Luottamusmiehenä keskellä myllerrystä

Veera Välimäen mielestä sosionomin koulutuksesta on hyötyä luottamusmiehen työssä. Kuva: Rami Marjamäki

Veera Välimäen ensimmäinen vuosi luottamusmiehenä on ollut työntäyteinen mutta mielenkiintoinen.

Veera Välimäellä on takanaan vuosi luottamusmiehenä Tampereen kaupungilla. Vuosi on ollut kaikkea muuta kuin tavanomainen. Ajanjaksoon ovat osuneet sopimusneuvottelut työtaisteluineen, lisäksi aikaa on vienyt valmistautuminen hyvinvointialueiden aloittamiseen.

– Bonuksena vielä korona! Aikamoiseen mankeliin olen itseni saattanut. Aika harva luottamusmies saa tällaista eteensä, kun aloittaa näissä tehtävissä, Välimäki nauraa.

Vuosi on työntäyteisyydestään ja raskaudestaan huolimatta ollut myös opettavainen ja mielenkiintoinen. Välimäki tuntee päässeensä työelämän näköalapaikalle, kuten luottamusmiehen tehtävää usein kuvaillaan.

– Pian edessä on Suomen historian suurin liikkeenluovutus, kun sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö siirtyi hyvinvointialueiden palvelukseen. Tuntuu hurjalta ajatella, että olen luottamusmiehenä mukana hyvinvointialueiden valmistelun yhteistoiminnassa.

Luottamusmiehelle tulee olla rohkeutta ottaa asioita puheeksi.

Normaalisti luottamusmiehen kalenteri täyttyy ennen kaikkea työntekijöiden työsuhdeasioiden selvittelystä. Tyypillisiä ovat esimerkiksi työaikaan, resursseihin, palkkaan ja työn kuormitukseen liittyvät kysymykset.

Nyt opeteltavaa on ollut tavallista enemmän. Työntekijät ottavat paljon yhteyttä hyvinvointialueisiin liittyvissä asioissa, keväällä taas työnantajan toiminta lakkotilanteessa herätti kysymyksiä.

– Pyrin olemaan armollinen itselle. Vuosi on lyhyt aika ottaa kerralla haltuun näin isoja asioita. Välillä on vaikea uskoa, että olen tosiaan ollut vain vuoden luottamusmiehenä, kun niin paljon on tapahtunut. Mutta tilanne varmasti helpottuu vähitellen, Välimäki sanoo.

Apua ja tukea saatavilla

Välimäki on yksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn luottamusmiehistä Tampereella. Tie tehtävään vei askel askeleelta: Ensin Välimäki houkuteltiin hakemaan varaluottamusmieheksi. Viime vuoden elokuussa hän nousi varaluottamusmiestehtävästään varsinaiseksi luottamusmieheksi. Tänä syksynä Välimäki valittiin lisäksi varapääluottamusmieheksi.

– Koin ettei minulla ole riittävää osaamista ja tietoa, mutta varmasti kaikkia ihmisiä uudet asiat jännittävät. Luotin kuitenkin siihen, että saan apua pääluottamusmieheltä sekä muilta JUKOn luottamusmiehiltä. Varaluottamusmiehenä pääsin harjoittelemaan rauhassa ja kuulostelemaan, mitä työhön liittyy. Sitä kautta kertyi osaamista.

Luottamusmiehet saavat tukea ja apua työhönsä myös edustamiensa työntekijöiden liitoista. Tärkeänä tukena Välimäki mainitsee esimerkiksi Talentian sopimusasiantuntija Susanna Pelanderin. Yhteistyötä tehdään paljon myös työsuojeluvaltuutettujen ja henkilöstöhallinnon ammattilaisten kanssa.

Välimäki käyttää neljä päivää viikosta luottamusmiehen tehtäviin. Yksi päivä menee normaalityössä ohjaajana tehostetussa perhetyössä.

Edustettavia työntekijöitä hänellä on noin 650, varapääluottamusmiehenä reilu tuhat. Suurin edustettavien joukko ovat Talentiaan kuuluvat sosiaalialan korkeakoulutetut, mutta edustettavina on myös muiden JUKOn jäsenliittojen jäseniä.

Yhteistyötä muiden luottamusmiesten kanssa tehdään säännöllisesti, mutta ydintiiminään Välimäki pitää pääluottamusmies Katri Maahia ja varaluottamusmies Anna-Maija Karppista.

– Teen Katrin kanssa tiivistä yhteistyötä, ja meillä on myös työnjakoa. Jaamme keskenämme keissejä, sillä edustettavia työntekijöitä on niin paljon. Katrin tuki luottamusmiesvuotenani on ollut minulle todella tärkeää, Välimäki sanoo.

Kyse yhteistyöstä

Parasta Välimäen mielestä luottamusmiehen työssä on henkilöstön äänen esiin tuominen. Palkitsevia ovat ne hetket, kun työntekijän ja työnantajan kanssa löydetään johonkin asiaan sellainen ratkaisu, josta kaikille tulee hyvä mieli.

Voimaa antaa myös se, että voi yrittää kehittää työelämää ja työolosuhteita, jotta työntekijät pystyisivät tekemään merkityksellistä työtä.

Vaikealta työ tuntuu silloin, kun joutuu tuottamaan työntekijälle pettymyksen. Jonkin asian loppuratkaisu voi tuntua työntekijästä epäoikeudenmukaiselta, vaikka kaikki olisikin hoidettu oikeaoppisesti.

– En haluaisi ajateltavan niin, että luottamusmieheen voi ottaa yhteyttä vain silloin, kun on jokin ongelma. Tai jos minä luottamusmiehenä olen yhteydessä työnantajan edustajaan, niin heti ajateltaisiin, että kyseessä on jokin ongelma. Koen, että luottamusmiestyössä on kyse yhteistyöstä. Luottamusmies pitäisi nähdä tärkeänä osana työyhteisöä, Välimäki pohtii.

Hän toivoo, että työntekijät ottaisivat huoletta yhteyttä luottamusmieheen asiassa kuin asiassa. Työntekijän ei tarvitse tietää, kuuluuko asia luottamusmiehelle vai työsuojeluvaltuutetulle. Joskus asia voi koskettaa molempia.

Rohkeutta täytyy löytyä

Hyödyllisiä ominaisuuksia luottamusmiehelle ovat Välimäen mukaan kehittäjähenkisyys, myönteisyys ja yhteistyökyvykkyys. Luottamusmiehellä pitää olla myös rohkeutta ottaa asioita puheeksi.

– Olen koulutukseltani sosionomi, minkä olen kokenut hyödyksi luottamusmiehen työssä. Lisäksi 15 vuoden kokemuksesta lastensuojelussa on ollut huomattavaa etua. Sosiaalialan ammattilaisilla on koulutuksensakin kautta hyvä pohja lähteä luottamusmieheksi, Välimäki sanoo.

Parasta on henkilöstön äänen esiin tuominen.

Ensimmäiset hyvinvointialueiden vaalit järjestetään maaliskuun loppuun mennessä. Välimäki aikoo lähteä ehdolle luottamusmieheksi, ja hän kannustaa myös muita hyvinvointialueille työskenteleviä Talentian ja muiden jukolaisten liittojen jäseniä ehdolle vaaleihin.

– Uusia innokkaita luottamusmiehiä tarvitaan aina, mutta vaaleihin olisi hyvä saada ehdolle myös nykyisiä luottamusmiehiä, joilla on jo valmiiksi kokemusta ja osaamista tehtävistä. Lisäksi he ovat olleet mukana hyvinvointialueiden valmistelussa ja tietävät paljon niistä kuvioista. Uusista ja vanhoista luottamusmiehistä saisimme hyvän yhdistelmän, Välimäki sanoo.

Hyvinvointialueiden luottamusmiesvaalit pidetään alkuvuodesta 2023. Lue lisää: talentia.fi/luottamusmiesvaalit 

Johanna Merilä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *