Sosiaalipedagogiikka muistuttaa, että varhaiskasvatuksessa ei kasvateta vain taitoja, vaan ihmisiä. Se myös herättää kysymään, mihin suuntaan olemme menossa.
Päiväkodissa lasten kanssa lähdetään retkelle kirjastoon. Matka sujuu iloisesti, ja perillä yksi lapsista kysyy: ”Mistä nämä kirjat tänne tulevat?”
Kasvattaja tarttuu kysymykseen ja pysähtyy lasten kanssa miettimään, mistä kirjat ovat tulleet, kuka ne on kirjoittanut, ja miksi niitä saa lainata kirjastosta maksutta.
– Tällaisten keskustelujen äärellä ei olla ainoastaan retkellä, vaan rakentamassa lapsen ymmärrystä häntä ympäröivistä yhteisöistä ja yhteiskunnasta, kertoo Elina Nivala, Itä-Suomen yliopiston sosiaalipedagogiikan yliopistonlehtori.
Sosiaalipedagogisen ajattelun mukaan kasvatuksen tehtävä on tukea paitsi yksilön kasvua, myös hänen yhteyksiään muihin toimijoihin ja ympäristöihin, laajimmillaan koko maailmaan. Sosiaalipedagogisessa otteessa puhutaan nimenomaan kasvusta, ei niinkään oppimisesta.
– Kyse ei ole pelkästä tiedon jakamisesta tai kognitiivisesta suorituksesta, vaan siitä, että lapsi tuntee yhteyttä, ymmärtää itseään ja kokee olevansa osa yhteisöä, Nivala kuvailee.
Ytimessä ei myöskään ole pelkkä tekeminen, vaikka sekin on tärkeää.
– Lapsi voi maalata, rakentaa tai kävellä metsässä, mutta kokemus saa kasvatuksellisen merkityksen silloin, kun sitä sanoitetaan ja jaetaan yhdessä.
Opetus innostaa
Nivala kiinnostui sosiaalipedagogiikasta lukion jälkeen nuorten hyvinvoinnin kysymysten kautta. Hän opiskeli Tampereen yliopistossa sosiaalityötä ja sosiaalipedagogiikkaa yhdistävässä tutkinto-ohjelmassa, työskenteli valmistumisen jälkeen koulukuraattorina ja hakeutui tohtoriopintoihin Kuopioon. Hänen väitöskirjansa käsitteli kansalaiskasvatusta.
Väitöskirjan jälkeen Nivala työskenteli lapsiasiavaltuutetun toimistossa ja siirtyi vuonna 2010 Itä-Suomen yliopistoon, jossa hän on kehittänyt sosiaalipedagogiikan opetusta yliopistonlehtorina.
Perhe-elämän ja ulkomaanvuosien rinnalla opetus on pysynyt tärkeänä osana arkea. Tällä hetkellä Nivala työskentelee yliopistonlehtorina osa-aikaisesti.
– Olen pitänyt kiinni opetuksesta, erityisesti seminaarimuotoisista kursseista, joissa opiskelijat pääsevät kehittämään omaa ajatteluaan ja jakamaan sitä. Se on aina innostavaa.
Sosiaalipedagogiikka on tapa katsoa maailmaa ja toimia siinä.
Sosiaalipedagogiikkaa voi opiskella yliopistotasolla vain Itä-Suomen yliopistossa, jossa tieteenalaa on kehitetty pitkäjänteisesti. Sielläkin sen asema on vuosien varrella vaihdellut.
– Tänä vuonna palataan malliin, jossa sosiaalipedagogiikka on jälleen oma pääaineensa kandidaatti- ja maisterivaiheessa.
Perus- ja aineopinnot ovat jo pidempään olleet tarjolla myös sivuaineena ja sekä verkko-opintoina avoimessa yliopistossa. Ne ovat suosittuja opintokokonaisuuksia sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen opiskelijoiden keskuudessa.
Nivala on myös Suomen sosiaalipedagogisen seuran pitkäaikainen puheenjohtaja. Luottamustehtävän keskiössä on ollut tieteenalan kehittäminen sekä käytännön tekijöiden ja tutkijoiden yhteen tuominen.
– Haluamme, että sosiaalipedagogiikka on saavutettavaa, aktiivista ja elävää. Seura muun muassa julkaisee vertaisarvioitua Sosiaalipedagogiikka-lehteä sekä järjestää vuosittain tieteelliset Sosiaalipedagogiikan päivät.
Kriittistä ja yhteiskunnallista ulottuvuutta
Käytännössä sosiaalipedagoginen työote varhaiskasvatuksessa rakentuu muun muassa systeemisestä ajattelusta, dialogisesta kohtaamisesta, vahvasta yhteisöllisyydestä ja toimijuuden tukemisesta.
Nivala on julkaissut vuonna 2019 yhdessä kollegansa Sanna Ryynäsen kanssa Sosiaalipedagogiikka-kirjan, jossa on oma lukunsa sosiaalipedagogisen työotteen jäsennyksistä ja siitä, miten se voi näkyä myös varhaiskasvatuksen arjessa.
Viime kesänä kirjasta julkaistiin uudistettu versio, jossa tuotiin entistä vahvemmin esiin ekososiaalista näkökulmaa.
– Varhaiskasvatuksessa se tarkoittaa esimerkiksi lapsen luontosuhteen ja ekososiaalisen toimijuuden tukemista.
Lisäksi sosiaalipedagogiikka tuo varhaiskasvatukseen kriittisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden, mikä on juuri nyt varsin ajankohtainen teema.
Varhaiskasvatuksen kentällä eletään aikaa, jossa yksilölliset oppimistavoitteet, arviointi ja koulumaisuus ovat vahvistumassa. Kehityssuunta on näkynyt esimerkiksi keskustelussa kaksivuotisesta esiopetuksesta.
– Siinä sinänsä tärkeiden koulutuksellisen tasa-arvon tavoitteiden ohella painotettiin kouluvalmiuksien edistämistä entistä aikaisemmin.
Nivala muistuttaa, että suomalaisessa varhaiskasvatuksessa on pitkään elänyt vahva sosiaalipedagoginen ajattelutapa, vaikka sitä ei ole aina nimetty tai tunnistettu sellaiseksi.
Päivähoitoa on kehitetty perinteisesti yhteisöllisyyden, käsillä tekemisen ja leikin kautta, jotka juontavat osin saksalaisesta kasvatusperinteestä. Tämä eroaa esimerkiksi brittiläisestä kouluvalmiuksia korostavasta lähestymistavasta.
– Meillä on varhaiskasvatuksessa paljon sellaista, mitä on pidetty tärkeänä. Jos kuitenkin uskotaan, että hyvät käytännöt säilyvät itsestään, ne voivat hiljalleen kadota.
Nivala näkee koulupainotteisessa ajattelussa uhkana sen, että varhaiskasvatuksen alkuperäinen luonne hämärtyy. Saatamme unohtaa, että on perusteltuja syitä sille, miksi varhaiskasvatus tapahtuu ryhmissä ja on perinteisesti luonteeltaan leikkikeskeistä.
Sosiaalipedagogiikka toimii tässä ajassa muistuttajana, ja se tuo kasvatukseen ihanteita, jotka perustuvat yhteiseen käsitykseen lapsen hyvästä elämästä.
– Se herättelee kysymään, olemmeko menossa siihen suuntaan, mihin oikeasti haluamme mennä.
Tällaisen rakenteellisen työn voi ajatella kuuluvan päiväkodin jokaiselle aikuiselle, mutta erityisesti johtajille, varhaiskasvatussuunnitelmia linjaaville ja valtakunnallisille koulutuspäättäjille.
Sosiaalipedagogiikka ei ole ammattinimike
Kiinnostus sosiaalipedagogiikkaa kohtaan on kasvanut vuodesta 2018 alkaen, jolloin nykyinen varhaiskasvatuslaki tuli voimaan. Siinä varhaiskasvatuksen opettajan ja sosionomin tehtävät eroteltiin toisistaan.
Lain mukaan sosionomin tutkinnon tulee sisältää riittävästi varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan liittyviä opintoja.
– Tämä on ainoa laki, jossa sosiaalipedagogiikka määritellään pätevyyskriteerinä.
Nivala on yhdessä Sofia Rönkön kanssa tarkastellut ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmia ja huomannut suurta vaihtelua siinä, miten sosiaalipedagogiikka näkyy osana koulutusta.
Varhaiskasvatustyössä kasvatetaan tulevia yhteiskunnan rakentajia.
Osassa ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmia sosiaalipedagogiikka esiintyi lähinnä mainintana, eikä varsinaisena koulutussisältönä. Tähän Nivala toivoisi muutosta.
– Sosiaalipedagogiikka ei ole ammattinimike, vaan tapa katsoa maailmaa ja toimia siinä. Sen voi omaksua kuka tahansa, koulutustaustasta riippumatta.
Nivala muistuttaa myös, että varhaiskasvatuksessa ei tulisi asettaa hoivaa ja pedagogiikkaa vastakkain. Kun lapsi saa hoitotilanteessa kokea läheisyyttä ja välittämistä, sillä voi olla yhtä suuri kasvun merkitys kuin suunnitellulla opetuksella.
– Ymmärrän, että tarvitsemme erilaisia työnkuvia. Samalla on tärkeää pitää mielessä, että jokainen hetki on lapsen kannalta yhtä tärkeä, oli kyse sitten hoidosta, leikistä tai oppimisesta.
Osaksi arkisia kohtaamisia
Varhaiskasvatuksen arki on usein kiireistä, täynnä siirtymiä, aikatauluja ja nopeita käänteitä. Silloin saattaa äkkiseltään tuntua, ettei sosiaalipedagogiikalle ole aikaa tai resursseja.
Nivala kuvailee, että moni varhaiskasvatuksen parissa työskentelevä on kuitenkin kuvannut sosiaalipedagogisen ajattelun tuovan kasvatustyöhön merkityksellisyyttä ja syvyyttä. Sosiaalipedagogisen työote ei aina vaadi hurjasti aikaa, vaan sitä, että se otetaan osaksi arkisia kohtaamisia.
– On hyvä pitää mielessä, että varhaiskasvatustyössä ollaan kasvattamassa tulevia yhteiskunnan rakentajia. Jokaisen yksittäisen lapsen kanssa voidaan vaikuttaa siihen, millainen maailma meillä on tulevaisuudessa.
Kun varhaiskasvatuksen työntekijä kohtaa lapsen kunnioittavasti, kuulee vanhempaa aidosti tai rohkaisee lasta tuomaan esiin omia ajatuksiaan, ollaan hyvin tärkeiden asioiden äärellä.
– Tarkoituksena ei ole tuoda lisää vaatimuksia, vaan muistuttaa lempeästi siitä, että varhaiskasvatuksessa ollaan tekemässä jotakin todella tärkeää. Parhaimmillaan se voi tuoda työhön myös motivaatiota ja voimavaroja.
Maija Komonen
