Ärsyttävää kollegaa kestää helpommin, kun kohentaa omia ihmissuhdetaitojaan

– Paitsi aikuisten kesken, myös lasten kanssa työskennellessä on hyödyllistä ymmärtää eri lasten ydinminää, temperamenttia ja sosiaalista roolia, sanoo Tony Dunderfelt. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Työnilo voi kadota, jos alituisesti ajautuu kollegansa kanssa törmäyskurssille. Mikä eteen, kun kemiat eivät kohtaa?

Parempaa kohti päästään, kun aletaan hioa koko porukan ihmissuhdetaitoja, sanoo psykologi ja tietokirjailija Tony Dunderfelt. Eri temperamenttien ymmärtäminen parantaa työilmapiiriä.

– Ihmissuhdetaidot ovat tekniikkalaji. Niissä voi todellakin kehittyä, Dunderfelt vakuuttaa.

Psykologiassa ihmisen persoonallisuus tavataan jakaa kolmeen osaan: on rooliminä, temperamentti ja ydinminä. Rooliminä kuvaa ihmisen sosiaalista statusta. Siihen kuuluvat asema työyhteisössä, koulutustausta ja palkkaluokka.

Temperamentilla kuvataan ihmisen toimintatyyliä ja luonteenpiirteitä. Joku on räiskyvä ekstrovertti, toinen vetäytyvä introvertti.

Tämä on juuri se taso, joka yleensä tuottaa riidat, sekaannukset ja väärinkäsitykset välillämme, Dunderfelt kertoo.

– Joku voi sosiaalisessa roolissaan olla päiväkodin johtaja, mutta temperamentiltaan introvertti eli hyvin rauhallinen ja jopa jahkaileva.

– Jos sitten työpaikalla jossakin toisessa roolissa on tehokas ja voimakastahtoinen ekstrovertti, tämä voi ottaa ylivallan yhteisössä, mutta se ei johdu rooliminän epäselvyyksistä vaan temperamenttierosta.

Neljä temperamenttia

Temperamenteiltamme olemme kaikki tunnetyyliltämme jotakin puhtaan ekstrovertin ja puhtaan introvertin välimaastosta. Lisäksi meillä on tahtotyyli: asetumme perusluonteeltamme johonkin voimakastahtoisen ja hyväntahtoisen skaalalla.

Näiden muuttujien kautta muodostuu nelikenttä temperamenttityyleistä.

– Jokaisen työyhteisön jäsenen olisi hyvä olla kartalla siitä, mitä yhdistelmää näistä pääasiallisesti edustaa. Lisäksi on yhtä tärkeää ymmärtää, että ympärillä on ihmisiä, jotka voivat edustaa jotakin aivan toista temperamenttityyliä, sanoo Tony Dunderfelt.

Millaisia eri pääyhdistelmät ovat? Karkeasti ottaen hyväntahtoinen ekstrovertti on keltainen: idearikas innostuja, joka hyppää aiheesta toiseen nopeasti. Voimakastahtoinen ekstrovertti on määrätietoinen punainen ja jopa mustavalkoinen ihminen, joka sanoo suoraan mitä ajattelee. Hän tekee ensin ja pohtii sitten.

Hyväntahtoinen introvertti on lempeän vihreä ja huolehtiva varmistelija ja väistelijäkin. Voimakastahtoinen introvertti on luotettava sininen analyytikko, perusteellinen asioiden hoitaja.

Ydinminän kohtaaminen

Ydinminäksi kutsutaan sitä, minkä koemme syvimmäksi identiteetiksemme. Joku voi vaikkapa todeta, kuinka hän työnsä puolesta – eli rooliminänsä – puolesta joutuu tekemään näin, mutta ”oikeasti” – eli ydinminänsä mukaisesti – hän haluaisi tehdä toisin.

– Joku voisi vaikkapa todeta, että kyllähän lasten pitäisi saada istua tyynyllä eikä tuolilla mutta kun meillä on nämä säännöt, niin niillä mennään. Vaikka sisimmässäni eli ydinminältäni ajattelen toisin, Tony Dunderfelt sanoo.

Ydinminässään jokainen meistä kokee olevansa fiksu ja ainutlaatuinen. Me myös haluamme tulla kunnioitetuksi viisaina, luovina ja taitavina. Ongelmaksi muodostuu se, että samanaikaisesti me olemme ydinminässämme hieman epävarmoja: olenko minä sittenkään niin fiksu?

Jokaisen pitää kyetä kuuntelemaan toista 30 sekuntia keskeyttämättä.

– Nämä epäilyt kumpuavat aiemmista haavoista, joita olemme saaneet lapsuudesta lähtien silloin, kun meitä ei ole kunnioitettu tai kuunneltu. Kannamme mukanamme näitä niin kutsuttuja skriptejä menneisyyksistämme.

Skriptit kertovat meille, ettemme aina toimi niin viisaasti kuin osaisimme ja haluaisimme. Me olemme vaillinaisia – mutta samalla upeita, ydinminämme muistuttaa.

– Toisen ihmisen ymmärtämisessä auttaa, kun muistaa, että tuo toinenkin ihminen on minun tavoin vaillinainen ja haavoittuvainen mutta myös fiksu ja taitava.

– Toisen ydinminän arvostus – siis se, että nähdään toinen vikojensa ohi arvokkaana vaatiikin jo vähän huolellista asennoitumista silloin, kun kemiat temperamenttitasolla eivät kohtaa. Ei mikään helppo tehtävä, mutta ei mahdotonkaan.

30 sekunnin sääntö

Yhdeksi tehokkaimmista työyhteisön ilmapiiriä parantavista tekniikoista Tony Dunderfelt nostaa 30 sekunnin säännön.

– Jokaisen pitää kyetä 30 sekuntia kuuntelemaan toista keskeyttämättä. Takana on ajatus siitä, että meiltä ottaa keskimäärin puoli minuuttia ”tulla linjoille” ja tajuta, mitä toinen puhuu.

– Kuuntelun aikana sitten ehditään kerätä ajatukset ja muistuttaa itseämme kaikessa raivossamme ehkä jopa siitä, että niin, tuo kaverihan on sitä vetäytyvää introverttityyppiä ja minun pitää voimakastahtoisena ekstroverttina vähän osata kompata häntä. Näin pääsemme kohtaamaan toisen.

Varsinkin ekstroverteille tämä sääntö on hyvä, sillä heillä on yleensä koko ajan isot pyörät pyörimässä, Dunderfelt miettii.

– Ekstrovertti ajattelee, että nyt tehdään ja hoidetaan ja siivotaan ja pannaan asioihin vauhtia, kun samaan aikaan introvertti vielä haluaisi vähän kuulla perusteluja tai kertoa omia näkemyksiään, joita ei saa sanottua, kun ekstrovertti jo vyöryy innostuneesti eteenpäin.

Huutamalla vai väistämällä?

Me imemme ihmissuhteidemme kautta tauotta toimintamalleja siitä, miten kannattaa käyttäytyä toisten ihmisten kanssa.

– Joku oppii, että saa asiansa läpi huutamalla tai raivoamalla. Hän ei välttämättä aikuisenakaan tiedosta sitä, että samalla kun hän saa tahtoaan läpi, ihmiset myös pelkäävät tai välttelevät häntä, sanoo Tony Dunderfelt.

– Kun tämän mallin kanssa kävelee uuteen työyhteisöön, siellä voi vastassa olla toinen huutaja. Tulee kova kovaa vastaan, eikä hyvä heilu.

Ei ole oikeita ja vääriä tapoja, emmekä me ihmiset ole joko–tai-olentoja.

Kollegalla voi olla vaikkapa alistuva malli ja strategianaan olla ylikiltti ja välttää ristiriitoja.

– Tämänkaltainen väistely ei toimi sekään nykytyöelämässä, jossa vaaditaan tiettyä reippautta, toiminta- ja aloitekykyä ja osallistumista.

Perfektionistille taas päiväkodin arjen vetäminen hulinoineen voi käydä uskomattoman stressaavaksi, ellei hän osaa päästää täydellisyyden tavoittelustaan irti. Kyse kuitenkin on vain toimintamallista, eikä totuudesta siitä, miten asiat pitäisi tehdä. Tätä emme usein tule ajatelleeksi.

– Me olemme kovia projisoimaan omat mallimme vaatimuksiksi toisille. Täydellisyyteen pyrkivä perfektionisti pettyy, kun muut eivät ”yritä kunnolla”, vaikka heillä vain on toisenlaiset toimintamallit käytössään.

Kun oppii oman tunne- ja tahtotyylinsä, muistaa 30 sekunnin säännön ja tajuaa toimintamallinsa ihmisten kanssakäymisessä, ollaan jo aika pitkällä. Ja näistä asioista pitää muistaa puhua myötätunnolla ja sydämellisesti, Dunderfelt muistuttaa.

– Ei ole oikeita ja vääriä tapoja, emmekä me ihmiset ole joko–tai-olentoja. Olemme kaikki kuolevaisia ja epätäydellisiä mutta myös fiksuja, luovia ja taitavia!

Tapio Ollikainen

Lähde: Tony Dunderfeltin kirjat Konttorikemiaa (2012) ja Tunnista temperamentit (2012).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *