Korkeampaa riskiä selittää työstressi, moraalinen kuormitus, eettiset ristiriidat ja hyvinvointialueiden resurssit. Asioihin on kuitenkin mahdollista vaikuttaa.
Sosiaalityöntekijöillä on Suomessa ja Ruotsissa korkeampi riski mielenterveyden häiriöistä johtuville sairauspoissaoloille tai työkyvyttömyyseläkkeille verrattuna varhaiskasvatuksen opettajiin. Ruotsissa riski kasvoi myös erityisopettajiin ja psykologeihin verrattuna.
Riski työkyvyttömyydelle oli kaksinkertainen verrattuna opetusalan ammattilaisiin mutta ei suurempi muihin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin nähden. Toimistotyötekijöihin, jotka eivät työskennelleet ihmissuhdeammateissa, riski oli puolitoistakertainen.
Tämä selviää Terveystalon työterveyspsykologi Otso Rantosen väitöskirjasta Risk of Mental Disorders Among Social Workers: Comparative Study Between Professions in Nordic Countries. Psykologian alan väitös tarkastettiin 6.6.2025 Turun yliopistossa.
Tutkimuksessa selvitettiin tarkemmin, selittääkö suurempi työstressin määrä sosiaalityössä kohonnutta masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden riskiä.
– Vertailussa opetusalan ammattilaisiin todettiin, että korkea työstressi selitti osittain sosiaalityöntekijöiden korkeampaa riskiä masennus- ja ahdistuneisuushäiriöistä johtuville sairauspoissaoloille ja työkyvyttömyydelle, sanoo Otso Rantonen.
Varhaiset kuormituksen hälytysmerkit tulisi tunnistaa.
Tutkimuksessa oli mukana kaksi työstressimuuttujaa: työn vaatimusten ja vaikuttamismahdollisuuksien suhde sekä ponnisteluiden ja palkitsevuuden suhde.
– Ensimmäinen näistä selitti 24 prosenttia kaksinkertaisesta riskistä verrattuna opetusalan ammattilaisiin. Toinen selitti 12 prosenttia riskistä.
Rantosen mukaan muut tekijät selittävät merkittävämmän osan riskistä. Aiemmat tutkimukset antavat viitteitä näistä tekijöistä. Esimerkiksi Maija Mänttäri-van der Kuip mainitsee omassa väitöskirjassaan moraalisen kuormituksen ja eettiset ristiriidat.
Myös hyvinvointialueiden resurssitilanne vaikuttaa todennäköisesti työpaineisiin samoin kuin väkivallan uhka työssä. Sosiaalityöntekijät saattavat kokea työssään myös rooliristiriitoja, sillä he ovat toisaalta auttajia, toisaalta kontrolloijia.
Tutkimuksessa analysoitiin myös masennuslääkkeiden käyttöä
Väitöstutkimuksessa analysoitiin myös todennäköisyyttä masennuslääkehoidon aloittamiselle ja pitkäaikaiselle masennuslääkkeiden käytölle sosiaalityössä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Vertailussa olivat mukana sosiaalityöntekijät, muut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, opetusalan ammattilaiset ja toimistotyöntekijät, jotka eivät tehneet ihmissuhdetyötä.
Masennuslääkehoidon aloittamisen ja pitkäkestoisen masennuslääkekäytön todennäköisyys oli 10 prosenttia korkeampi sosiaalityössä kuin muissa sosiaali- ja terveydenhuollon ammateissa. Kun todennäköisyyttä verrataan opetusalan ammattilaisiin ja toimistotyöntekijöihin, luku nousee 30 prosenttiin.
Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden riskitasot olivat suhteellisen samanlaisia.
Rantonen tutki myös sitä, oliko sosiaalityössä pidempiä poissaoloja verrattuna muihin ammattiryhmiin. Eroa ei juuri ollut. Ruotsissa löydettiin pieni ero verrattuna erityisopettajiin.
Riskeihin mahdollisuus vaikuttaa
Rantosen mukaan mielenterveyden häiriöiden riskiin sosiaalityössä on mahdollista vaikuttaa. Erilaisia kuormitustekijöitä on tärkeää tunnistaa, ja lähteä arvioimaan, miten näiden riskitekijöiden aiheuttamaa kuormitusta voisi hallita.
– Työhyvinvointi ja mielenterveys syntyvät siitä, että työn kuormitustekijät ja voimavarat ovat tasapainossa. Kun sosiaalityön kuormitustekijät tunnistettaisiin, niistä keskusteltaisiin ja ne tuotaisiin myös esille esimerkiksi perehdytyksessä.
Jos työhön sisältyy esimerkiksi asiakastyön kuormitusta, työyhteisöön olisi hyvä tuoda työnohjaus- tai ryhmätyöskentelykäytäntöjä, joissa käsitellään yhdessä haastavia asioita.
– Työntekijää kuormittaa, jos hän jää yksin jonkin asian kanssa, eikä tiedä, miten toimia.
Sosiaalihuollossa on haastavia työoloja ja kuormittavia työtehtäviä.
Rantonen nostaa esille Ruotsissa tehdyn kiinnostavan tutkimuksen, jossa keskityttiin kehittämään kolmea eri aluetta sosiaalityössä: ryhmätyönohjausta vastavalmistuneille sosiaalityöntekijöille, tiimiä vahvistavia toimintoja ja esihenkilöiden koulutusta ja valmennusta.
– Näihin asioihin voitaisiin panostaa Suomessakin.
Rantosen mukaan esihenkilöiden on tärkeää ottaa huomioon työkykyjohtamisen kysymykset.
– Varhaiset kuormituksen ja mielenterveysongelmien hälytysmerkit tulisi tunnistaa ja käydä varhaisen välittämisen keskusteluja työntekijän kanssa.
Työterveyshuollon kanssa tehtävä yhteistyö on myös tärkeää.
– Jos on jo päädytty sairauspoissaoloon, niin työterveysneuvottelussa voidaan miettiä työn muokkausta liittyen työn sisältöön ja työaikoihin.
Jaksamisongelmat puheeksi ajoissa
Työntekijöiden tulisi Rantosen mukaan ottaa jaksamisongelmat varhain puheeksi esihenkilönsä kanssa. Työterveyshuolto on yksi kanava, joka kannattaa muistaa.
Hyviä työhyvinvoinnin tietolähteitä ovat verkosta löytyvät Työterveyslaitoksen laatima Mielenterveyden työkalupakki ja HUS:n ylläpitämä Mielenterveystalo.
Koko väitöskirja on Rantosen mukaan huutomerkki sen puolesta, että sosiaalityön riskitekijöihin tulisi puuttua, ehkä jopa rakenteellisilla toimilla, jollainen on esimerkiksi laki lastensuojelun asiakasmitoituksesta.
Rantonen puhui väitöstilaisuudessa sen puolesta, että ensimmäinen askel sosiaalityöntekijöiden hyvinvoinnin parantamiseksi olisi työn tekemisen perusedellytysten vahvistaminen.
Tämä tarkoittaa Rantosen mukaan sitä, että hyvinvointialueiden riittävää resursointia sosiaalityöhön sekä organisaatioiden tarjoamien tukitoimien riittävyyttä tulisi arvioida.
Ulla Ojala
