Sosiaalityön professori Heli Valokivi on tutkinut ikääntymiseen liittyviä teemoja gradustaan alkaen. Viime vuosina opiskelijoiden kiinnostus gerontologiaan on kasvanut, hän sanoo.
Gerontologisia sosiaalityöntekijöitä on Suomessa edelleen hyvin vähän, vaikka ikääntyneiden määrä kasvaa, sanoo Jyväskylän yliopiston sosiaalityön professori Heli Valokivi.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana kiinnostus ikääntymiseen on kuitenkin kasvanut, ja siihen liittyvät pro gradu -työt ovat lisääntyneet, Valokivi kertoo.
Hyvinvointialueilla gerontologinen sosiaalityö on hänen mukaansa usein integroitu osaksi aikuissosiaalityötä tai se kuuluu vammaistyön alle.
– Ikääntyneiden asiakasohjaajat ovat puun ja kuoren välissä, sillä mahdollisuus käyttää tilannekohtaista harkintaa näyttää kaventuneen hyvinvointialueiden myötä.
Valokivi on tutkinut ikääntyneiden palveluja ja hoivaa sekä gerontologista sosiaalityötä jo 30 vuotta. Ensi vuonna hänen johdollaan käynnistyy hanke Katveet ja rajapinnat – gerontologisen sosiaalityön palvelupolut ja työnjako (KATVE).
Gerontologinen sosiaalityö on myös taloudellista.
Siinä tutkijat selvittävät, millaista reittiä haavoittuvassa asemassa olevat ikääntyneet päätyvät gerontologisen sosiaalityön piiriin. Tutkimuksen tavoitteena on parantaa ikääntyneiden pääsyä oikea-aikaisiin ja riittäviin palveluihin sekä kehittää ammattilaisten työnjakoa ja yhteistyötä.
– Gerontologinen sosiaalityö voi olla myös taloudellista, sillä jo pienellä panostuksella asiakas voi saada riittävän tuen, jolloin ongelmat eivät kasaannu, Valokivi muistuttaa.
KATVE-hanke on yksi niistä 18 sosiaalityön yliopistotasoisesta tutkimushankkeesta, jolle sosiaali- ja terveysministeriö myönsi tänä vuonna valtionavustusta.
– On todella hyvä asia, että vihdoin myös sosiaalityö saa valtion tutkimusrahoitusta, jolla voidaan toteuttaa isoja, valtakunnallisia, yta-alueet ylittäviä hankkeita, Valokivi sanoo.
Uravalinta oli alusta asti selvä
Nuorelle Heli Valokivelle ei heti lukion jälkeen ollut selvää, mihin hän jatkaisi. Hän haki opiskelemaan valtio-oppia Helsinkiin ja Turkuun, mutta opiskelupaikka jäi saamatta.
– Lukion jälkeen opiskelin vuoden puheviestintää Oriveden Opistossa. Kansanopistovuoden jälkeen se oli aika selvää, että puheviestintä tai sosiaalityö olisi se minun juttuni.
Yhtenä innoittajana sosiaalityön opiskeluun saattoi toimia Valokiven siskon mies, joka oli opiskellut sosiaalipolitiikkaa ja oli töissä ensisuojassa.
Toisella hakukerralla tärppäsi. Valokivi pääsi opiskelemaan sosiaalityötä ja puheviestintää Jyväskylään ja sosiaalityötä Tampereelle.
– Puolisoni haki samaan aikaan opiskelemaan konetekniikkaa Tampereen teknilliseen korkeakouluun, ja valitsimme Tampereen yhteiseksi opiskelupaikaksemme.
Valokivi aloitti sosiaalityön opinnot Tampereen yliopistossa syksyllä 1986. Opiskelu imaisi hänet heti mukaansa, eikä uravalintaa tarvinnut sen jälkeen enää miettiä.
– Kurssit olivat kiinnostavia, ja vuosikurssistani muodostui nopeasti tiivis, mukava porukka.
Kun Valokivi aikanaan piirsi Sirkku Tukiaisen perheterapian kurssilla sukupuun, Tukiainen sanoi ymmärtävänsä hyvin, että Valokivi opiskelee juuri sosiaalityötä. Valokivi asui lapsuutensa Eurajoen kristillisellä opistolla, jossa hänen isänsä toimi teknisten aineiden opettajana.
– Lapsuudenperheessäni oli laajennettua perhekuviota. Isäni serkku asui meillä koko oppikouluaikansa, ja äidinäiti vietti luonamme pitkiä aikoja, Valokivi kertoo.
Tutkimus vei mennessään
Kun sosiaalityön opiskelijat ottivat sivuaineikseen yleensä psykologiaa tai kasvatustieteitä, Heli Valokivi opiskeli muun muassa julkisoikeutta, sosiaalipsykologiaa ja naistutkimusta.
– Nautin Tampereen yliopiston rajattomasta sivuaineoikeudesta ja tein paljon approja monenlaisilta aloilta. Pitkänä sivuaineena luin valtio-oppia.
Pro gradu -työnsä Valokivi teki ikääntyneistä omaishoitajista. Valmistuttuaan hän aloitti Lempäälän kunnan sosiaalityöntekijänä. Valokivi teki siellä yhdennettyä sosiaalityötä, jossa hänen asiakkainaan oli sekä aikuisia että lapsiperheitä.
– Se oli mukava työympäristö tuoreelle sosiaalityöntekijälle. Sain työkavereilta tukea, ja työ oli monipuolista. Tein muun muassa toimeentulotukipäätöksiä, päihdetyötä ja lastensuojelua.
Valokivi ehti työskennellä Lempäälässä vielä alakoulujen kiertävänä sosiaalityöntekijänä ennen kuin tutkimus vei hänet mennessään.
– Kun professori Jorma Sipilä sai Kunnallisalan kehittämissäätiöltä rahaa vanhusten palveluohjauksen tutkimiseen, hän kysyi minua mukaan graduni pohjalta, Valokivi kertoo.
Hän lähti Sipilän hankkeeseen puhtaasti projektitutkijana eikä miettinyt tuossa vaiheessa vielä lainkaan väistökirjaa tai akateemista uraa.
– Heittäydyin tyypilliseksi akateemiseksi pätkätyöläiseksi, koska saatoin luottaa siihen, että tarvittaessa löydän töitä sosiaalityöntekijänä, ja sekin vaihtoehto olisi ollut minulle mieluinen.
Opettajaksi kasvaminen Porissa
Yksi Valokiven uran käännekohdista oli, kun hän siirtyi yliassistentiksi Tampereen yliopiston Porin yksikköön vuonna 2004.
– Porin kaupunki oli asiassa aloitteellinen. Kaupungin johto toivoi Porin yliopistokeskukseen yhteiskuntatieteellistä toimintaa, ja Pori rahoittikin sitä alkuun vahvasti, Valokivi muistelee.
Porissa saattoi jo suorittaa teknisen alan opintoja ja opiskella kauppatieteitä, kun sosiaalipolitiikan, sosiaalityön ja sosiologian opetusta alettiin käynnistää. Sosiaalityön oppiaineeseen palkattiin professori, kaksi yliassistenttia ja yliopistonopettaja.
– Se oli innostavaa uudenluomisen aikaa. Teimme oman opetussuunnitelman. Siinä oli oppiaineet ylittävää opetusta, jota Tampereella ei tehty.
Porin-vuosinaan Valokivi sanoo kasvaneensa opettajaksi.
– Kokonaisen opetussuunnitelman haltuunotto, rakentaminen, toteuttaminen ja arviointi olivat minulle sisäänajo sosiaalityön opettajaksi.
Työ Porissa oli sen verran intensiivistä, että Valokiven väitöskirja ei tahtonut edetä. Lisäksi pendelöinti Pirkkalassa sijaitsevan kodin ja Porin välillä vei sekin veronsa. Valokivi palasi vuodeksi Tampereelle, jotta sai keskittyä tutkimuksen tekemiseen.
Tutkimusrahoituksen turvaamisessa riittää työsarkaa.
Hän väitteli vuonna 2008 vanhusten ja lainrikkojien osallisuudesta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Väitöskirjan otsikko oli Kansalainen asiakkaana. Kansalaisuuden käsitettä piti ihan perustella, Valokivi muistelee.
– Ydinviestini oli, että kansalaisuuteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet säilyvät, vaikka asiakkaalla on sellainen elämäntilanne, jossa hänellä on palveluiden ja tuen tarpeita.
Yliopistopiirit ovat pienet
Seuraavan ison askeleen Valokivi otti urallaan vuonna 2015, kun hänet nimitettiin kolmen vuoden määräajaksi Lapin yliopiston sosiaalityön professorin virkaan. Virkakategorian lisäksi Valokiveä veti Lappiin yliopiston tutkimuksellinen teema.
– Siellä oli gerontologiaan liittyvää opetusta huomattavasti enemmän kuin Tampereella. Omien tutkimusteemojen yhdistäminen opetukseen oli kiinnostavaa.
Lapin yliopistossa oli Valokiven mukaan meneillään monia kiinnostavia hankkeita, kuten Toimiva kotihoito Lappiin, jossa selvitettiin, mitä kotihoito vaatii toimiakseen ja millaisia ovat ne tilanteet, joissa apu ei saavuta kotihoidon asiakasta.
– Lääkeannostelurobotit ja etävideoyhteydet kotihoidon kanssa voivat olla ihan hyviäkin ratkaisuja, mutta ne edellyttävät, että asiakas haluaa ja osaa käyttää digitaalisia laitteita.
Rovaniemeltä palattuaan Valokivi työskenteli vuoden yliopistonlehtorina Porissa, kunnes aloitti Jyväskylän yliopistossa sosiaalityön professorina elokuussa 2019.
– Sosiaalityön yliopistopiirit ovat niin pienet, että melkein koko Jyväsylän porukka oli minulle tuttu Sosnetistä, sosiaalityön tutkimuksen päiviltä tai sosiaalityön yksiköiden kevätpäiviltä.
Työskennellessään Rovaniemellä Valokivi asui siellä vuoroviikoin ja teki joka toisen viikon etätöitä kotoaan Pirkkalasta. Jyväskylään hän sen sijaan pendelöi.
– Työhuoneellani tapahtuu lopulta kovin vähän. Olen joko opetuksessa tai tapaamisissa, ja tekemäni valtakunnallinen yhteistyö toteutuu joka tapauksessa verkossa.
Uusia tuulia Sosnetin puheenjohtajana
Elokuussa Heli Valokivi aloitti sosiaalityön yliopistoverkoston, Sosnetin, puheenjohtajana. Verkoston muodostavat kaikki kuusi yliopistoa, joissa voi opiskella sosiaalityötä.
– Pilotoimme juuri sosiaalityön maisteriopintoihin valmistavia opintoja sosionomeille. Ensimmäinen kurssi alkoi lokakuun lopussa, Valokivi kertoo.
Sosvalmistava -hankkeen tarkoituksena on selkeyttää ja nopeuttaa sosionomien siirtymistä sosiaalityön maisterikoulutukseen sekä vähentää opintojen alkuvaiheen päällekkäisyyttä.
– Tähän asti sosionomit ovat suorittaneet ensin sosiaalityön perus- ja aineopinnot avoimessa yliopistossa ja hakeneet sitten maisteriopintoihin tai he ovat osallistuneet valintakokeeseen.
Neljänkymmenen opintopisteen laajuisia täydentäviä opintoja pilotoidaan Itä-Suomen, Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa. Ne kestävät vajaan puolitoista vuotta.
Valokivi väitteli vuonna 2008 vanhusten ja lainrikkojien osallisuudesta, oikeuksista ja velvollisuuksista.
– Maisteriopintoihin valmistavat opinnot olivat todella suositut. Haettavana oli 60 paikkaa, ja hakijoita oli noin 300 eli opinnoille on selkeästi kysyntää.
Pilottiopinnot tuottavat opiskelijalle hakukelpoisuuden sosiaalityön yliopistollisiin maisteriopintoihin ilman muiden täydentävien opintojen tarvetta.
– Meillä on vakaa tavoite saada pilotin jälkeen Sosvalmistavasta pysyvä polku maisteriopintoihin niille sosionomeille, jotka sinne haluavat jatkaa.
Seuraavaksi Sosnet aikoo yhteistyössä psykologian alan yliopistoverkosto Psykonetin kanssa mahdollistaa sosiaalityön maisteriopinnot suorittaneille pääsyn psykoterapiakoulutukseen.
Työsarkaa riittää myös valtio tutkimusrahoituksen (VTR) turvaamisessa. Syyskuussa STM:n asettama asiantuntijaryhmä ehdotti, että sosiaalityön VTR-rahoitus siirrettäisiin yliopistoilta sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueille.
– Sosnet vastustaa ehdotusta, koska yta-alueilla ei ole sosiaalihuollon ja -työn tutkimusrakenteita, Valokivi sanoo.
Meeri Ylä-Tuuhonen
