Neuvottelutaitoja ja työyhteisön kehittämistä 

Piirroskuva silmälasipäisestä naisesta, muita kasvoja ympärillä

Luottamusmiestoiminta yksityisellä sosiaalipalvelualalla tuo mukanaan myös mukavia koulutuspäiviä ja uusia ystäviä. 

Henna Södergård ja Marjo Muiruri toimivat Talentian luottamusmiehinä yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Heidät houkutteli tehtävään halu vaikuttaa työyhteisönsä hyvinvointiin ja taata työntekijöiden oikeudenmukainen kohtelu. 

– Luottamusmiehen tehtäviin kuuluu valvoa työntekijöiden työehtosopimuksen soveltamista oikein sekä toimia työntekijöiden edustajana silloin kun esimerkiksi pohditaan TESiin liittyvien asioiden noudattamista. Teemme myös vahvasti yhteistyötä työnantajan sekä henkilöstön muiden edustajien kanssa, Muiruri ja Södergård kertovat.  

Södergård työskentelee Pelastakaa Lapset ry:n perheohjaajana Jyväskylässä. Hän on ollut mukana Talentian Keski-Suomen paikallisyhdistystoiminnassa vuodesta 2009. Varaluottamusmieheksi Södergård valittiin 2017 ja luottamusmieheksi 2023. 

Marjo Muiruri työskentelee sosiaalityöntekijänä Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:ssä Pohjois-Suomessa. Hän aloitti luottamusmiehenä 2022, kun silloinen luottamusmies jäi pois tehtävästään. 

Muiruri ei ole omien sanojensa mukaan kohdannut vielä kovin tiukkoja paikkoja tehtävässään, sillä hänen toimikaudellaan ei esimerkiksi omalla työpaikalla ole ollut muutosneuvotteluita.   

– Olen muun muassa pohtinut työntekijöiden kanssa, onko jossakin asiassa menetelty TESin mukaisesti. Joitakin kertoja olen ollut heidän tukenaan neuvotteluissa. 

Moni asia selviää jo ennen ongelman syntymistä

Työolosuhteiden kehittäminen yhdessä työnantajan kanssa on yksi luottamusmiehen tärkeistä tehtävistä. Muirurin mukaan moni asia on selvinnyt jo ennen varsinaisen ongelman syntymistä, koska hän on kertonut työnantajalle, mitkä asiat puhuttavat työyhteisössä.  

– Olemme voineet jo ajoissa tehdä jotakin asian kehittämiseksi. Minun tehtäväni onkin olla silmänä ja korvana, jottei pienistä asioista syntyisi ongelmia. 

Henna Södegårdilta kysytään usein työehtosopimuksen tulkinnoista.  

–Tyypilliset kysymykset liittyvät erilaisiin lisiin, palkkoihin, työaikoihin tai siihen, miten työtekijälle korvataan jokin lisätyö, hän sanoo. 

Talentian tullut ammatillisesti tutummaksi.

Muirurin mukaan osa jäsenistä pyytää luottamusmieheltä apua tosi herkästi ja ennakoiden, osa vasta sitten kun kuulemistilaisuudesta on jo päätetty. Södergård on samoilla linjoilla. 

–Tällä hetkellä minulla on valtakunnallisesti noin 70 edustettavaa, joista osan kanssa olen ollut paljon yhteydessä, osan kanssa taas en lainkaan lukuun ottamatta yhteisiä neuvotteluita.   

Muirurilla on valtakunnallisesti noin 20 edustettavaa ja hän saa käyttää luottamusmiehen tehtäviin TESin mukaan 3–7 tuntia kolmessa viikossa. Södergårdilla tunteja on 11–15. 

– Saattaa kuitenkin kulua kuukausia, ettei kukaan kysy mitään ja joinakin aikoina on paljonkin tehtäviä. Meillä molemmilla on toki suhteellisen pieni määrä edustettavia, Södergård pohtii. 

Yhteisö ottanut hyvin vastaan uudet tulokkaat

Luottamusmiehen tehtävässä on Muirurin mukaan parasta uusien asioiden oppiminen ja neuvotteleminen. Kun etsii työnantajan kanssa yhteistyössä ratkaisua, on se palkitsevaa myös neuvottelutaitojen oppimisen kannalta.  

– Yksityisen sosiaalialan luottamusmiesten yhteisö ottaa hyvin vastaan uudet tulokkaat. Se on tullut minulle hyvin tutuksi ja läheiseksi. On myös hienoa olla yksityisen sosiaalialan työolosuhteiden maanlaajuisella näköalapaikalla. Talentiakin on tullut ammatillisesti tutummaksi, hän listaa.  

Södergård on iloinen siitä, että on saanut kokonaiskäsityksen työyhteisönsä toiminnasta sekä alan valtakunnallisesta tilanteesta.  

– Olen saanut perehtyä sekä työehtosopimukseen että työlainsäädäntöön. Lisäksi olen kehittynyt neuvottelu- ja vuorovaikutustaidoissa, joten rohkeuteni puuttua asioihin ja ottaa vaikeitakin asioita esille on kasvanut.  

Talentiasta saatu tuki, neuvonta ja ohjaus ovat olleet ensisijaisen tärkeitä molemmille. Molemmat pitävät erityisesti koulutuspäiviä arvokkaina. Luottamusmiehille niitä järjestetään kuusi päivää vuodessa ja varaluottamusmiehet saavat koulutusta kolmen päivän verran.  

– Ne ovat aina hyvin kiinnostavia ja täyttä asiaa. Koulutuspäiviä myös järjestetään kivoissa paikoissa, ja meitä oikein hemmotellaan siellä. Puitteet ovat erinomaiset ja ruoka on hyvää, he kehuvat. 

Muiruri ymmärtää nyt entistä paremmin, miksi työntekijöiden kannattaa järjestäytyä.  

– Talentia tekee väsymättä töitä sen eteen, että työsopimukset ja työolosuhteet olisivat oikeudenmukaisia kaikille. Olisihan se aika villiä, jos jokainen joutuisi neuvottelemaan yksin työehtonsa, hän pohtii. 

Södergårdin mukaan järjestäytymisen tärkeys korostuu erityisesti haastavina aikoina. 

– Luottamusmiehen rahallinen korvaus on todella pieni, mutta kaikki muu mitä saan luottamusmiestoiminnan kautta tutuksi tulleesta ammattilaisverkostosta on kultaakin kalliimpaa, hän sanoo. 

Vaikeat ristiriitatilanteet ovat haastavia

Södergårdille haastavimpia tilanteita ovat olleet vaikeiden ristiriitatilanteiden ratkominen. Jos näkemykset ovat työnantajan kanssa kaukana toisistaan, on neuvottelujen käyminen vaikeaa.  

– Kun esimerkiksi olin mukana omaa työyhteisöäni koskevissa muutosneuvotteluissa, jouduin tekemään paljon työtä sen hyväksymiseksi, että edustan henkilöstöä luottamusmiehenä, enkä pysty juurikaan vaikuttamaan työnantajan tekemiin muutoksiin. 

Joskus työntekijöillä on epärealistinen kuva siitä, mitä luottamusmies pystyy tekemään. Esimerkiksi muutosneuvotteluissa on tärkeintä, että hän pystyy välittämään mahdollisimman hyvin henkilöstön ajatuksia ja toiveita suhteessa työnantajan kaavailemiin muutoksiin. 

– Todellisuudessa luottamusmies pystyykin vaikuttamaan aika pieniin asioihin. Niinpä työntekijät osoittavat joskus tyytymättömyyttään minua kohtaan, koska en pysty muuttamaan työnantajan suunnitelmia, Södergård sanoo. 

Tavoitteena löytää yhteisymmärrys työntekijän ja työnantajan välillä.

Muirurille haastavia ovat monitulkintaiset asiat, joihin ei löydy ratkaisua tai joihin esimerkiksi TES ei ota kantaa. Työntekijälle voi tulla kyseisissä tilanteissa tunne, että häntä ei ole kuunneltu tai asiaa ei ole käsitelty oikein.   

– Vaikka pyrimme pitämään aina työntekijän puolta, toimimme silti TESin mukaisesti. Tavoitteenamme on löytää yhteisymmärrys työntekijän ja työnantajan välille, Muiruri selvittää.   

Södergårdin mukaan on erityisen tärkeää, että yhteistyö säilyy asiallisena, sillä ei ole kenenkään etu riitautua työnantajan kanssa.   

Verkoston tuki on tärkeä

Pelkkä luottamusmieskoulutus ei riitä, vaan luottamusmiehellä tulee myös olla aikaa opiskella omatoimisesti toimialaan kuuluvia asioita. 

– Kukaan ei toki oleta, että luottamusmies osaa heti vastata työntekijän kysymykseen. Jos en osaa vastata, sanon että otan selvää. Sekä Talentialta että luottamusmiesten verkostolta voi onneksi kysyä sekä pieniä että suuria asioita, Muiruri sanoo. 

Södergårdin mukaan TESiä ja työlainsäädäntöä ei myöskään tarvitse osata ulkoa, koska tarvittavan tiedon voi tarkistaa. Luottamusmiesuransa aluksi hän haki tukea erityisesti Talentian sopimusasiantuntijoilta. 

– Talentian ja luottamusmiesten verkoston tuki ovat tärkeitä. Vaikka minulla ei tällä hetkellä ole varaluottamusmiestä, en koe silti olevani yksin.  

Viimeiset puoli vuotta ovat kuluneet Södergårdilta tiukasti muutosneuvotteluissa. Hän sanookin kokevansa hetkittäin turnausväsymystä.  

– Tuolloin mietin, että olen valinnut tämän tehtävän vapaaehtoisesti ja teen tätä niin kauan kuin tämä tuntuu mielekkäältä. Aina voi jättäytyä halutessaan pois, hän pohtii. 

Muirurin mukaan luottamusmiehen tehtävässä on tärkeää, että pystyy suhtautumaan asioihin asioina. 

– Tuolloin monet eteen tulevat tapaukset tuntuvat mielenkiintoisilta ja jopa helpommilta käsitellä. Jos ihminen tykkää vielä ratkoa ongelmia, luottamusmiehen tehtävä sopii hänelle hyvin. 


Sinustako luottamusmies yksityiselle sektorille? 

Kuinka pitkä on toimikausi? 

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä toimikaudesta, vaan luottamusmies valitaan toistaiseksi, mikäli työnantajakohtaisesti ei ole määritetty toimikautta. 

Kuka voi asettua luottamusmiesehdokkaaksi? 

Luottamusmiesehdokkaaksi voi asettua, kun on Talentian varsinainen jäsen ja työskentelee yksityisellä sektorilla.  

Varaluottamusmies 

Luottamusmiesvaalissa valitaan myös varaluottamusmies, joka hoitaa luottamusmiehen tehtäviä tämän ollessa tilapäisesti estynyt. 

Luottamusmiesvaalien järjestäminen yksityisellä sosiaalipalvelualalla 

Vaalin järjestämisestä vastaa luottamusmies tai varaluottamusmies. Mikäli luottamusmiestä ei ole, kuka tahansa Talentian jäsen voi tehdä aloitteen luottamusmiehen valitsemiseksi.  

Lue lisää: talentia.fi/luottariksi  


Tavoitteena sukupuolineutraalit nimikkeet  

Kunta- ja hyvinvointialan keväällä 2025 hyväksytyissä uusissa työ- ja virkaehtosopimuksissa luottamusmies-nimike muutettiin luottamusedustajaksi.  

Nimikeuudistukseen taustalla on tavoite vahvistaa sukupuolten tasa-arvoa työelämässä. Muutos ei vaikuta luottamusedustajan asemaan, oikeuksiin eikä käytännön työhön.  

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa käytetään edelleen luottamusmies-nimikettä. Tavoitteena kuitenkin on, että lopulta kaikissa työehtosopimuksissa nimikkeet muuttuvat sukupuolineutraaleiksi. 

Päivi Tolonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *