Työssä: kirjastososionomi Teemu Sorila
”Kannustan ihmisiä innostumaan lukemisesta ja hoksaamaan, miten iso merkitys lukutaidolla on.” ”Olen aloittanut työssäni kirjastososionomina muutama … Lue lisää
Jäsenten edunvalvonta on ammattiliiton toiminnan ydintä.
Kun työpaikalla kohtaa epäoikeudenmukaista kohtelua, sukset menevät ristiin työnantajan kanssa tai työnantajan toiminnan oikeellisuus epäilyttää, turvaa tuo se, että voi kääntyä asiassaan ammattiliiton puoleen.
Jäsenten edunvalvonta on ammattiliiton toiminnan ydintä. Etua valvotaan eri tasoilla; valtakunnallisella tasolla vaikutetaan muun muassa työehtosopimusten ehtoihin, paikallisella tasolla taas neuvotellaan esimerkiksi erilaisten palkkauserien jakautumisesta, ja pyritään ajamaan edustettavan ryhmän etua.
Yksilötasolla etua valvotaan yksilöä koskevassa asiassa, kuten silloin, kun jäsenellä on erimielisyyttä palkkauksesta työnantajan kanssa, perhevapaalta palatessa vanhat tehtävät onkin jaettu muille työntekijöille tai jäsen irtisanotaan. Tämän lisäksi Talentia ajaa jäsentensä etua myös ammatillisella tasolla muun muassa ammattilainsäädäntöön vaikuttamalla.
Yksilöllinen edunvalvonta on kaikista edellä mainituista edunvalvonnan muodoista se, mikä yleensä näkyy jäsenelle suorimmin.
Kun työpaikalla kohtaa epäoikeudenmukaista kohtelua, sukset menevät ristiin työnantajan kanssa tai työnantajan toiminnan oikeellisuus epäilyttää, turvaa tuo se, että voi kääntyä asiassaan ammattiliiton puoleen. Toisinaan asiat ratkeavat jo työpaikalla työnantajan kanssa keskustellessa tai luottamusmiehen puoleen kääntyessä, mutta monia asioita päätyy myös liiton asiantuntijoiden pöydille.
Välillä jäsenen edun mukaista voi olla, että epäkohtaan ei puututa.
Yksittäisen jäsenen edunvalvonta ei aina tuota voittoja, eikä varsinkaan pikavoittoja. Ammattiliiton asiantuntijan tai juristin yhteydenotto työnantajaan ei välttämättä saa aikaan toivottua lopputulosta, ainakaan välittömästi.
Usein vaaditaan useampia selvityspyyntöjä, vaatimuksia ja neuvottelukertoja, jotta päästään sellaiseen tulokseen, joka tyydyttää molempia osapuolia. Yhteydenottojen välissä asiantuntija tai juristi hakee kuumeisesti tietoa eri lähteistä, selaa oikeustapauksia ja konsultoi kollegoita.
Välillä jäsenen edun mukaista voi olla jopa se, että epäkohtaan ei puututa millään lailla. Vaikka työnantaja ei olisikaan toiminut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, tilanteen korjaaminen voi johtaa jäsenelle vielä epäedullisempaan tilanteeseen.
Tällöin vaaditaan sekä asiaa hoitavalta liiton työntekijältä kykyä tunnistaa tilanne ja sen riskit, että jäseneltä halua ymmärtää, että nykyinen tilanne todella on kaikkein edullisin vaihtoehto.
Kyllä voittojakin silti saadaan. Joskus jäsenelle saadaan puuttuvat päivärahat maksuun, toisinaan taas tuhansia euroja yhteistoimintalain mukaista hyvitystä.
Kun jäsen on kuitannut, että rahat ovat tilillä tai sovintosopimukseen on saatu nimet alle, olo on yleensä helpottunut sekä jäsenellä että liiton työntekijällä.
Toisinaan voitto vaatii senkin, että asiasta nostetaan kanne tuomioistuimessa. Tässäkin Talentia auttaa jäseniään oikeusturvaedun muodossa, joka auttaa jäsentä oikeudenkäynnin kulujen kattamisessa.
Edunvalvontaa sekin.
Sofia Silver