Helsingin sosiaalityöntekijöiden aktori-mentorimalli siirtää kokeneiden ammattilaisten hiljaista tietoa uransa alussa oleville ja auttaa nuoria työntekijöitä jaksamaan vaikeissakin paikoissa.
Sosiaalityöntekijät Vilma Paunio ja Kati Saira esittelevät allekirjoittamaansa mentorointisopimusta neuvotteluhuoneessa lastensuojelun sosiaalityön Kumpulan yksikössä Helsingissä.
Sopimuksessa on lyhyt kuvaus siitä, mistä on kyse ja millaisia tavoitteita osallistujilla on.
Asiakirjassa on myös sekä Paunion että Sairan esihenkilöiden nimet. Kaksikko on tavannut toisiaan kerran kuussa viime joulukuusta lähtien, välillä keskustakirjasto Oodissa, tai jommankumman työpaikalla, toisinaan ihan vain tietokoneen ruudulla Teamsissa.
Viime vuonna yliopistosta valmistunut Paunio on aktori ja parikymmentä vuotta sosiaalialalla työskennellyt Saira mentori. Saira työskentelee lastensuojelun Varpu- eli vauvatiimissä ja Paunio perhesosiaalityössä.
– Tapaamisissa keskustelemme minun esiin nostamistani kysymyksistä ja ilmiöistä. Puhetta on riittänyt esimerkiksi ajankäytöstä, työmenetelmistä, haastavista asiakkaista, vastuunjaosta ja jaksamisesta. Joskus puhumme ihan yksittäisistä asiakastapauksista ja päätöksistä. Minä kysyn, ja Kati kertoo, mitä hän ajattelee, Paunio kuvailee tapaamisten kulkua.
Paunio ja Saira ovat yksi 20:stä Helsingin sosiaalityöntekijöiden muodostamista aktori-mentoripareista.
Uransa alkuvaiheessa olevat aktorit ja kokeneemmat mentorit tapaavat toisiaan vuoden aikana 10–12 kertaa. Mallin tarkoituksena on auttaa ja tukea tulokkaita sekä edistää hiljaisen tiedon siirtymistä.
Idea tuli johdolta
Helsingin sosiaalitoimessa mentorointi lähti liikkeelle vuonna 2018, kun mentoreille tarkoitettu koulutus alkoi. Seuraavana vuonna ryhdyttiin tositoimiin: ensimmäiset parit aloittivat tapaamiset.
– Idea ohjelmaan taisi tulla aikoinaan johdolta. Tuohon aikaan meillä oli hyvin vaikea rekrytointitilanne. Päteviä sosiaalityöntekijöitä oli vaikea löytää ja saada pysymään alalla. Mentoroinnilla haluttiin parantaa nuorten työntekijöiden jaksamista ja lisätä Helsingin pitovoimaa ja houkuttelevuutta työnantajana, mallia alusta lähtien kehittämässä ollut lastensuojelun sosiaalityöntekijä Anitta Jokinen kertoo.
Mentorointi ei korvaa perehdytystä tai työnohjausta.
Nykyisin Jokinen vastaa siitä, että mentorointiohjelma toimii. Hän yhdistää pareja, muistuttelee esihenkilöitä ohjelman olemassaolosta ja auttaa parit alkuun. Lisäksi Jokinen on itsekin aktiivinen mentori.
Helsingissä kaiken perustana on mentoreiden koulutus. Siinä käydään läpi paitsi mallin käytäntöjä myös esimerkiksi työmenetelmiä, joita voi hyödyntää niin mentoroinnissa kuin asiakastyössä.
– Menetelminä voi käyttää esimerkiksi aikajanaa tai tulevaisuusmuistelua, jossa pitää kuvitella, millaisessa tilanteessa itse on vaikkapa viiden vuoden kuluttua, kun asiat ovat hyvin, Jokinen selittää.
Mentorikoulutukseen osallistuvalla pitää olla takanaan vähintään kahden vuoden työkokemus alalta. Johtavia sosiaalityöntekijöitä ei mentoreiksi oteta.
Aktorin puolestaan pitää olla uransa alussa oleva, laillistettu sosiaalityöntekijä. Tilapäisesti sosiaalityöntekijänä työskenteleviä ohjelmaan ei oteta.
Sopimus sitoo aktoria ja mentoria yhteen
Jokinen yhdistelee pareja ilmoittautumisjärjestyksessä. Esihenkilöt kertovat tulokkaille tarjolla olevasta ohjelmasta. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua Jokiselle.
Aktori saa mentorinsa, kun mentorin edellinen aktorisuhde päättyy tai mentori valmistuu koulutuksesta tai palaa tauolta takaisin remmiin.
On tavallista, että yhdellä mentorilla on peräkkäin useita aktoreita. Mentoroinnista voi halutessaan pitää myös taukoa. Sekä mentoriksi että aktoriksi ryhtyminen on vapaaehtoista.
Ennen kahdenkeskisten tapaamisten aloittamista aktori ja mentori solmivat kirjallisen sopimuksen. Siihen he kirjaavat kumpikin omat odotuksensa ja yhteisen tavoitteen. Asiakirjassa sovitaan myös tapaamisajat.
Ammatti-identiteetin vahvistamista, omien työtapojen peilaamista toisen kollegan kanssa, keinoja rajata omaa työtä, keinoja motivoida asiakkaita, työmenetelmiä, listasi Paunio joulukuussa odotuksiaan.
Saira puolestaan odotti pääsevänsä tukemaan Paunion työssä jaksamista ja jakamaan työn iloa.
Jokinen tähdentää kirjallisen sopimuksen merkitystä. Se sitoo aktoria ja mentoria yhteen. Toisaalta esihenkilöiden mainitseminen sitouttaa mukaan myös heidät.
Kaiken perustana on mentoroiden koulutus.
Tunnin mittaiset tapaamiset matkoineen kuuluvat työaikaan.
– Mentorointi ei korvaa lakisääteistä perehdytystä tai työnohjausta. Se täydentää niitä, Jokinen alleviivaa.
Olennaista on myös se, että Mentori ei ole vasta-alkajan ainoa tuki ja turva. Myös omassa työyhteisössä apu ja neuvot ovat tarpeen tullen aina lähellä.
Helsingissä mentorit saavat vuoden tapaamisten päätteeksi 500 euron kertapalkkion. Jokisen mukaan veronalaisella palkkiolla on taloudellista merkitystä, mutta ennen muuta se on symbolinen kiitoksenosoitus.
Paunio äkkäsi mentorointiohjelman esihenkilön lähettämästä sähköpostista. Hän arveli, että kokeneemman kollegan tuki ja näkemykset eivät olisi pahitteeksi.
Myös työkavereiden hyvät kokemukset mallista innostivat lähtemään mukaan.
Sairalle Paunio on jo kolmas aktori.
– Olen itsekin aikoinaan ollut aktori. Kokemus oli niin mukava ja antoisa, että päätin laittaa hyvän kiertämään ja kouluttautua itsekin mentoriksi, hän sanoo.
Nyt kun kaksikolla on yhteistä taivalta takanaan reilu puoli vuotta, Paunio kertoo olevansa erittäin tyytyväinen. Hän ajattelee kasvaneensa monin tavoin: ammatillisuus on vahvistunut ja arkiseen tekemiseen on tullut varmuutta.
Myös oman työn rajat ja vastuut ovat selkiintyneet. Onpa tapaamisista saanut vielä positiivista energiaakin.
Väheksyä ei pidä myöskään Sairan antamia käytännönläheisiä vinkkejä.
– Olemme keskustelleet paljon ihan konkreettisesta vastuunjaon selvittämisestä ja sopimisesta ammattilaisten kesken. Esimerkiksi perhesosiaalityö limittyy aikuissosiaalityöhön, kun perheiden ongelmat ovat moninaisia. Pitää sopia, mikä työ kuuluu kenellekin, Paunio selittää.
Toinen konkreettinen oppi liittyy asiakkuuden aloitukseen. Saira on neuvonut Pauniota Apotti-kirjausten lisäksi listaamaan ihan perinteisesti paperille asiakkuuden aloittamisen syyn, huolen aiheet ja sen, mistä tapaamisessa on sovittu.
Paperi on hyvä jakaa sekä perheelle että kaikille perheen kanssa työskenteleville, jotta jokaiselle on selvää, mitä ollaan tekemässä ja mistä syystä.
Kaksikko on harjoitellut yhdessä myös työmenetelmiä kuten aikajanan tekoa ja sukupuun rakentamista.
– Menetelmät auttavat näkemään paremmin asiakkaan ja hänen tilanteensa, Saira sanoo.
Palaute pääosin myönteistä
Vaikka usein työstä keskustellessa esiin nousevat nimenomaan ongelmat, on kaksikko koettanut muistaa myös positiivisuuden ja kiitollisuuden. Paunio ja Saira jakavat myös onnistumisiaan.
– Eivät tapaamiset voi olla pelkkää valitusta, Saira napauttaa.
Saira tähdentää, että hän ei mentorina vain jaa. Myös hän on saamapuolella.
Tapaamiset Paunion kanssa ovat Sairan mielestä kuin piristysruiske. Nuoren kollegan innostus ja energisyys tarttuu. Saira kertoo suorastaan nauttivansa siitä, että pääsee jakamaan vuosien aikana karttunutta tietämystään.
Tapaamiset tuovat positiivista energiaa.
Onpa yhteistyö merkinnyt myös konkarille uuden oppimista. Vaikka eri yksiköissä työskentelevien ammattilaisten työssä on paljon samaa, ovat monet perhesosiaalityön käytännöt olleet lastensuojelussa työskentelevälle Sairalle vieraita. Lainsäädäntö esimerkiksi rajaa perhesosiaalityön keinoja tiukemmin kuin lastensuojelun.
– Tästä uudesta ymmärryksestä on varmasti hyötyä minulle omassa työssäni, Saira pohtii.
Entä millaisia vaikutuksia vuodesta 2018 asti toimineella mallilla on ollut?
Jokinen harmittelee, että tutkittua tietoa mallin mahdollisista hyödyistä ei ole. Palaute niin mentoreilta kuin aktoreilta on kuitenkin ollut pääosin myönteistä.
Jotain kertonee sekin, että tulijoita ohjelmaan on riittänyt koko ajan. Helsingissä mentorointi on tarjolla reilulle 200 sosiaalityöntekijälle, heistä toiminnassa on nyt aktiivisesti mukana 40.
– Tässä olisi hyvä tutkimuksen paikka jollekin graduntekijälle, Jokinen vinkkaa.
Anu Vallinkoski
