Hyvinvointialueet aloittivat – miten kävi palkanmaksun? 

kartalla Suomen hyvinvointialueet

Työntekijöiden palkanmaksussa saattaa olla ongelmia hyvinvointialueiden alkuvaiheessa. Palkkaa on maksettu ehkä liian vähän tai liikaa. Pahimmassa tapauksessa työntekijä jää kokonaan ilman palkkaa. 

Miten työntekijän pitää toimia, jos palkka on maksettu väärin? Tarkista ensin palkkakuittisi ja yksilöi havaitsemasi virheet 

– Jos palkka on virheellinen, yksilöi virhe. Muista myös säästää palkkakuittisi. Pidä lisäksi tallessa aiemmat palkkakuittisi, työsopimus ja muut omaan palvelussuhteeseesi liittyvät dokumentit. Saatat tarvita niitä, kun ongelmia selvitetään, sanoo Talentian neuvottelujohtaja Tuomas Hyytinen. 

Työntekijän velvollisuus on tarkistaa palkkalaskelma, joten ota tavaksi käydä palkkakuittisi läpi jo heti palkanmaksupäivänä.

Työnantajan pitää antaa työntekijälle palkkalaskelma palkanmaksun yhteydessä. Laskelmaan on kirjattu peruspalkka tai tehtäväkohtainen palkka, maksetut korvaukset sekä palkasta perityt työnantajamaksut.

Tarkista, että palkan lisäksi mahdolliset ylityökorvaukset, ilta- ja viikonloppulisät on maksettu oikein. Laskelmassa pitää näkyä myös työnantajan palkasta pidättämät eläkevakuutusmaksut.

Virheet on korjattava

Jos olet havainnut virheen palkassa, ota yhteyttä lähiesihenkilöösi. 

– Hän ohjeistaa, miten asiassa pitää toimia ja kenen puoleen kääntyä, Hyytinen sanoo.

Jos asia ei etene tai sen selvittämisessä tulee ongelmia, ota yhteyttä työpaikkasi luottamusmieheen tai viime kädessä Talentiaan.  

Työnantajan velvollisuus on saada palkat maksuun.

Työnantajan on korjattava palkkaan jäänyt virhe asian käytyä ilmi. Hyvinvointialueet ovat varautuneet mahdollisiin palkanmaksuongelmiin, joten joillakin alueilla on valmistauduttu tammikuussa ylimääräiseen palkanmaksupäivään. 

– Työnantajan tärkein velvollisuus on saada palkat maksuun. Hyvinvointialueiden aloittaminen on valtava myllerrys, joten työnantajan pitää varautua mahdollisiin palkkaepäselvyyksiin ja resursoida asioiden selvittämiseen työvoimaa, Hyytinen painottaa. 

Virkasuhteisen työntekijän palkkasaatavat vanhentuvat kolmessa vuodessa, työsuhteessa olevan työntekijän viidessä vuodessa. Palkkalaskelmia ei siis kannata heittää roskiin.

Työhön on mentävä

Työntekijä voi vaatia korkolain mukaista viivästyskorkoa, jos palkanmaksu viivästyy. Myöhässä tullut tai maksamatta jäänyt palkka voi ajaa työntekijän vaikeuksiin. Esimerkiksi vuokra tai muut maksut voivat jäädä hoitamatta ajallaan, jolloin syntyy viivästyskorkoa. Työnantajalla on korvausvastuu tällaisissa tapauksissa.

– Ilmoita työnantajalle viivästyneestä tai liian vähän maksetusta palkasta seurannut vahinko. Tämä voi olla esimerkiksi myöhästyneestä lainanmaksuerästä aiheutuneet kustannukset. Kirjaa ja ota talteen kaikki dokumentit, jotka osoittavat syntyneet vahingot, Hyytinen sanoo. 

Hän kuitenkin muistuttaa, että työntekijän on mentävä töihin, vaikka palkka edelleen viivästyisi. 

– Jäsenen kannattaa ottaa yhteyttä Talentiaan, jos palkkaa ei kuulu tai se edelleen maksetaan väärin. Yhdessä voimme arvioida tilanteen ja päättää jatkotoimenpiteistä.

Voi käydä myös niin, että työnantaja maksaa erehdyksessä liian paljon palkkaa. Tässäkin tapauksessa asia pitää heti selvittää työnantajan kanssa. Varaa sivuun liian paljon maksettu osuus äläkä käytä sitä. Työnantajalla on oikeus periä liikaa maksettu palkka takaisin.

Johanna Merilä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *