Sote ei saa muuttaa terveyssosiaalityötä muita täydentäväksi apuammatiksi

Sote-uudistusta on kritisoitu, että se etenee terveydenhuoltojohtoisesti. Minusta oli tärkeää tietää, onko sairaalassa tehtävä sosiaalityö jäämässä terveydenhuollon jalkoihin tai saako se mahdollisesti uusia tehtäviä, jotka vaikuttavat perustehtävien hoitamiseen, sanoo Aino Kauppi.

Selvitin pro gradu -tutkielmassani, miten sote-uudistus vaikuttaa terveyssosiaalityöhön. Aineistonani oli soteen liittyvän päivystysuudistuksen lakiehdotukset ja lausunnot, kertoo Aino Kauppi.

Terveydenhuollossa toimiva sosiaalityöntekijä tuo potilaan suunnitelmalliseen hoitoon sosiaalisen näkökulman, toimii palvelujärjestelmän asiantuntijana, palvelutarpeen arvioijana sekä linkkinä palveluiden ja asiakkaan arjen välillä.

Terveyssosiaalityöntekijältä vaaditaan perusymmärrystä potilaan terveydentilasta ja sairauden syy-seuraussuhteista. Esimerkiksi tämä perusymmärrys lääketieteellisistä tekijöistä ja diagnostiikasta erottaa terveyssosiaalityön yleisestä sosiaalityöstä.

Vaikka mitään lopullista linjausta ei ole tehty, sote-uudistus tulee muuttamaan terveyssosiaalityön roolia ja paikkaa.

– Muutos on terveyssosiaalityölle uhka – mutta myös mahdollisuus. Sote-uudistus sinällään ei etene terveyssosiaalityön näkökulmasta erityisen voimakkaasti terveydenhuolto edellä, sillä terveyssosiaalityö nähdään osana sote-integraatiota, toteaa Aino Kauppi.

Sen sijaan uhkana on, että terveyssosiaalityön erityisyyttä ei huomata ja se jää muuta sosiaalihuoltoa täydentäväksi palveluksi. Vaarana voi olla myös se, että terveyssosiaalityötä määritellään vain erikoissairaanhoidossa tehtävänä sosiaalityönä, jolloin perusterveydenhuollossa tehtävän sosiaalityön vahvistaminen unohtuu.

– Useat alan toimijat peräävät terveyssosiaalityön tehtävien ja roolin selkeyttämisestä sekä viranomaisaseman ja päätöksenteko-oikeuden tuomisesta terveyssosiaalityöntekijöiden toimenkuvaan.

Asemaltaan vahvistetun terveyssosiaalityön kautta potilaille muodostuisi sujuva ja luonteva silta sairaalan ulkopuolisiin sosiaalipalveluihin. Se myös vähentäisi päällekkäistä työtä ja toisi terveyssosiaalityöntekijän sosiaalihuollollisen osaamisen laajemmin käyttöön.

– Tarpeellisena pidetään myös sitä, että terveyssosiaalityön ja sosiaalipäivystyksen tehtäväjakoa selkiinnytetään, jotta terveyssosiaalityö ei määrity jatkossa sosiaalipäivystystä täydentäväksi apuammatiksi.

Toisaalta ajatellaan, että sosiaalipäivystyksellisten tehtävien liittäminen osaksi terveyssosiaalityötä on mahdollisuus, jos päivystystyön edellyttämä lisä- ja täydennyskoulutus tunnistetaan.

– Silloin terveyssosiaalityön rooli voisi muodostua hyvinkin monipuolisesti moniammatillisen työn airueksi suhteessa sosiaalitoimeen ja terveydenhuoltoon. Terveydenhuollossa tehtävän päivystyksellisen sosiaalityön avulla voitaisiin vastata aiempaa tehokkaammin potilaan akuuttiin sosiaalihuollolliseen tarpeeseen, sanoo Kauppi.

Tehtäväkuvan kehittämisen tulisi kuitenkin tapahtua niin, ettei se estä terveyssosiaalityön perustehtävän toteuttamista.

– Laajenevaan tehtävänkuvaan tarvitaan siis resursseja.

Kaupin toiveena on, että tutkielma palvelee terveydenhuollossa toimivia sosiaalityöntekijöitä ennakoimaan tulevaa ja vaikuttamaan ratkaisuihin.

– Olinkin iloisesti yllättynyt, kun tutkielmani huomioitiin Terveyssosiaalityöntekijät ry:n 70-vuotisjuhlassa lokakuussa ja sain yhdistyksen kannustusstipendin. Otin tunnustuksen lämpimästi kiittäen vastaan.

Helena Jaakkola