Päiväkoti on paikka, jossa jokainen lapsi saa kuulua  

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään jälleen 17.– 23.11.2025. Tänä vuonna teemana on lapsen oikeus kuulua yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä toisaalta myös oikeus tulla itse kuulluksi ja nähdyksi.   

Teema osuu suoraan sosiaalialan ytimeen, joka perustuu ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Osallisuus on keskeinen periaate ja tavoite.   

Sosiaalialan ammattilaiselle ihmisoikeudet ja lapsen oikeudet ovat työn ytimessä. Kun yhä useamman lapsen maailma tuntuu turvattomalta, on varhaiskasvatuksen antama turva entistä tärkeämpää.  

Kuulumisen teema ei ole vain viikko vuodessa, vaan se on osa laadukasta ja hyvää varhaiskasvatusta sekä sosionomitaustaisten varhaiskasvatuksen opettajien ja sosionomien selkärangasta kumpuavaa työotetta. Lapsen aitoa kohtaamista, näkemistä ja kuulemista. Lapsen arvostusta sellaisena kuin hän itse on. Lapsen tukemista kohti osallisuutta ja turvallisuutta.   

YK:n lapsen oikeudet ovat Suomessa velvoittavia. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa ja ilmaista näkemyksiään.  

YK:n lapsen oikeudet ovat Suomessa velvoittavia.

Lapsen oikeuksien viikolla kutsutaan pohtimaan lapsen oikeutta kuulua. Miten voimme vahvistaa lapsen osallisuutta? Miten voimme edesauttaa, että lapset kokevat tulleensa kuulluksi ja nähdyksi myönteisellä tavalla?  

Päiväkodin kiireisessä arjessa jokaisen lapsen aidolle kuulemiselle ja näkemiselle eli hyvälle kohtaamiselle, voi usein olla vaikeaa raivata aikaa.  

Lapsen kuuluminen onkin myös resurssikysymys, mikä luo tarpeen hyödyntää käytettävissä oleva aika mahdollisimman laadukkaasti ja toisaalta myös paineen pyrkiä vaikuttamaan, jotta resursseja olisi riittävästi.   

Osa lapsista tulee ehkä aktiivisuutensa vuoksi kuulluksi paremmin kuin he, jotka ovat vetäytyvämpiä, vaikka toisaalta myös hiljaisuus on viesti, joka ansaitsee tulla kuulluksi.  

Sosionomeilla on päiväkodissa juuri se ammatillinen osaaminen ja läsnäolo, jota näissä tilanteissa tarvitaan.  

Taito tukea lapsia juuri sillä heille sopivalla tavalla kuulua ja tulla kuulluksi.   

Kaisa Yliruokanen 

  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *