Sosionomista sosiaalityöntekijäksi
Ylempi AMK ei ole ainoa sosionomien jatkokoulutusväylä. Heille on tarjolla kolme polkua pätevöityä sosiaalityöntekijäksi. Suorin … Lue lisää
Ympäröivä maailma muuttuu, mutta Talentian jäsenyyden arvo säilyy. Talentian jäsenmaksu maksaa itsensä nopeasti takaisin jo pelkästään Talentian neuvottelemien palkankorotusten ansiosta.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen palkat ovat kehittyneet yleistä ansiotasoa nopeammin juuri liiton pitkäjänteisen edunvalvonta- ja vaikuttamistyön tuloksena.
– Viimeisen kuuden vuoden aikana julkisella sektorilla työskentelevät talentialaiset ovat saaneet sopimuskorotuksina keskimäärin 48 000 euroa lisää palkkaa ja lomarahoja* – siis valtavan summan, joka olisi jäänyt saamatta ilman liiton työtä, Talentian palvelussuhde-edunvalvonnan johtaja Konstantin Laakkonen summaa.
Työehtosopimuksiin kirjatut palkankorotukset eivät synny itsestään. Niitä neuvotellaan yhdessä, jäsenten voimalla.
Työ- ja elinkeinoministeriön selvitysten mukaan palkansaajien järjestäytymisaste on laskenut viime vuosina alle 60 prosentin, mutta kansainvälisesti se on Suomessa edelleen korkealla tasolla.
Tämä kertoo, että työntekijät pitävät tärkeänä ammattijärjestöjen tekemää lainsäädäntövaikuttamista sekä oikeuksien puolustamista. Jos kuitenkin järjestäytymisaste laskee, kaventuu myös edunvalvonnan vaikuttavuus.
Jäsenyyttä ajatellaan usein turvana vastoinkäymisten varalle, ja sitä se onkin. Mutta samalla se on myös yhteisöllisyyttä, vertaistukea, asiantuntijan neuvontaa ja turvallisuuden tunnetta.
Järjestäytynyt työntekijä ei jää yksin: laaja luottamusedustajaverkosto ja Talentian asiantuntijoiden osaaminen takaavat, että apua löytyy aina. Joskus neuvonta ei riitä ja asia on vietävä oikeuteen asti.
– Olisitko valmis maksamaan 5 000–35 000 euroa juristin palveluista riitatilanteessa työnantajan kanssa? Summat voivat kohota todella suuriksi, jos ongelmatilannetta joudutaan selvittämään oikeudessa. Tämän varalta jäsenet ovat vakuutettuja, ja työelämän oikeusturvaetu kattaa kustannukset. Ilman liiton tarjoamaa tukea moni epäkohta jäisi selvittämättä, Laakkonen muistuttaa.
Talentian erityinen vahvuus on ammatillinen edunvalvonta. Liiton erityisasiantuntijat tarjoavat neuvontaa esimerkiksi kelpoisuuksiin, tehtäviin, mitoitukseen ja ammattietiikkaan liittyvissä kysymyksissä sekä tekevät vahvaa vaikuttamistyötä sosiaalialan ammattilaisten puolesta. Tätä asiantuntemusta ja neuvontaa ei ole saatavilla muualta.
*Palkkakehitystä laskettaessa on huomioitu kunkin vuoden sopimuskorotukset kumulatiivisesti keskimääräisten korotusten ja keskimääräisen palkan mukaan.
Talentian jäsenyyden arvoa kasvattaa myös lukuisat jäsenedut, jotka ovat kaikkien talentialaisten käytössä. Katso kaikki jäsenedut osoitteesta www.talentia.fi/jasenedut
Kun järjestäydymme yhdessä, hyödymme kaikki. Ja se hyöty tuntuu toimivana ja reiluna työelämänä – ja palkkapussissa joka kuukausi.
Talentian jäsenyys on sijoitus, joka maksaa itsensä moninkertaisena takaisin.