Aina mukana

Lapsen omaan kännykkään asennettava sovellus luo turvaa väkivallasta tai sen uhasta kärsiville lapsille.

Ensi- ja turvakotien liitto on julkaissut mobiilisovelluksen, joka auttaa väkivallasta tai sen uhasta kärsiviä lapsia. Turvakamu-nimen saaneen sovelluksen voi ladata ilmaiseksi ja se asennetaan lapsen omaan puhelimeen.

Sovellus sopii parhaiten yli 7‑vuotiaille.

– Lapsi tai nuori voi käyttää sovellusta itsenäisesti, mutta ensisijaisesti se on tarkoitettu työvälineeksi yhdessä ammattilaisen kanssa, kertoo Ensi- ja turvakotienliiton väkivaltatyön asiantuntija Jaana Autto, joka on ollut mukana kehittämässä sovellusta.

Sovelluksen on rahoittanut Tradeka oy.

– Tällä hetkellä sovellusta käyttävät lähinnä Ensi- ja turvakotienliiton jäsenyhdistysten väkivaltatyön asiantuntijat, jotka työskentelevät lasten kanssa, mutta kuka tahansa sosiaali- ja terveysalan ammattilainen voi ottaa sen käyttöönsä.

Sovelluksessa seikkailee Kamu-hahmo, jonka kanssa lapsi voi jutella ja jolle voi kertoa päivän tunnelmista. Sinne voi tallentaa myös kuvia. Kaikki merkinnät tallentuvat lapsen omaan turvallisuuspäiväkirjaan.

– Lapsen on tärkeää saada käsitellä omia väkivaltakokemuksiaan. Se tukee lapsen selviytymistä. Hän tarvitsee kuitenkin tukea näiden kokemusten käsittelyyn, kertoo Autto.

Turvakamuun tallennettujen muistojen, kuvien ja tunnelmien kautta asioiden käsittely on helpompaa.

– Tapaamisten välissä voi olla pitkiäkin taukoja. On hyvä, että lapsi voi tapaamisten väleissä tallentaa omia tuntemuksiaan, sekä hyviä että huonoja. Kun ne on tallennettu sovellukseen, on työntekijän helpompi käydä niitä yhdessä lapsen kanssa läpi.

Sovelluksen kautta lapsi saa myös reaaliajassa yhteyden Lasten ja nuorten chat-palveluun.

Osallisuus auttaa selviytymään

Turvakamun käyttö voidaan aloittaa jo esimerkiksi turvakodissa. Lapsi voi tallentaa sovellukseen oman turvasuunnitelmansa pelottavia tilanteita varten. Jatkotyöskentely lapsen kanssa helpottuu, kun kaikki sovellukseen tallennetut tiedot kulkevat lapsen mukana hänen siirtyessä muiden palveluiden piiriin.

Se lisää myös lapsen osallisuutta. Lapsi saa itsenäisesti kirjata ylös juuri ne tuntemuksensa, jotka hän haluaa, ja hän voi myös tallentaa sovelluksen kalenteriin seuraavat tapaamiskerrat. Lapsi pystyy myös antamaan palautetta työntekijälle sovelluksen avulla. Osallisuuden kokemus on tärkeä osa lapsen omaa prosessia väkivallasta selviytymisessä.

– Se auttaa selviytymisessä, kun lapsi kokee prosessin omakseen. Ja hän kokee, että voi vaikuttaa siihen, Autto painottaa.

Hanna-Mari Järvinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *