Vuoden 2023 päihdepalveluiden lainsäädäntöuudistus pyrki tuomaan selkeyttä sosiaali- ja terveydenhuollon välille ja varmistamaan yhteistyön. Käytännön toteutumista haastavat lukuisat seikat.
Nykyään päihdehuollosta säädetään sekä sosiaalihuolto- että terveydenhuoltolaissa.
– Vanhassa päihdehuoltolaissa ei ollut juuri mitään konkreettista päihdehuollon sisällöstä. Nyt on ensimmäistä kertaa määritelty sosiaalihuollon vähimmäispalvelut, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalineuvos Virva Juurikkala.
Samana vuonna lainsäädäntöuudistuksen kanssa toteutettiin myös soteuudistus.
– Uuden lainsäädännön tuki helpotti hyvinvointialueiden palveluiden yhtenäistämistä. Samalla alueilla on isot alijäämät ja säästötavoitteet, jotka hidastavat uudistusten etenemistä, toteaa STM:n lääkintöneuvos Helena Vorma.
EHYT ry:n päihdeasiamiestoiminnan mukaan lainsäädäntöuudistus on tärkeä, mutta monilla hyvinvointialueilla päihdepalvelut keskittyvät terveydenhuoltoon.
– Tämä kaventaa asiakkaiden mahdollisuuksia saada apua. Vaarana on, että päihdeongelman sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus jää vaille riittävää huomiota, sanoo päihdeasiamiestoiminnan erityisasiantuntija Marja Marttila.
Vuonna 2024 Ehyt ry:n päihdeasiamiestoimintaan tuli yhteensä 786 yhteydenottoa, useimmiten asiakkailta, mutta myös läheisiltä ja ammattilaisilta. Yhteydenottoja tuli lähes kaikilta hyvinvointialueilta.
Ongelmia liittyy muun muassa palveluiden hajanaisuuteen, palveluun pääsyn kriteereihin, kohteluun päihdepalveluissa, hoitokäytäntöihin, sosiaaliturvaan ja digipalveluiden saavutettavuuteen.
– Akuutti päihdeongelma vie voimavaroja ja heikentää toimintakykyä eikä kaikilla ole osaamista tai edes välineitä asioida sähköisesti. Hyvinvointialueiden on tärkeää kiinnittää huomiota asiointikanaviin ja palveluiden saavutettavuuteen.
Päihdeasiamiestoimintaa satoja yhteydenottoja.
Esimerkiksi tarjottu avopalvelu ei aina ole asiakkaan tuen tarpeisiin riittävää, jos tarve olisi laitosmuotoiselle päihdehoidolle tai -kuntoutukselle. Ostopalveluita on kuitenkin karsittu.
Marttilan mukaan sosiaalihuollon työntekijöitä huolestuttaa ammatillisen harkintavallan kaventuminen. Hyvinvointialueilla on asiakasohjausryhmiä, joissa sosiaalihuollon ammattilainen ei päätäkään arvioonsa perustuvista ja asiakassuunnitelmaan kirjatuista sosiaalipalveluista.
– Päätöksentekijänä toimii asiakasohjausryhmä. Tämä on juridisesti kyseenalaista.
Päihdeasiamiestoiminta muistuttaa, että asiakkailla on oikeus saada päihdepalvelut myös sosiaalihuollosta. Tällöin palveluiden tulee pohjautua sosiaalihuollon ammattihenkilön tekemään palvelutarpeen arviointiin ja hallintopäätökseen.
Taloudelliset syyt eivät myöskään saa rajoittaa palveluiden saantia. Apulaisoikeusasiamies on tuoreessa ratkaisussaan todennut, että vaikka hyvinvointialueella on oikeus antaa asiakkaan palveluita koskevaa päätöksentekoa ja määrärahojen riittävyyttä koskevia ohjeita, ei niillä voida rajoittaa sosiaalihuollon asiakkaiden oikeutta laissa säädettyihin palveluihin tai tukeen.
Lukuisia haasteita
Helsingin kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Irina Kaarnakari tunnistaa lukuisia päihdepalveluihin liittyviä haasteita. Kaarnakari tekee myös päihdesosiaalityöhön liittyvää väitöskirjaa.
– Helsingissä päihdepalveluja järjestetään sekä sosiaalihuollon-, että terveydenhuollon palveluna päihdepoliklinikalta, mutta lähes kaikkialla muualla ne ovat terveydenhuollon alla. Silloin niihin sovelletaan terveydenhuoltolain valinnanvapautta.
Tämä tarkoittaa, että asiakas voi saada sosiaalihuoltolain palveluita asuinpaikkakunnaltaan ja terveydenhuollon palveluita valitsemastaan paikasta.
– Helsingissäkin voi käydä niin, että asiakas valitsee terveydenhuollon palvelut esimerkiksi Vantaalta. Kokonaisuus ei tällöin ole kenenkään hallussa.
Kaarnakarin mukaan nykytilanne luo jännitteitä terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisten välille, etenkin ilman selkeitä prosesseja. Hän on kuullut terveydenhuollon kritiikkiä, jossa sosiaalialan työ nähdään byrokraattisena ja palvelutarpeen arviointi viivästyksenä. Riippuvuudesta toipuminen on kuitenkin kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä.
– Sosiaalityön täytyy korostaa sitä, että voimme olla aktiivisesti mukana asiakkaan kuntoutuksessa ja myöntää palveluita.
Asiakkaalla on oikeus päihdepalveluihin myös sosiaalihuollossa.
Kaarnakari on huolestunut myös siitä, ettei nykyisen lain sisältö ole kaikilla sosiaalialan ammattilaisillakaan täysin hallussa. Hän muistuttaa jatkuvasti, että lainsäädäntö ohjaa tarkasti esimerkiksi asiakassuunnitelmista, hoidosta ja kuntoutuksesta.
– Tämä on vaativa erityisala. Ilman vankkaa lainsäädännön selkänojaa ei voi turvata asiakkaan eikä omia oikeuksia.
Kaarnakari katsoo, että asiakkaalle palvelut voivat näyttäytyä epämääräisiltä. Laki määrittää, että asiakkaan pitäisi aina tietää, saako hän sosiaali- vai terveydenhuollon palvelua.
– Mutta jos ammattilainenkaan ei sitä oikein tiedä, miten asiakas voisi ymmärtää tilanteen? Päihdeongelmaisella ihmisellä on usein hätä, eikä hän mieti, onko kyseessä terveyden- vai sosiaalihuollon palvelu.
Pahimmillaan kiireelliset ratkaisut ja puutteellinen yhteistyö voivat johtaa asiakkaan epäonnistumiseen toipumisessa.
– Pyrkimys moniammatilliseen työparityöskentelyyn on jatkuva. Se on olennainen osa laadukkaita päihdepalveluja.
Hyviä käytäntöjä tarvitaan lisää
STM:n tietoon ei ole tullut päihdepalveluiden keskittymistä terveydenhuoltoon. Juurikkalan ja Vorman mukaan sosiaalihuollon merkitys ymmärretään hyvinvointialueilla, mutta palveluita ja yhtenäisiä hyviä käytäntöjä tarvitaan lisää.
Tämä ilmenee myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sosiaalihuollon työntekijöiden haastatteluissa. Haastateltavat esiintyvät jutussa nimettömänä.
Osa haastateltavista kertoo palveluiden saannin hankaloitumisesta, johon vaikuttaa Marttilan mainitsema vastuusosiaalityöntekijän päätösvallan kaventuminen. Päätös asumispalveluista vaatii useita hyväksyntävaiheita eri tahoilta, kuten asiakasohjausryhmästä.
– Ei ole oikein, että asiakkaan tilanteen tunteva sosiaalityöntekijä ei voi tehdä päätöksiä. Prosessin takia asiakas voi joutua odottamaan palveluita pahimmillaan kuukausia. Tilanne on erityisen vaikea asunnottomille.
Ammatillisen harkintavallan kaventuminen sosiaalihuollossa huolestuttaa.
Haastateltavien mukaan vaikuttaa siltä, ettei käytäntö liity lainsäädäntöuudistukseen, vaan hyvinvointialueen säästöihin. Palveluita on myös liian vähän, ja niiden kriteerit ovat arveluttavia.
– Palveluiden kriteereissä voidaan painottaa asiakkaan omaa sitoutumista, eikä sosiaalityöntekijän arviota.
Osa haastateltavista on huomannut, ettei terveydenhuollossa tunneta sosiaalihuollon palveluita eikä niitä pidetä tasavertaisina. Lisäksi terveydenhuollon palvelut eivät vastaa niiden asiakkaiden tarpeisiin, joilla on haasteita palveluihin sitoutumisessa.
Yksi haastateltava samalta hyvinvointialueelta kuitenkin kertoo, että heidän yksikössään sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö ja työparityöskentely on vahvaa. Työpari on asiakkaan rinnalla koko polun ajan, ja fyysisen riippuvuuden lisäksi päästään puuttumaan tilanteen juurisyihin.
Työparimalli toimii Keski-Suomessa
Myös Keski-Suomen hyvinvointialueen johtava sosiaalityöntekijä Kirsi Alonen kertoo yksikkönsä työparimallista.
– Aina kun asiakas on lähdössä päihdekuntoutukseen, tilannetta arvioidaan työparina, joka koostuu sosiaalityöntekijästä ja terveydenhuollon koordinaattorista. Asiakkaat ovat antaneet mallista paljon myönteistä palautetta.
Keski-Suomen hyvinvointialueella on laadittu terveyden- ja sosiaalihuollon kriteerit päihdekuntoutukseen. Näiden pohjalta toteutetaan yhteistä päihdekuntoutusarviota.
– Mikäli asiakkaan päihdekuntoutuksen tarve muodostuu ensisijaisesti terveydenhuollollisista perusteista, niin terveydenhuolto vastaa maksusitoumuksen tekemisestä. Mikäli kyse on sosiaalihuollon perusteista, tekee sosiaalityöntekijä viranhaltijapäätöksen.
Satakunnan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalveluiden vastuualuejohtaja Matti Järvinen kertoo, että tarvittava lääkehoito on yksi elementti, mutta päihdekuntoutuksessa painopiste on sosiaalihuollon palveluissa. Heidän päihdeyksikössään tarjotaan katkaisuhoitoa ja päihdekuntoutusta.
– Kuntoutusjakso on eräänlainen lähtölaukaus, mutta varsinainen muutos tapahtuu asiakkaan omassa ympäristössä. Sosiaalihuollon tukea tarvitaan, jotta arki saadaan toimimaan, Järvinen toteaa.
Vaikka terveydenhuolto saa kritiikkiä, nimettömänä esiintyvä Pirkanmaan hyvinvointialueen päihdesairaanhoitaja korostaa monialaisen työn tärkeyttä.
– Tuemme yhdessä asiakkaita kokonaisvaltaisesti elämänhallinnassa eikä työni onnistuisi ilman sosiaalityöntekijöitä. Suorastaan vaadin yhteistyötä, ja täällä se myös toimii.
Ilmoitusvelvollisuutta ei pidä unohtaa
Päihde- ja riippuvuuspalveluihin liittyvä palvelujärjestelmän seuranta ja raportointi kuuluvat THL:lle, joka tekee myös erillisselvityksiä.
– Vasta ilmestynyt hyvinvointialuekysely tuo uudenlaista tietoa palvelujen saatavuudesta myös sosiaalihuollossa, mistä aikaisemmin on ollut iso puute, STM:n Juurikkala toteaa.
THL ja STM valmistelevat parhaillaan myös päihde- ja riippuvuuspalveluiden laatusuosituksia, joiden on tarkoitus valmistua 2026.
Lainsäädännön noudattamisen varmistaminen hyvinvointialueilla puolestaan kuuluu aluehallintoviranomaiselle.
– Tässä asiassa ei ole tulkinnanvaraa. Hyvinvointialueiden on järjestettävä lakisääteiset päihde- ja riippuvuustyön palvelut, Ehyt ry:n päihdeasiamiestoiminnan Marttila muistuttaa.
Myöskään sosiaalihuollon ammattilaisen ilmoitusvelvollisuutta ei pidä unohtaa.
– Sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on oikeus ja velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista esihenkilölle ja tarvittaessa valvovalle viranomaiselle.
Maija Komonen
