Hyvinvointialueille siirtyminen rikkoi tuttuja rakenteita ja heikensi perhehoidon tunnettuutta.
”Olen työskennellyt Perhehoitoliitossa kahdeksan vuotta eri tehtävissä. Nykyisin olen Kodista kotiin -hankkeen hankepäällikkö. Tuotamme siinä työkaluja, joiden avulla perhehoitoa tarvitseva ikääntynyt löytää itselleen sopivimman perhekodin.
Työstimme ikääntyneiden kanssa tarkistuslistan, josta käyvät ilmi heidän toiveensa tulevaisuuden palvelusta. Perhekotien esitteet puolestaan kuvaavat, miten ne vastaavat toiveisiin.
Asiakasohjaajat hyödyntävät näitä välineitä etsiessään ikääntyneelle sopivaa perhehoitopaikkaa tai perhekotia: jotta hänen elämänsä voi jatkua mahdollisimman mielekkäänä ja omannäköisenä. Huolellisella yhteensovittamisella ehkäistään epäonnistuneita kokeiluja. Ne vain kuormittavat kaikkia osapuolia.
Perhehoitoliitossa arvostamme aina kokemusääntä ja kehitämme toimintaa yhdessä ihmisten kanssa, joita asia koskee. Edellisessä hankkeessa havainnoimme ikääntyneiden tavanomaista arkea perhekodeissa, ja niiden perusteella laadimme hyvän perhehoitoarjen suositukset.
Ikääntyneet, heidän läheisensä ja perhehoitajat sekä hyvinvointialueiden työntekijät ovat arvokkaita kumppaneitamme kehittämistyössä.
Hanketyössä ei ole tyypillistä työpäivää, se etenee vaiheittain. Yhdessä vaiheessa haastattelimme ikääntyneitä ja järjestimme heille työpajoja Helsingistä Inariin. Kuulimme, mitä ikääntyneet haluavat tietää perhehoidosta ja perhekodista miettiessään niiden sopivuutta itselleen.
Sen jälkeen työstimme perhekodin kuvauspohjaa perhehoitajien kanssa. Parhaillaan toimintamallia pilotoidaan kahdella hyvinvointialueella.
Hyvässä vanhustyössä on aina kyse ainutkertaisesta elämästä.
Päiviini mahtuu monenlaista verkostotyöskentelyä, työpajoja, haastatteluja ja ammattilaisten valmennusta. Välillä on myös hankehallintoa: sen varmistamista, että kohderyhmien ääni kuuluu oikeasti ja aidosti ja että olemme käyttäneet resursseja viisaasti.
Halusin järjestötyöhön ja työpaikkaan, joka vastaa arvomaailmaani ja pyrkii oikeasti heikompien ihmisten hyvään. Järjestötyö antaa mahdollisuuden tehdä hyvää, omalla pienellä panoksellani.
Kodista kotiin -hankkeen tärkeimmät tavoitteet ovat ikääntyneiden vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen palveluihinsa ja työntekijöiden osaamisen lisääminen perhehoitopäätösten onnistumiseksi.
Kun ikääntynyt muuttaa perhehoitajan kotiin, perhekotiin, on sovitettava yhteen paljon asioita. Silloin yhteensovitetaan koko elämää: elämäntapaa, ihmissuhteita ja ympäristöä.
Nuorempana minulle oli tärkeää olla lähellä vanhoja ihmisiä, huolehtia heistä konkreettisesti. Oli iso muutos alkaa työskennellä etäämmällä kehittämistyössä, tuottaa toimintamalleja tai kirjoittaa oppaita.
Oivalsin kuitenkin, että näinkin voin edistää hyvää vanhuutta ja vaikuttaa välillisesti, vaikka välillä onkin kova kaipuu käytännön työhön.
Tapasin ensimmäistä kertaa Alzheimerin tautia sairastavan ihmisen työhöntutustumisjaksolla yläkoulussa. Rouva istui tuoliin sidottuna kunnalliskodin mielisairasosastolla. Minulle kerrottiin, että hän sairastaa tautia, joka surkastuttaa aivot. Se järkytti ja herätti uteliaisuuteni muistisairaan ihmisen elämää kohtaan.
Heti peruskoulun jälkeen aloitin vanhustyössä vasta 15-vuotiaana, yli 40 vuotta sitten. Tein vuoden ajan hoito- ja osastoapulaisen sijaisuuksia Ruoveden kunnalliskodin sairasosastolla
Siihen aikaan päämääränäni oli päästä nopeasti työelämään ja varmaan työpaikkaan. Kouluttauduin apuhoitajaksi. Olin myös oman työni ohella viisi vuotta iäkkään isoäitini omaishoitaja.
Samaan aikaan opiskelin sosiaaliohjaajaksi ja myöhemmin suoritin sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, erikoistumisalana gerontologinen asiantuntijuus.
Hyvässä vanhustyössä on aina kyse ihmisestä ja ainutkertaisesta elämästä. Uskon, että jos muistaisimme tämän kaikissa kohtaamisissa, arjen valinnoissa ja vanhoja ihmisiä koskevassa päätöksenteossa, meidän ei tarvitsisi puhua laatuongelmista tai vanhustyön kriisistä.
Hyvä vanhuus on sitä, että ihminen saa elää tavallisena ihmisenä, ei hoidon kohteena. Hänen lähellään on välittäviä ihmisiä, ei käsipareja tai hoidon suorittajia.
Lisäksi elämässä on riittävästi itselle merkityksellisiä asioita – olivat ne sitten luonto, musiikki, lähiruoka tai kotiaskareet. Monen toiveena on elää ”tavallista elämää”, mikä on kuitenkin valtavan yksilöllistä.
Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.
Hyvinvointialueille siirtyminen rikkoi tuttuja rakenteita ja heikensi perhehoidon tunnettuutta. Ei välttämättä tiedetä perhehoidon mahdollisuuksista, ja sitä että on monenlaista perhehoitoa: kotiin annettavaa, osapäiväistä, lyhytaikaista tai pitkäkestoista.
Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Perhekodeissa voi olla paikkoja tyhjinä, jopa niin, että perhekoti joutuu lopettamaan. Toisaalta olisi paljon perhehoidosta hyötyviä ihmisiä.
Tehtäväni Perhehoitoliitossa ovat monipuolisia, saan käyttää kaikkea ammattitaitoani ja kertynyttä kokemustani.
Olen tehnyt töitä Ruoveden kotitoimistostani käsin jo ainakin viimeiset viisitoista vuotta. Työnantaja luottaa ja antaa vapautta. Voin asua maaseudulla ilman, että kuluu aikaa kohtuuttomiin työmatkoihin, mikä on myös ekologisempaa. Aiemmin saatoin matkustaa Helsinkiin yhden palaverin vuoksi.
Toisinaan mieleeni hiipii ulkopuolisuuden tunne. Joskus kaipaan myös spontaania ideoiden jakamista. Olen kuitenkin tottunut tähän. Etätyö vaatii vahvoja itsensä johtamisen taitoja: toisaalta etten tee liikaa ja toisaalta että teen kaiken lupaamani.
Innostun uuden kehittämisestä, ihmisten kohtaamisesta ja keskusteluista. Vuosia sitten hoivakodin johtajana toimiessani hain uusia näkökulmia työhöni. Löysin logoterapian. Sen ydin on ihmisen ainutkertaisuus, ihmisarvo ja ihmisen halu elää tarkoituksellista elämää.
Kolmas lapsenlapseni syntyy pian. Lasten kasvun seuraaminen, höpsöttely ja rakkaus ovat valtava elämän lahja.
Lataudun oppimalla uutta, esimerkiksi logoterapiasta. Unelmani on saada kirjoitettua loppuun logoterapiaa ja kokemuksiani yhdistävä kirja vanhustyöstä.
Vielä on sanottavaa enemmän kuin kirjoittamisen taitoa. Ehkä kirjoitan sitä joskus pienellä Kreikan saarella tai Äkäslompolon rauhassa.”
Tuija Siljamäki
