustettuna johtotehtävissä ja tutkimuksessa hyvinvointialueilla, jää se hoitotieteen ja lääketieteen jalkoihin.
Hän on huolissaan siitä, että vain harva sosiaalialan ammattilainen haki, saati tuli valituksi hyvinvointialueiden johtotehtäviin.
– Joko johtaminen ei houkuta heitä tai sitten heille ei ole kertynyt riittävästi johtamiskompetenssia uran varrella.
Sosiaalialalla urakehitystä hidastaa osittain tutkijakoulutuksen puute, Rissanen sanoo.
– Sosiaalitieteistä väitteli viime vuonna koko Suomessa 56 opiskelijaa ja heistä vain osa oli sosiaalityöntekijöitä.
Vuosina 2010–2021 Itä-Suomen yliopistosta valmistui 225 lääketieteen ja 78 hoitotieteen tohtoria. Samaan aikaan sosiaalitieteistä, sosiaalityö mukaan lukien, väitteli vain 19 opiskelijaa.
Tutkijakoulutuksen puute hidastaa urakehitystä.
Sosiaalitieteissä tohtoreiden osuus maistereista jäi alle kolmeen prosenttiin, kun se hoito- ja lääketieteissä oli viisi kertaa suurempi. Rissasen mukaan syynä on osin kiinnostuksen puute, sillä rahoitusta olisi tarjolla.
– Harva lähtee opiskelemaan sosiaalialaa tullakseen tutkijaksi. Sosiaalityön opiskelijat haluavat yleensä kouluttautua ammattiin ja keskittyä auttamiseen. Myös johtaminen ja soveltavan tutkimustiedon tuottaminen on auttamista ainakin välillisesti, Rissanen huomauttaa.
Hän asettaisi tavoitteeksi, että sosiaalityöntekijöistä vähintään joka kymmenes lukisi tohtoriksi. Se tarkoittaisi noin 60 tohtoria vuodessa.
– Olisi tärkeää, että valtiolta tulisi korvamerkittyä rahaa niille aloille, joilla on selkeästi vähemmän tohtoreita kuin muilla, Rissanen painottaa.
Tohtoripula heijastuu sosiaalialan kehittämiseen
Tohtoreiden vähäistä määrää sosiaalialla selittää Rissasen mukaan osittain myös traditiot, kuten se, että kuntaorganisaatioissa sosiaalijohtajilta ei edellytetty tohtorin tutkintoa.
– Väitelleet työllistyivät peruskuntien sijaan oppilaitoksiin tai järjestökentälle erilaisiin TKI-tehtäviin, Rissanen kertoo.
Tohtoripula heijastuu sosiaalialan kehittämiseen.
– Kehittämisen pitää perustua tutkimukseen, mutta se ei onnistu, jos hyvinvointialueilla ei ole sosiaalialan tutkijaosaamista.
Rissanen toivoo, että hyvinvointialueet vahvistavat sosiaalialan tutkimusta. Hän kannustaa yliopistoja ja hyvinvointialueita tekemään yhteistyötä ja etsimään yhteisiä tehtäviä.
– Sosiaalityössä ne ovat vielä hyvin harvinaisia. Hyvinvointialueilla työskentelee yksittäisiä sosiaalitieteistä väitelleitä. Heidän määräänsä pitää määrätietoisesti kasvattaa. Siinä on iso työ.
Tuuli on kuitenkin kääntymässä. Neljä vuotta sitten sosiaali- ja terveysministeriö (STM) alkoi rahoittaa sosiaalityön erikoistumiskoulutuksia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erikoistumisesta tuli sosiaalityöntekijöille ilmaista, ja koulutuksessa yksi polku johtaa tohtorin tutkintoon, sillä koulutuksen lopputyö voi olla väitöskirjan tutkimussuunnitelma, jolla opiskelija hakeutuu tohtoriopintoihin.
Erikoissosiaalityöntekijän koulutus on suunnattu sosiaalityöntekijöille, jotka haluavat vahvistaa ja syventää osaamistaan. Koulutuksen laajuus on 70 opintopistettä ja se on mahdollista suorittaa työn ohessa 2,5 vuodessa.
– Siinä sosiaaliala on tehnyt hyvää edunvalvontaa, mutta nyt olisi tärkeää saada luotua hyvinvointialueille vielä työpaikkoja erikoissosiaalityöntekijöille, Rissanen toteaa.
Joulukuussa STM vahvisti sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliset tavoitteet vuosille 2023–2036. Niihin on kirjattu muun muassa, että sosiaalihuollon palveluihin liittyvää tutkimus- ja kehittämistoimintaa vahvistetaan.
– Ensimmäisen kerran on selkeästi sanottu, että sosiaalihuollolta odotetaan tutkimusperusteisuutta. Se on iso juttu, Rissanen iloitsee.
Tutkimushenkilökunta puuttuu
Tutkimustoiminnan vahvistamiseksi Itä-Suomen yliopisto tarjoaa hyvinvointialueille sosiaalityön väitöskirjatutkijoiden palkkaamista yliopiston ja hyvinvointialueen yhteisellä rahoituksella. Elokuun loppuun mennessä kaksi hyvinvointialuetta 23:sta oli tarttunut tarjoukseen.
– Sosiaalityöntekijöille on ihan uusi juttu, että väitöskirjaa voi tehdä työajalla ja siitä saa palkkaa. Toivon, että myös muut alueet aktivoituvat asiassa.
Väitöskirjaa tekevät sosiaalityöntekijät voivat nostaa tärkeinä pitämiään asioita ja tutkimusaiheita esiin ja vaatia yhdenvertaisia työskentelymahdollisuuksia, Rissanen toteaa.
Sosiaalialalla ei ole perinteisesti ollut käytössä samanlaista tutkimusryhmää kuin esimerkiksi lääketieteessä. Siihen Rissanen toivoo nyt parannusta.
– Sosiaalihuollossa ei ole tutkimushenkilökuntaa, joka auttaa esimerkiksi tutkimuslupien ja aineiston kanssa, vaan käytänteet ovat epäselvät.
Väitöskirjaa voi tehdä työajalla ja siitä saa palkkaa.
Tohtorin tutkinto näkynee myös palkassa, sillä terveydenhuollossa tohtori on tavallisesti saanut palkanlisää, Rissanen sanoo.
– Hyvinvointialueet määrittelevät palkkioperusteensa itse. Kysymys kuuluu, onko niillä käytössä palkanlisä, ja koskeeko se sosiaalialan erikoistumiskoulutusta ja tohtorin tutkintoa.
Sosiaalialan tutkimus vahvistuu vähitellen. Esimerkiksi Pohjois-Savoon perustettiin vuoden alussa tutkimuspäällikön tehtävä sosiaalipalveluiden tutkimuskeskukseen, ja Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa hyvinvointialueet ovat sitoutuneet yhteisiin sosiaalityön professuureihin paikallisten yliopistojen kanssa, Rissanen kertoo.
– On todella tärkeää, että hyvinvointialueilta löytyy vahvaa sosiaalityön tutkimuksen ymmärrystä, sillä muutoin tutkimus painottuu terveystieteisiin. Siitä olen aidosti huolissani.
Sosiaalialan ammattilaisten pitäisi Rissasen mukaan vaatia, että heidän työtään tutkitaan ja heillä tulisi olla aikaa tutkimuksen tekemiseen tai siihen osallistumiseen.
– Nyt sosiaalityössä tahtoo olla niin kiire, että esimerkiksi palvelun laatua ei ehditä kehittämään tai tutkimaan.
Tutkijat pysyvät ajan hermoilla
Sote-lainsäädännön mukaan palveluiden pitää olla vaikuttavia. Pallo on nyt meillä, Rissanen sanoo.
– Nyt kun meillä on STM:n mandaatti tehdä tutkimusta, täytyy pitää huoli siitä, että sitä myös tehdään.
Tarvetta Rissasen mukaan olisi muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon integraation tutkimukselle ja siinä jos, missä sosiaalialan ammattilaiset voisivat olla vetovastuussa.
– Jokaiselta palvelutuotannon alalta löytyy mielekkäitä teemoja. Niitä kannattaa nyt ottaa esiin yhteistyöalueilla. Se, mikä kullekin alueelle on tärkein tutkimuskysymys, riippuu alueen tarpeista.
Suomessa sote-palveluilla on viisi YTA- eli yhteistyöaluetta. Kullakin alueella toimii yliopistosairaala, jota ylläpitää hyvinvointialue. Yhteistyössä on Rissasen mukaan voimaa.
– Hyvinvointialue osaa sanoa, mitkä asiat ovat relevantteja, ja me yliopistoissa tiedämme, miten niitä kannattaa tutkia.
Tutkijan uran rakentaminen kannattaa Rissasen mukaan aloittaa jo toisena opiskeluvuonna, jotta sivuaineopinnot tukevat mahdollisimman hyvin tutkijan uraa. Hän suosittelee tutkijaksi tähtäävälle opintoja tutkimusmenetelmistä ja tieteenfilosofiasta. Lisäksi englanti on hyvä olla hallussa, sillä tiede on kansainvälistä.
– Tutkijana pysyt ajan hermolla. Lisäksi on mielekästä löytää uutta tietoa. Tutkimustyö avaa uusia uramahdollisuuksia ja ne tulevat lähivuosina lisääntymään selvästi hyvinvointialueilla.
Tutkijanura ei ollut suunnitelmissa
Kun Sari Rissanen aikanaan itse lukion jälkeen haki Kuopion yliopistoon opiskelemaan, ei hän ajatellut ryhtyvänsä tutkijaksi. Rissasen pääaine oli sosiaalipolitiikka. Lisäksi hän luki valtio-oppia, julkishallintoa, psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa.
– Olen ollut aina poliittisesti ja yhteiskunnallisesti orientoitunut. Minua kiinnosti jo varhain yhteiskunta, ihmiset ja oikeudenmukaisuus, Rissanen kertoo.
Hän ehti työskennellä lyhyitä jaksoja sosiaalityöntekijänä ja Kelan asiakasneuvojana ennen kuin tiedeura urkeni vuonna 1994. Vastavalmistunut Rissanen törmäsi Kuopion yliopiston käytävällä sosiaalityön professori Pauli Niemelään, joka pyysi häntä opintoamanuenssiksi.
Seuraavana vuonna Rissanen aloitti jatko-opinnot ja suuntautui terveyshallintotieteisiin.
– Pääsin Suomen Akatemian rahoittamaan Sotka-tutkijakouluun. Se mahdollisti väitöskirjan tekemisen myös perheelliselle. Olin saanut ensimmäisen lapseni jo ennen gradua.
Vuonna 1999 valmistuneessa väitöskirjassaan Sari Rissanen pohti, olisiko omaishoidosta ja hoivayrityksistä vanhusten huolenpidon ratkaisuksi.
Työurallaan hän on tutkinut erityisesti ikääntymistä, palvelurakenteita ja johtamista, ja kirjoittanut niistä yli 170 tieteellistä julkaisua ja yleistajuista artikkelia.
– Yliopistossa on ollut hyvä työskennellä. Olen saanut toimia monenlaisissa tehtävissä. En ole yhtään katunut valintaani, Rissanen sanoo.
Hän on toiminut muun muassa yliassistenttina, lehtorina, koordinaattorina tutkijakoulussa, professorina kahdella laitoksella sekä laitoksen johtajana. Elokuusta 2017 Rissanen on toiminut yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaanina.
– Aikani ei enää riitä tutkimuksen tekemiseen. Itä-Suomen yliopistossa dekaani on täysiaikainen johtamistehtävä. Vastaan tiedekunnan strategiasta, henkilöstöstä ja taloudesta.
Rissanen on ohjannut yli 200 pro gradu -tutkielmaa ja kahdeksantoista väitöskirjaa. Ohjaajakin oppii aina paljon väitöskirjaprosessissa, hän sanoo.
– On aivan ihana seurata väitöskirjatutkijan kasvutarinaa. Palkitsevinta on, kun näen, miten väittelijä löytää uusia polkuja oman tutkimustyönsä kautta.
