Hyvinvoivan työpaikan rakentamiseen tarvitaan kaikkia

Oulun omaishoitajat ry:ssä työhyvinvoinnista pidetään huolta joka päivä. Kuva: Nina Susi

Oulun seudun omaishoitajat ry sai Talentian ensimmäistä kertaa jakaman Hyvinvoiva työpaikka ‑palkinnon.

Palkitussa työyhteisössä on 11 työntekijää, jotka tarjoavat tietoa, tukea ja toimintaa Oulun ja ympäristökuntien omaishoitajille.

– Oulun seudun omaishoitajat ry:ssä työhyvinvointi on keskeinen osa työtä, ei vain yksi irrallinen palanen. Työntekijät tietävät omat työnkuvansa ja vastuualueensa, työn mitoitus on kunnossa ja johtaminen toimii, kiittää Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen.

Merkille pantavaa on se, että hyvinvointi on syntynyt ilman ylimääräistä rahaa, joten mikä tahansa työpaikka voi ottaa mallia voittajasta.

Oulun seudun omaishoitajat ry:n työntekijöiden hyvinvointi on pitkäjänteisen työn tulosta, kertovat vastaava omaistoiminnan ohjaaja Minna Hernberg ja toiminnanjohtaja Minnamaria Salminen.

– Hyvän työpaikan rakentamiseen tarvitaan kaikkia, sekä esihenkilöitä että työntekijöitä. Mietimme yhdessä keinoja työhyvinvointimme parantamiseksi. Meillä myös mitataan säännöllisesti työhyvinvointia, Hernberg ja Salminen kertovat.

Yhteiset pelisäännöt

Aina tilanne ei ole ollut yhtä hyvä kuin nyt. Moni asia oli pielessä, kun Salminen aloitti toiminnanjohtajana 13 vuotta sitten. Hän päätti ottaa johtotähdekseen työhyvinvoinnin kehittämisen ja hankki työnsä tueksi koulutusta.

– Lähdin miettimään, miten työyhteisön tilannetta voisi parantaa ja kuinka saisimme kaikki mukaan tähän. Jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen, onko meidän työpaikallamme hyvä olla, Salminen sanoo.

Jotta jaksamme auttaa, on meidän pidettävä huolta myös itsestämme.

Työyhteisö rakensi yhdessä työpaikan pelisäännöt, joihin jokainen on sitoutunut. Pelisääntöjä tarkastellaan ja päivitetään kerran vuodessa.

Niihin on kirjattu muun muassa, miten vaikeissa asioissa toimitaan. Periaatteena on tarttua ongelmiin heti ja puhua niistä suoraan.

Pelisäännöissä lukee myös, että selän takana työkavereista saa puhua vain hyvää. Työntekijöille on tarjolla lisäksi työnohjausta ja työpsykologin palveluja.

– Isoja ongelmavyyhtejä ei pääse edes syntymään, kun hankalia asioita ei piilotella vaan niistä puhutaan avoimesti. Minulle on tärkeää olla läsnä työntekijöille ja osallistaa heitä oman työnsä ja yhdistyksen toiminnan suunnitteluun mahdollisimman paljon, Salminen sanoo.

Työn rajaaminen voi joskus olla vaikeaa, mistä työpaikalla käydään säännöllisesti keskustelua. Salminen haluaa pitää huolta siitä, että työntekijät voivat erottaa työn ja vapaa-ajan toisistaan.

Hän pyrkii näyttämään tähän mallia myös itse: työtunnit eivät pauku eikä työpäivää jatketa kotona.

– Me tuemme työksemme omaishoitajia ja autamme heitä jaksamaan. Jotta jaksamme auttaa, on meidän pidettävä huolta itsestämme, Salminen painottaa.

Osa jokapäiväistä työtä

Oulun seudun omaishoitajat ry:ssä työhyvinvointi on osa jokapäiväistä työtä. Pienilläkin toimintamallin muutoksilla voi saada paljon hyvää aikaa.

– Aloitamme aamut töissä yhteisellä kahvihetkellä. Säännöllisiin, koko henkilökunnan kokouksiimme tuomme aina työhyvinvointiasiaa. Kokous alkaa aina iloisten asioiden kierroksella, ja joka kerta työntekijät vuorotellen tuovat työhyvinvointiteemaan liittyvää asiaa kokouksen loppuun, Salminen ja Hernberg sanovat.

Työhyvinvointiin liittyvä asia voi olla esimerkiksi lyhyt rentoutusharjoitus tai jumppa, leikkimielinen kisailu tai tietoisku.

– Tyhy-päiviä järjestetään säännöllisesti, käytössämme on hyvät työterveyspalvelut, saamme liikunta‑, hieronta- ja kulttuurietuja ja voimme pitää etätyöpäiviä. Nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä joka työpaikalla, Hernberg sanoo.

Yhteisiin pelisääntöihin on jokainen sitoutunut.

Salminen ja Hernberg korostavat, että hyvästä työilmapiiristä kiinni pitäminen vaatii systemaattisuutta ja säännöllisyyttä. Tyhy-päivä kerran vuodessa tai toistuvat tyhy-kyselyt jäävät irrallisiksi, jos työhyvinvoinnista huolehtimista ei pidetä arjen tasolla toiminnassa mukana.

Yhdistys on ottanut viime vuosina aktiivisesti osaa moniin kilpailuihin ja pärjännyt niissä mainiosti. Viimeksi yhdistys sai Oulun kaupungilta tunnustuspalkinnon vuorovaikutuksellisesta omaishoidon kehittämisen toimintatavasta.

Hyvinvoiva työpaikka ‑kilpailuun yhdistyksen ilmoittivat mukaan työntekijät. Toiminnanjohtaja sai tietää asiasta vasta myöhemmin.

Hyvinvointiin voi vaikuttaa

Hyvinvoiva työpaikka ‑kilpailun tavoitteena on nostaa esiin sosiaalialan työyhteisöjä, joissa henkilöstö voi hyvin. Kilpailuun osallistui yhtä paljon julkisen ja yksityisen sektorin työpaikkoja.

Työyhteisöt edustivat monipuolisesti koko sosiaalialaa.

– Yllätyimme positiivisesti kilpailun suosiosta, koska huonot työolosuhteet nousevat usein esiin jäsentemme yhteydenotoissa. On hyvä nostaa keskusteluun se, että hyvinvointiin voi vaikuttaa työpaikoilla, ja sitä pitää kehittää yhdessä, Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen kannustaa sosiaalialan työpaikkoja tekemään töitä työntekijöidensä hyvinvoinnin eteen. Siitä hyötyvät asiakkaat, mutta se on myös taloudellisesti kannattavaa, sillä hyvinvoivat työntekijät vaihtavat harvemmin työpaikkaa kuin tyytymättömät.

Työntekijöiden vaihtuvuus tulee kalliiksi. Tutkimusten mukaan asiantuntijoiden vaihtuminen voi maksaa useita kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.

Pekkarinen huomauttaa, että hyvinvoivilla työntekijöillä on intoa kehittää työtään, mikä näkyy hyvinä työn tuloksina. Tämä allekirjoitetaan myös Oulun seudun omaishoitajat ry:ssä.

Talentian järjestämään Hyvinvoiva työpaikka ‑kilpailuun osallistui 75 sosiaalialan työpaikkaa. Päätöksen voittajasta teki järjestön työelämätoimikunta. Palkinto on 1000 euroa, jonka voi käyttää työhyvinvointia tukevaan toimintaan.

Johanna Merilä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *