Palkkaerot kuriin

Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio kommentoi yhteiskuntaa sosiaalisesta näkökulmasta. Seuraa tai pyydä kaveriksi, niin tiedät enemmän!
Facebook
Twitter

Maaliskuun 8. päivä vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistäminen kaikkialla maailmassa on yksi ammattiyhdistysliikkeen tehtävistä.

Naisten ansiot ovat Suomessa yli 16 prosenttia miesten ansioita pienemmät.

Tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta luopumisen jälkeen siirryttiin liittokohtaiseen työmarkkinaratkaisuun. Siinä vientialat ovat määritelleet liittokierroksen alussa yleisen linjan, jota muut alat ovat seuranneet.

Tämä yleinen linja sementoi edelleen perusteettomia palkkaeroja. Liittokierrosten ajautuessa umpikujaan, valtakunnansovittelija on astunut kuvaan. Viime ajat myös sovittelija on nojannut yleiseen linjaan.

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat jo vuodesta 2006 sopineet samapalkkaisuus-ohjelmista.

Sovittelujärjestelmää ollaan nyt uudistamassa. Uudistamisessa on tärkeä alleviivata sitä, ettei sovittelija ole sidottu rajoittamaan sovintoehdotuksen sisältöä muiden jo tehtyjen sopimusten sisällön perusteella. Sovittelijan tulisi huomioida erityisesti kyseisen toimialan tilanne sekä palkkatasa-arvoon liittyvät kysymykset.

Joulun alla valmistui samapalkkaisuusohjelma 2020–2030. Tavoitteena on palkkatasa-arvon kehittäminen; kuroa miesten ja naisten perusteetonta palkkaeroa umpeen. Ohjelman toimenpiteillä on tarkoitus edistää myös työehtosopimusten sukupuolivaikutusten arviointia.

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat jo vuodesta 2006 sopineet samapalkkaisuusohjelmista. Tänä aikana ansiotasojen ero on kaventunut vain neljällä prosenttiyksiköllä. Tutkijat ovatkin kommentoineet, että tätä vauhtia palkkatasa-arvo saavutetaan vuonna 2090.

Tutkijoiden viesti on ollut, että ohjelmien sijaan tarvitaan palkkakuoppa-alojen systemaattisia palkankorotuksia. Naisvaltaisten alojen palkkoja on ollut vaikea nostaa suomalaisessa sopimusjärjestelmässä muita enemmän. Tähän tarvitaan muutos.

Parhaillaan neuvotellaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön uudesta sote-työehtosopimuksesta. Sote-sopimus on mitä suurimmassa määrin julkisten, naisvaltaisten alojen sopimus. Siinä mitataan työnantajien, ammattijärjestöjen ja valtion yhteistyön voima ja todellinen tahtotila saavuttaa samapalkkaisuuden tavoite.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *