
Sosionomista sosiaalityöntekijäksi
Ylempi AMK ei ole ainoa sosionomien jatkokoulutusväylä. Heille on tarjolla kolme polkua pätevöityä sosiaalityöntekijäksi. Suorin … Lue lisää
Työnantajien on otettava vastuu työolojen parantamisesta. Työntekijöitä on kuultava ja tarjottava heille mahdollisuus työn kehittämiseen ja vaikuttamiseen
Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön parantaa työhyvinvointia. Valitettavasti Akavan ja Työterveyslaitoksen joulukuussa julkaistun tutkimuksen mukaan 55 % hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöistä kokee, että heillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia työssä tapahtuviin muutoksiin.
Ennen hyvinvointialueuudistusta luku oli 42 %. Vastaavasti sosionomeista, geronomeista ja kuntoutuksen ohjaajista näin kokee 44 %, kun ennen hyvinvointialueita luku oli 38 %. Näiden ihmisten työarjessa muutokset tulevat yllättäen eikä heillä ole mahdollisuutta vaikuttaa niihin.
Huolta työmäärien lisääntymisestä yli oman sietokyvyn kantoi sosiaalityöntekijöistä 58 % ja sosionomeista, geronomeista ja kuntoutuksen ohjaajista 40 %.
Myös tässä on ollut kasvua hyvinvointialueelle siirtymisen jälkeen, kuten myös työkyvyn heikentymisellä. Lähes 40 % edellä mainituista ammattiryhmistä ei koe työkykyään hyväksi.
Kuka vielä ihmettelee, että rekrytointi sakkaa ja väki vaihtuu?
Työntekijöitä täytyy kuulla.
Yksi työpaikkailmoituksissa usein mainittu houkutin on ”hyvät vaikutusmahdollisuudet omaan työhön.” Hyvinvointialueilla tämä ei näytä toteutuvan ainakaan sosiaalihuollon puolella. Työmääriä ei voi hallita ja työssä tapahtuu asioita, joiden kanssa on vain elettävä.
Tällä ei paranneta pitovoimaa – eikä vetovoimaa. Ammattilaiset vaihtavat kokemuksia keskenään, ja jos jossakin ei homma pelitä, sinne ei haluta hakeutua. Noidankehä on valmis, ja jäljellä oleva henkilöstö alkaa menettää työkykyään.
Työnantajien on otettava vastuu työolojen parantamisesta. Huolehdittava, että työaika riittää töiden tekemiseen ja siinä on myös hieman huokoisuutta.
Akuutit tilanteet ovat arkipäivää ja niille täytyy löytyä tilaa. Työntekijöitä on kuultava ja tarjottava heille mahdollisuus työn kehittämiseen ja vaikuttamiseen. Muutoin pyöröovea ei saada pysähtymään, ja samalla tullaan heikentäneeksi jäljellä olevien työhyvinvointia.
Kaisa Yliruokanen