Kolme julkisuudessa esiintynyttä sosiaalityöntekijää näkee haastatteluiden antamisen vaikuttamistyönä. Mediassa sosiaalialan ammattilaiset voivat antaa äänen asiakkailleen.
”Uupumusta, alan vaihtajia, arvostuksen puutetta – sosiaalialan asiantuntijalta painava viesti päättäjille” – näin MTV otsikoi muutama vuosi sitten Huomenta Suomi -ohjelman pohjalta kirjoitetun verkkojuttunsa.
Painavia sanoja haastattelussa lausui sosiaalityöntekijä Hanna Vesimäki yhdessä Talentian puheenjohtajan Jenni Karsion kanssa.
– Suora lähetys jännitti. Onneksi Jenni oli siinä mukana. Lopulta kaikki meni oikein hyvin, nykyisin gerontologista sosiaalityötä Helsingin kaupungilla tekevä Vesimäki muistelee.
Tv-haastattelu ei ollut Vesimäelle ensimmäinen esiintyminen julkisuudessa, sillä hän on kirjoittanut aktiivisesti lehtien mielipidepalstoille. Häneltä on julkaistu kaikkiaan 13 yleisönosastokirjoitusta.
Kirjoituksissaan hän on käsitellyt työssään kohtaamiansa yhteiskunnallisia epäkohtia ja lainsäädännön puutteita. Tekstinsä hän on allekirjoittanut sosiaalityöntekijän tittelillä.
Vesimäen tapaan myös sosiaalityöntekijät Riikka Tihiäsalo ja Eveliina Talasmäki ovat esiintyneet mediassa.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella lastensuojelussa työskentelevä Tihiäsalo on kommentoinut lehti- ja tv-haastatteluissa sekä yleisönosastokirjoituksissa muun muassa alan palkkausta ja työoloja.
Talasmäkeä taas on haastateltu televisioon ja lehtiin sosiaalialaa koskevista lainsäädäntöhankkeista. Hän työskentelee Pirkanmaan hyvinvointialueella lapsiperheiden sosiaalipalveluissa.
Haastateltavia vaikea saada
Kaikki kolme ovat osallistuneet haastatteluihin mielellään, ja kokemukset julkisuudesta ovat olleet kaikille myönteisiä.
Monesti toimittajien on kuitenkin hankala saada sosiaalialan ammattilaisia mukaan haastatteluihin.
– Uskon, että tämä on paljolti persoona- ja aikakysymys. Kaikki eivät pidä julkisuudesta, toisaalta meillä on töissä jatkuva kiire eikä aikaa haastatteluille välttämättä ole. Moni voi miettiä myös omaa ja perheensä turvallisuutta. Omalla nimellä ja kasvoilla esiintyminen voi mietityttää, Tihiäsalo pohtii.
Hän huomauttaa myös, miten sosiaalityössä ja etenkin lastensuojelussa on vallalla jonkinlainen näkymättömyyden perinne.
Talasmäki puolestaan arvelee, että moni saattaa arastella julkisuutta siksi, että miettii työnantajan suhtautumista.
– Etenkään työn mahdollisista epäkohdista kuten työoloista tai työhyvinnoista moni ei uskalla puhua. Pelkona on, että puheet voisivat osua liikaa omaan työnantajaan. Toisaalta yleisemmät aiheet, lainsäädäntö tai yhteiskunnalliset ilmiöt, ovat monen mielestä tavallaan turvallisempia, hän pohtii.
Vesimäen mukaan on hyvin tavallista, että työpaikan kahvipöydässä puhe kääntyy yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja lainsäädännön ongelmiin. Puhe kuitenkin yleensä jää neljän seinän sisään.
– Minua turhauttaa, että puhe jää siihen. Ongelmista pitäisi puhua myös julkisesti, hän sanoo.
Ammattilaiset antavat äänen asiakkaille
Kolmikon mielestä sosiaalialan ja ammattilaisten pitäisi näkyä mediassa nykyistä paljon enemmän.
– Meidän asiakkaamme ovat niitä maan hiljaisia. Ajattelen, että me sosiaalityöntekijöinä olemme tavallaan heidän asianajajiaan, julkisuudessa me voimme antaa heille äänen. Meidän velvollisuutemme ihan lainkin mukaan on nostaa esiin epäkohtia, joihin työssämme törmäämme, Vesimäki sanoo.
Tihiäsalo huomauttaa, että sosiaalityö on hyvin ajan hermolla. Erilaiset yhteiskunnalliset ilmiöt nousevat usein ensimmäisenä esiin juuri sosiaalityön arjessa. Tutkimus tarttuu ilmiöihin aina vähän jälkijunassa.
– Me voimme kertoa havainnoistamme ja näin tuoda keskusteluun uutta yhteiskunnallista tietoa. Meidän tietomme olisivat hyödyllisiä esimerkiksi poliittisille päättäjille, hän sanoo.
Sosiaalialan pitäisi näkyä mediassa enemmän.
Talasmäki painottaa, että juuri sosiaalialan ammattilaiset ovat oman alansa ja työnsä parhaita asiantuntijoita. Siksi nimenomaan heitä olisi hyvä kuunnella sosiaalilainsäädäntöä uudistaessa. Kenttä osaisi kertoa, millaiset muutokset olisivat tarpeellisia ja järkeviä, ja toisaalta, millaiset uudistukset kannattaisi jättää tekemättä.
Sosiaalihuolto on myös rahakysymys. Siinä liikkuvat suuret summat, vaikka asiakasmäärät ovatkin pienempiä kuin terveydenhuollossa. Sosiaalihuollon kustannukset ovat lähes puolet kaikista
sote-kustannuksista. Julkisuudessa terveydenhuolto on saanut huomattavasti enemmän palstatilaa kuin sosiaalihuolto.
– Kaikkia pitäisi kiinnostaa, miten veronmaksajien rahoja käytetään ja miten palvelut järjestetään, Vesimäki toteaa.
Haastatteluiden antaminen ja mielipidekirjoitusten kirjoittaminen ovat osa rakenteellista sosiaalityötä – vaikuttamista. Medianäkyvyys on tärkeää myös sosiaalipalveluiden tunnettuuden ja mielikuvien vuoksi. Kansalaisille sosiaalipalvelut voivat olla vieraita, ja etenkin lastensuojelu voi näyttäytyä vain ääritilanteiden ja tragedioiden kautta.
– Sosiaalityö on yhteiskunnallisesti merkittävää muutostyötä. Me teemme töitä sen eteen, että ihmiset saisivat käännettyä elämänsä parempaan suuntaan. Me voimme luoda onnistumisen polkuja lapsille ja perheille, Tihiäsalo tähdentää.
Omaa alaa ei saa vahingoittaa
Viime aikoina hyvinvointialueet ovat alkaneet enenevässä määrin laatia työntekijöilleen viestintäohjeita. Niissä saatetaan kertoa, miten sosiaalisessa mediassa tai vaikkapa haastatteluissa pitäisi esiintyä tai millaisia aiheita pitäisi välttää.
– Ohjeet ovat minulle tutut: ei saa puhua pahaa työnantajasta eikä esittää työnantajaa huonossa valossa, Vesimäki tiivistää ja lisää samalla, että hän ei koe ohjeiden rajoittavan sananvapauttaan.
Tihiäsalo ei ole tutustunut ohjeisiin, mutta kokee kykenevänsä itse ajattelemaan, millä lailla alasta kannattaa puhuta ja mitkä asiat eivät kuulu julkisuuteen.
Sosiaalialan ammattilaiselle on esimerkiksi itsestään selvää, että salassa pidettävistä asioista, esimerkiksi asiakastapauksista ei voi puhua.
Tihiäsalo ajattelee, että sosiaalityöntekijän pitää kantaa eettinen vastuunsa. Sosiaalityöntekijän roolissa esiintyvä edustaa aina koko sosiaalialaa. Puheillaan ei saa vahingoittaa omaa alaansa.
Lojaliteettivelvoite työnantajaa kohtaan sitoo sosiaalialan ammattilaisia samalla tavalla kuin minkä tahansa muun alan työntekijöitä.
Talasmäki näkee, että lojaliteettivelvoite ja työntekijän sananvapaus voivat joskus olla ristiriidassa. Hän huomauttaa, että sanomista voi tulla, jos esimerkiksi kritisoi työnantajaa somessa.
Mediassa esiintyminen on osa rakenteellista sosiaalityötä.
Tihiäsalo puolestaan ei näe ristiriitaa. Työntekijöillä on hänen mielestään oikeus puhua työhönsä liittyvistä ilmiöistä ja asioista. Esimerkiksi palkkauksen epäkohdat tai työntekijöiden jaksamisongelmat voivat lisätä henkilöstön vaihtuvuutta, mikä taas voi heijastua negatiivisesti asiakkaisiin.
– Asioista voi puhua aina yleisellä tasolla. Oman yksikön mahdolliset ongelmat eivät minusta julkisuuteen kuulu. Ne pitäisi käsitellä ensisijaisesti työpaikalla, Vesimäki arvioi.
Vesimäki ja Talasmäki ovat kertoneet etukäteen esihenkilölleen haastatteluista. Heidän mukaansa se kuuluu hyviin tapoihin.
Kukaan kolmikosta ei ole saanut työnantajaltaan tai esihenkilöltään julkisista esiintymisistä negatiivista palautetta. Päinvastoin esihenkilöt ovat saattaneet kehua ja kannustaa. Kollegat ovat tsempanneet.
Tihiäsalolle mielipidekirjoitukset ja haastattelut ovat poikineet myös yhteydenottoja paikallispoliitikoilta. He ovat olleet kiinnostuneita Tihiäsalon nostamista näkökulmista.
Vesimäki ei usko, että esiintymisistä seuraisi jotain ikävää, sillä niissä ei ole mitään laitonta.
– Jos ongelmia tulisi, voisin pyytää tukea Talentialta, Vesimäki miettii.
Median nopeus yllättää
Entä millaisia vinkkejä mediakonkareilla on kollegoilleen?
Talasmäki kannustaa kertomaan työpaikalla tulevasta haastattelusta ja kyselemään työkavereilta ja lähiesihenkilöltä, millaisia mietteitä haastatteluaihe heissä herättää. Samoin voi ottaa selvää, mitä asiasta on aiemmin sanottu. Mikä on vaikkapa Talentian kanta siihen.
Mielipidekirjoitus kannattaa laatia huolella, neuvoo Vesimäki. Hutaisten kirjoitettua tekstiä tuskin julkaistaan. Kirjoitus onkin hyvä luetuttaa muilla ja pyytää siitä palautetta.
– Etukäteen voi varautua siihen, että lehden toimitus voi vähän lyhentää tekstiä tai muuttaa otsikkoa. Varsinainen asia ei kuitenkaan muutu, Vesimäki sanoo.
Asioista voi puhua aina yleisellä tasolla.
Tihiäsalo puolestaan kertoo joskus yllättyneensä median nopeudesta. Toimittajat laativat juttuja usein tiukalla aikataululla.
– Toimittajat ovat oman alansa ammattilaisia. Teksti ei välttämättä ole juuri sellainen kuin itse olisi kirjoittanut, mutta pitää luottaa toimittajan ammattitaitoon, hän sanoo.
Lehtiteksti tai omat sitaatit kannattaa pyytää tarkistettavaksi ennen jutun julkaisua. Näin voi korjata mahdolliset virheet tai väärinymmärrykset. Yleensä toimittajat tarjoavat tarkastusmahdollisuutta oma-aloitteisesti.
Omasta kiinnostuksesta osallistua haastatteluihin voi vinkata Talentian viestintään, joka tarjoaa juttuideoita ja haastateltavia medioille.
Talasmäki, Tihiäsalo ja Vesimäki suosittelevat kaikki haastatteluihin osallistumista tai mielipidekirjoituksen laatimista, jos itsellä on painavaa sanottavaa. Kokemukset julkisista esiintymisistä ovat olleet myönteisiä, jopa omaa ammatti-identiteettiä vahvistavia.
– Ei minun ulostuloillani välttämättä ole ollut suurta vaikutusta, mutta ainakin minun on helpompi nukkua yöni, kun olen tuonut asian julki. Kukaan ei voi sanoa, että tietoa epäkohdista ei ole ollut, Vesimäki summaa.
Anu Vallinkoski
