Kuule nuorten sanoma

Kuvassa kirjan kansiMinä jaksan tämän päivän – Tarinoita lastensuojelusta kertoo 15 lastensuojelun asiakkaana olleen nuoren tarinan.

Olen taas ollut vääränlainen, tuhma, tottelematon. Tämä toistuu niin monta kertaa. Mutten ole vihainen sinulle, olethan sentään äitini. Sinä väännät hanan auki, kylmälle, täysille. Pakotat minut alle, kylmyyteen, sinun julmuuteesi. Vaatteet päällä. Kylmä vesi sattuu, enemmän kuin lyöntisi. Mutta rakastan sinua äiti. Annan sinun tehdä niin, luotan siihen, että tiedät, mikä minulle on oikein”, kirjoittaa nimimerkki Pikkumyy.

Minä jaksan tämän päivän – Tarinoita lastensuojelusta ‑kirjan tekstit ovat syntyneet Lastensuojelun Keskusliiton järjestämissä työpajoissa, joissa nuoret ovat käyneet läpi omakohtaisia kokemuksiaan kirjoittamalla. Nuoret esiintyvät kirjassa nimimerkeillä ja kirjailija, elokuvantekijä Elina Hirvonen ja Lastensuojelun Keskusliiton viestintäpäällikkö Juuli Hurskainen ovat koonneet tarinat kirjaksi.

– Tämä on ollut yksi tärkeimmistä jutuista, joissa olen koskaan saanut olla mukana. Nuoret kirjoittivat tekstejä itselleen ja niiden julkaistavaksi antaminen oli vapaaehtoista. Minulla ei ole ikinä ollut kirjoitusryhmää, joka olisi ollut näin voimakkaasti läsnä. Ryhmä kannatteli ja oli mukana, Elina Hirvonen sanoo.

– Toivon, että kirja löytää myös nuoria, jotka kokevat olevansa omien kokemustensa kanssa yksin, sillä he eivät ole yksin. On olemassa myös muita, jotka ovat kokeneet saman.

Tarinansa kertoneet nuoret vetoavat sen puolesta, että lapsia itseään kuunneltaisiin. Nimimerkki rikkinäinen prinsessa kirjoittaa: ”Toivon, että lasten mielipiteet huomioidaan, niitä kunnioitetaan ja asioihin puututaan. Aikuiset osaavat esittää kyllä yhden tapaamisen ajan täydellistä vanhempaa.”

Kirja on tärkeää luettavaa sosiaalialan opiskelijoille ja työntekijöille, ja nuoret toivovat myös itse, että ammattilaiset tutustuisivat heidän kokemuksiinsa.

Erityisen lämpimästi niitä voi suositella poliitikoille, sillä tämän kirjan jälkeen saattaa tuntua, että lastensuojelun mitoituksen kiirehtiminen ja peruspalveluihin satsaaminen on sittenkin tärkeää.

Kirjan rehelliset, liikuttavat tarinat kertovat lapsuudesta, johon sisältyi kokemuksia, joita lapsen ei tulisi kohdata. Kokemuksista, joista moni olisi voitu estää, jos lapsen maailmassa, esimerkiksi päiväkodissa, koulussa ja lastensuojelussa, olisi ollut riittävästi hereillä olevia aikuisia huomaamassa lapsen hätä ajoissa.

Vaikka kirjaa ei voi lukea itkemättä, on jokaisessa tarinassa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Nämä nuoret ovat säröillä, mutta he eivät ole rikki. Nimimerkki Naapurirapun avun sanoin: ”Minä jaksan tämän päivän, kun huomaan vastaantulevien ihmisten kasvoilla hymyn. Jaksan, koska valo saa jaksamaan ja lämpimämpien päivien odotus. Uskon ja siksi jaksan, vaikkei se hyvä aina olisikaan totta.” |

Kaisa Yliruokanen

Elina Hirvonen & Juuli Hurskainen. Minä jaksan tämän päivän – tarinoita lastensuojelusta Lastensuojelun Keskusliitto 2019. WSOY.

Kirjaa voi ostaa kirjakaupoista ja Lastensuojelun Keskusliiton verkkosivuston kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *