Lapsen sijoitus sukulaisperheeseen voi tukea lapsen kiintymyssuhteita ja hyvinvointia. Joskus sukulaissijoitukseen liittyy myös haasteita.
Sukulaissijoitusten asemaa perhehoidossa vahvistettiin vuoden 2008 lastensuojelulaissa. Siinä sosiaalityöntekijät velvoitettiin kartoittamaan lapsen läheisverkosto sijaishuoltoa järjestettäessä.
– Parhaimmillaan sukulaissijoituksessa kaikki toimii hyvin. Lapsi ja sukulainen ovat valmiiksi kiintyneitä toisiinsa, lapsi saa ja haluaa asua jo valmiiksi tuttujen läheistensä kanssa ja pääsee tapaamaan vanhempiaan, sukulaissijoituksen arviointi- ja päätöksentekoprosessista Lapin yliopistoon väitellyt Jyväskylän yliopiston yliopistonopettaja ja perhehoitajien kouluttaja Kaisa Vuolukka sanoo.
– Väitöksessäni sosiaalityöntekijät kuvasivat lapsen sijoitusta parhaimmillaan myönteisenä ja luonnollisena ympäristönä lapselle. Itse asiassa Suomessa on ollut ja on vahva kulttuurinen velvoite auttaa läheisiä, Vuolukka toteaa.
Ensisijainen pyrkimys on säilyttää lapselle merkitykselliset ihmissuhteet.
Lapsen edun määrittely on vaativa asiantuntijatehtävä. Arviointi- ja päätöksentekoprosessissaan sosiaalityöntekijät hyödyntävät erilaista koottua tietoa lapsen, vanhemman ja sukulaisen tilanteista, havainnoivat kiintymyssuhdetta ja lapsen kokemuksia tai tuen tarpeista sekä sukulaisen mahdollisuuksia vastata lapsen hyvinvointiin.
Etenkin kiintymyssuhdeteorialla on vahva asema sukulaissijoituksia arvioitaessa. Sukulaisen ja lapsen kiintymyskokemuksia kuunnellaan tarkasti ja sosiaalityön ensisijainen pyrkimys on säilyttää ja ylläpitää lapselle merkitykselliset suhteet.
– Lapsen oikeus läheisiin kiintymyssuhteisiin on keskeinen sosiaalityöntekijöiden työtä ohjaava periaate. Sukulaisten parissa kasvaessaan lapsi lisäksi säilyttää sukuun kuulumisen tunteensa: hän pysyy osana suvun historiaa ja kulttuuria.
Sukulaissijoitusten on todettu olevan myös muita sijoitusmuotoja pysyvämpiä ja sitä kautta lapsen hyvinvointia edistävää.
Aina sukulaissijoitusta ei voida toiveista huolimatta toteuttaa. Jos lapsi on hoidollisesti hyvin vaativa tai isovanhemmat kovin iäkkäitä tai heikossa terveydentilassa, sijoitusta ei kiintymyssuhteista huolimatta aina katsota lapsen edun mukaiseksi. Soveltuvuusrajat sukulaissijoittajalla ovat kuitenkin osin muita sijaisvanhempia höllemmät nimenomaan kiintymyssuhteiden vuoksi.
Isovanhemmat haavoittuvassa asemassa
Kaikessa sijaishuollossa tärkeintä on lapsen ja sijaisvanhemman hyvä emotionaalinen vuorovaikutus ja sijaisvanhempien vanhemmuuden taidot.
Joskus näiden selvittäminen voi sukulaissiteiden vuoksi olla sosiaalityöntekijälle vaikeaa. Kaikkea ei ehkä haluta kertoa, jos lapsi halutaan ”pelastaa” sukuun. Sukulaissijoitus voidaan kokea myös suvun velvollisuudeksi.
Suvun aikuisten monimutkaisten, suvun historiasta kumpuavien tunnesiteiden ja riitojen selvittäminen voi olla sosiaalityöntekijälle hyvin haastavaa.
– Kaikki voi lähteä hienosti käyntiin, mutta myöhemmin saatetaan törmätä vaikka siihen, ettei lapsen ja vanhemman tapaamisia ole kyetty tukemaan ja toteuttamaan.
– Sukulaisilla saattaa myös olla suurempi kynnys ottaa sosiaalityöntekijöihin yhteyttä hankalissa tilanteissa, jos yhteydenoton pelätään johtavan vanhemman tapaamisten rajoittamiseen tai lapsen uudelleen sijoittamiseen.
Sukulaissijoitus voidaan kokea velvollisuudeksi.
Isovanhemmat ovat sukulaissijoitusperheinä erityisen haavoittuvassa asemassa siksi, että tilanteessa on kyse samanaikaisesti heidän omasta aikuisesta lapsestaan ja lapsenlapsestaan. Asiaan saattaa liittyä myös syyllisyydentunteita omasta vanhemmuudesta.
– Monelle kohtaamiset sosiaalityöntekijöiden kanssa olivat olleet merkityksellisiä siksikin, että he pääsivät ensimmäistä kertaa purkamaan ajatuksiaan itsestään kasvattajina ja siitä, miltä on tuntunut läheisenä olla huolissaan oman lapsen tai sisaruksen vaikeista elämäntilanteista.
Sukulaiset tarvitsevat enemmän tukea
Suku voi mahdollistaa lapselle varsin joustavia tapaamiskäytäntöjä läheisten kanssa, mutta joskus sukulaisen voi sijaisvanhempana olla vaikea vetää rajoja tapaamisten suhteen. Kynnys päästää liian huonokuntoinen vanhempi tapaamaan lastaan vastoin sovittua voi olla matala.
– Eräässä tapauksessa ennen sijoituspäätöstä selvisi, että myös sijoitettavan lapsen oma vanhempi aikoi muuttaa samaan mummolaan asumaan sijoituspäätöksen jälkeen. Vanhemman haasteellisen elämäntilanteen vuoksi sijoitusta ei toteutettu. Se ei olisi ollut lapselle turvallista.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan sukulaiset tarvitsevat lastensuojelun tukea muita perhehoitajia enemmän, mutta he saavat sitä vähemmän.
– Yksi sukulaissijoitusten keskeytymisen olennaisia riskitekijöitä varmasti myös Suomessa on se, että sijoitusperheet jäävät asioidensa kanssa liian yksin, Vuolukka arvioi.
– Sijoituksen pysyvyyttä edistää riittävä lastensuojelun tuki. Sosiaalityöntekijöille pitää saada mahdollisuudet tukea sukulaissijoittajia tarpeen mukaisesti.
Sukulaissijoitus ei ole vastaus kaikkiin tarpeisiin.
Sukulaissijoitusta puoltaa usein tuttuus ja yksilölliset perustelut sijoitukselle. Lopulta kyse on sosiaalityöntekijän arvioista ja päätöksenteosta lapsen edun mukaisesta sopivasta sijaishuoltopaikasta, Vuolukka linjaa.
– Perhehoidon ei tulisi kuitenkaan paikata esimerkiksi lasten- ja nuorten psykiatrisia palveluita eikä sukulaissijoitus voi olla vastaus kaikkien lasten sijaishuollon tarpeisiin.
Kaisa Vuolukan väitöskirja Tutkimus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden arviointi- ja päätöksentekotyöstä lapsen sukulaissijoitusprosessissa tarkastettiin Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 13.9.2024.
Tapio Ollikainen
