Sosiaalityöntekijä ja sosionomi Anette Karlsson päätyi politiikkaan opiskelijapolitiikan kautta.
”Vielä elokuussa työskentelin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella sosiaali- ja potilasasiavastaavana. Syyskuussa työpaikkani vaihtui yllättäen Arkadianmäelle.
Äkillisen käänteen takana oli tragedia: Eemeli Peltosen itsemurha. Nousin pidetyn Eemelin tilalle kansanedustajaksi varapaikalta Uudeltamaalta.
Nyt olen yksi eduskunnan harvoista sosiaalialan ammattilaisista. 200 edustajan joukossa meitä taitaa olla täällä vain viisi.
Kansanedustajakollegat yli puoluerajojen arvostavat sosiaalialan asiantuntemusta.
Eduskunta on minulle hyvin tuttu paikka, sillä olen aiemmin työskennellyt täällä sdp:n kansanedustajien avustajana ja kansalaisjärjestötoiminnan asiantuntijana lähes seitsemän vuoden ajan.
Tunsin parlamentin käytännöt entuudestaan, joten olen solahtanut uuteen työhöni aika helposti. Jotain uuttakin olen oppinut. En näet avustajavuosieni aikana koskaan huomannut, että edustajat kumartavat puhemiehelle poistuessaan istuntosalista.
Nyt olen tämän kohteliaan tavan omaksunut. Kansanedustajana eduskunnan hierarkia on tullut jotenkin vielä näkyvämmäksi kuin aiemmin.
Tieni politiikan maailmaan vei alun perin sosionomiopintojen ja opiskelijapolitiikan kautta. Olin Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOKin hallituksen jäsen ja Demariopiskelijat SONKin puheenjohtaja.
Opiskeluaikana taistelin muun muassa opintotuen indeksi- ja huoltajakorotusten puolesta.
Sosionomiopinnot merkitsivät minulle heräämistä yhteiskunnan eriarvoisuuteen ja rakenteellisen sosiaalityön tärkeyteen. Minulla oli suuri halu auttaa.
Sosionomiksi valmistuttuani työllistyin asiantuntijaksi Pohjoismaiden neuvostoon ja sieltä eduskuntaan avustajaksi.
Vähitellen aloin taas tuntea paloa sosiaalialalle. Hain ja pääsin opiskelemaan sosiaalityötä Helsingin yliopistoon.
Vaikuttamistyö jatkui Porvoon kaupunginvaltuustossa ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa ja -hallituksessa.
Ennen sote-uudistuksen voimaan astumista ja hyvinvointialueiden aloittamista ehdin työskennellä muutaman kuukauden Loviisassa sosiaalityöntekijänä perheiden varhaisessa tuessa. Se oli oikein hyvä työpaikka vastavalmistuneelle.
Hyvinvointialueiden aloittaessa vuoden 2023 alussa siirryin sosiaali- ja potilasasiavastaavaksi. Tuossa työssä pääsin näkemään asiakkaan kokemuksen ja sen, missä kohti ja millaisia aukkoja järjestelmässämme on.
Eniten ratkoin ikääntyneiden ja vammaisten ihmisten ongelmia. Omaiset olivat huolissaan, kun vanha äiti tai isä ei enää pärjännyt yksin kotona, mutta ei saanut paikkaa palveluasumiseen. Tai vammaiskuljetukset eivät toimineet kuten piti. Joku oli päässyt hoitoon vasta, kun oli liian myöhäistä.
Välillä tapaukset olivat todella vakavia ja raskaita. Yritin parhaani mukaan neuvoa ja etsiä ratkaisua, auttaa tukien ja palveluiden haussa.
Parasta potilasasiavastaavan työssä oli rinnalla kulkeminen. Toisaalta pahinta oli kaikkien kauheuksien kuuleminen.
Kansanedustajan tärkein työ on lakien säätäminen.
Monesti asiakkaiden asioita selvitellessäni huomasin, että juristin osaamisesta olisi ollut hyötyä. Siitä sain kimmokkeen oikeustieteen opintoihin. Parhaillaan teen notaarityötä Helsingin yliopistoon. Ensi vuonna vuorossa on gradu.
Kansanedustajan tärkein työ on lakien säätäminen. Itse istun lakivaliokunnassa. Olen myös sdp:n lakivaliokuntavastaava, mikä on ensimmäisen kauden kansanedustajalle iso luottamuksen osoitus.
Oppositiossa yksittäisen kansanedustajan vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Meillä ei esimerkiksi ole budjettivaltaa samalla tavalla kuin hallituspuolueiden edustajilla.
Toisaalta valiokunnissa voi saada paljonkin aikaan, etenkin jos käsiteltävänä on lakiesitys, joka ei herätä suuria tunteita, mutta on kuitenkin ihmisten kannalta merkittävä.
Eri puolueiden kesken olemme saaneet valiokuntamietintöihin huomioita, huolia ja kritiikkiäkin.
Oikeustieteen opintojen ansiosta taitoni viilata pykäliä paranee koko ajan.
Olen huomannut myös, että kansanedustajakollegat yli puoluerajojen arvostavat sosiaalialan asiantuntemusta ja tuoretta työkokemusta hyvinvointialueelta. He haluavat kuulla, millaisia näkemyksiä minulla on asioista.
Uskon, että puolueeseen katsomatta meillä kaikilla on sama tavoite: rakentaa Suomesta mahdollisimman hyvä maa. Keinot vain vaihtelevat, ja siitä syntyy vääntöä.
Juuri nyt haluaisin vaikuttaa hyvinvointialueiden ahdinkoon. Väen vähennykset alueilla ovat käsittämättömän suuria, satoja ammattilaisia.
Jos samanlaisia irtisanomia nähtäisiin vaikkapa paperiteollisuudessa, hallitus rientäisi oitis apuun. Näillä leikkauksilla on väistämättä vaikutusta palveluihin ja jonoihin.
Oppositio on ojentanut hallitukselle yhteistyön kättä tämän kriisin selvittämiseksi.
Myös omaishoitajat ovat lähellä sydäntäni. He tekevät raskasta työtään hyvin pienellä korvauksella. Ilman heitä hyvinvointialueet olisivat helisemässä.
Omaishoitajien tilanteeseen pitäisi saada helpotusta. Heillä on usein tarvetta erilaisille arkea helpottaville palveluille.
Oikeustieteen opintojen ansiosta taitoni viilata pykäliä paranee koko ajan.
Yhtenä konkreettisena asiana haluaisin myös kirjata lakiin varhaiskasvatuksen työntekijöille oikeuden työnantajan kustantamiin työvaatteisiin.
Muistan, miten itse olen parikymppisenä epäpätevänä lastenhoitajana hytissyt pakkasella päiväkodin pihalla. Ja lopulta vähistä rahoistani säästänyt kunnollisiin talvivaatteisiin.
Eduskunnassa työpäivät venyvät helposti pitkiksi. Kokoukset voivat alkaa aamukahdeksalta, ja jokaiselle illalle riittäisi keskustelu- tai puhetilaisuuksia. Torstaisin menee aina pitkään kyselytunnin vuoksi.
Siinä välissä pitää lukea lakiesityksiä, valmistella ja tehdä taustatyötä, ottaa vastaan vierailijaryhmiä. Itse yritän tehdä myös somevideoita: minuutin ”Sote-faktoja” ja ”Lakivinkkejä”.
Tavoitteenani on ollut rajata iltamenot vain kahteen päivään viikossa.
Meillä on puolison kanssa kotona pian kaksi- ja kuusivuotiaat lapset, jotka odottavat aina innolla äitiä kotiin.
Siinä palautuu töistä sekunneissa, kun avaa kodin ulko-oven, ja vastaan kipittää kahdet pienet askeleet. Molemmat nassukat kertovat innokkaasti, mitä tänään on tehty päiväkodissa.”
Anu Vallinkoski
