Hoivakriisin ratkaisu on sosiaalihuollossa  

Suomessa ikääntyvän väestön määrä kasvaa, mikä tarkoittaa samalla sitä, että kaltoinkohtelutapaukset voivat lisääntyä.  

Vanhuspalvelujen työntekijätarve luonnollisesti suurenee, mutta samaan aikaan taloudelliset resurssit pienenevät. Ratkaisuja on haettu kiireellä – myös teknologiasta, vaikka siitä ei ole riittävästi tutkittua tietoa. Lainsäädäntökin on vasta kehittymässä.  

Julkisuudessa puhutaan yleensä vain hoitajien määrästä ja mitoituksesta, vaikka tulevaisuudessa sosiaalihuollon ammattihenkilöt voisivat olla avainasemassa vanhusten hoivakriisin ratkaisussa.  

Sosionomeilla, geronomeilla ja sosiaalityöntekijöillä on osaamista tunnistaa vanhuksen elämän haasteita ja riskejä, kuten taloudellisia ongelmia, lähiomaisen hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua, omaishoitajan uupumista, päihdeongelmia, yksinäisyyttä, pelkoa ja turvattomuutta sekä toki myös toimintakyvyn hienovaraista heikkenemistä.   

Sosiaalihuollon ammattihenkilö näkee vanhuksen elämäntilanteen kokonaisuuden.

Kun tilanteeseen päästään ajoissa puuttumaan ja oikeaa apua tarjolle, voidaan pidemmällä tähtäimellä ehkäistä pitkiä sairaalajaksoja, jatkuvia päivystyskäyntejä, kaatumisia ja niiden aiheuttamia kalliita leikkauksia.  

Sosiaalihuollon ammattihenkilö näkee vanhuksen elämäntilanteen kokonaisuuden ja voi sovittaa yhteen saumattomasti riittävät palvelut ja omaisten tuen.   

Alamme asiantuntijoilla on myös osaamista tukea vanhusten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja auttaa asiakasta ja hänen omaisiaan ymmärtämään itse omia oikeuksiaan. Tällöin estetään myös vanhusten itsemääräämisoikeuksia loukkaavien rajoitteiden käyttöä ja varmistetaan, että ratkaisut ovat suhteessa oikeita tilanteeseen nähden.   

Vanhukset tarvitsevat monialaista tukea – paitsi terveydenhuollon, ehdottomasti myös sosiaalihuollon ammattihenkilöiltä.   

Kaisa Yliruokanen