Tänään töissä vammaisalalla – Marja Herala

Järjestötyössä on hyvät mahdollisuudet olla uuden kehittäjänä ja kokeilijana

Kuka
Marja Herala Espoo. Työvuosia vammaisalalla lähes 29 vuotta.

Työ
Vapaa-ajan koordinaattori Helsingissä. Työnantajana Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry.

Koulutus
sosionomi (amk), nuoriso-ohjaaja

”Koen erittäin positiivisena työharjoitteluun tulevat ja opinnäytetöitään yhdistyksessämme tekevät opiskelijat. Opiskelijat tuovat työhöni oman virkistävän näkökulmansa ja haastavat olemassa olevat käytännöt. Heidän työpaikkaohjaajanaan toimiessani pääsen perustelemaan omaa toimintaani. Opin myös itse kyseenalaistamaan omia toimintatapojani. Opiskelijat tuovat myös sisällöllistä väriä toimintaan ja uusia sosiaalisia kontakteja asiakkaillemme. Kehitysvamma-alaa ei välttämättä pidetä kovin houkuttelevana sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa, mutta asiakkaamme saattavat hyvinkin muokata mielipiteitä myös siltä osin.”

Olen kotoisin pienestä kyläpahasesta Pohjois-Savosta. Lukion jälkeen en hakenut heti jatko-opintoihin, vaan ilmoittauduin työnhakijaksi. Pian minulle ehdotettiin työpaikkaa sosiaalipalveluissa vanhusten kotiavustajana/kehitysvammaisten ohjaajana. Koulutus ja kokemus puuttuivat täysin, mutta kuntamme sosiaalitoimen avarakatseiset virkailijat palkkasivat silti minut, innokkaan ja rämäpäisen punkkaritytön. Molemmat tehtävät olivat todella antoisia. Viimeinen isovanhempani oli kuollut ollessani puolitoistavuotias, joten vanhukset, joiden kotona työskentelin, antoivat minulle arvokkaan näköalapaikan ikäihmisten elämään. Kehitysvammaiset ihmiset taas tuntuivat heti omalta porukaltani. Koin työskentelyn heidän parissaan luontevana ja innostavana.

Etelä-Suomeen muutettuani työskentelin aluksi sekä ravintolassa että kaupan alalla, kunnes tieni johdatti taas kehitysvammaisten ihmisten pariin Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:een. Sitä ennen olin opiskellut nuoriso-ohjaajaksi. Kymmenisen vuotta yhdistyksessä työskenneltyäni opiskelin sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa.

Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n tarkoituksena on toimia kehitysvammaisten ihmisten, heidän perheidensä ja läheistensä edunvalvonta- ja tukiyhdistyksenä sekä edistää kehitysvammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä. Yhdistyksemme on yksi valtakunnallisen Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n noin 180:sta paikallisyhdistyksestä. Eroamme aika tavalla muista, pääosin vapaaehtoisvoimin toimivista yhdistyksistä, sekä kooltamme että toimintamme laajuudelta. Meillä on reilut 50 vakinaisessa työsuhteessa olevaa työntekijää ja noin 200 lyhytaikaista työntekijää. Monipuolisen yhdistystoiminnan lisäksi yhdistyksellä on kolme ryhmäkotia, viisi tukiasuntoa ja toimintakeskus laaja-alaista tukea tarvitseville aikuisille.

Työtehtäviini kuuluu matalan kynnyksen vapaa-aikatoiminnan suunnittelu, järjestäminen ja kehittäminen. Säännöllistä matalan kynnyksen toimintaa ovat kohtaamispaikka Ystävätupa, Teiniklubi, senioriklubitoiminta, Helsingin kaupungin kanssa yhteistyössä järjestettävät Villiklubi-ravintolaillat sekä uutena toimintana Bragun Sateenkaariklubi. Toimintaan kuuluvat myös erilaiset retket, matkat, tapahtumat ja lyhytkurssit. Kohtaamispaikka Ystävätuvassa ja nuorten Teiniklubissa on palkatut ohjaajat, joiden esimiehenä toimin. Muilta osin vastaan itse asiakastyöstä. Toimin myös opiskelijoiden työharjoitteluiden ohjaajana yhdistystoiminnan osalta. Erilaiset lyhytkurssit ovat usein opiskelijoiden opinnäytetyönään toteuttamia. Vapaaehtoiset ovat erittäin arvokas ja tärkeä osa toimintaamme. Vastaan heidän perehdyttämisestään ja ohjaamisestaan Ystävätupatoiminnassa. Vapaaehtoisten rekrytointi ja koulutus järjestetään yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan kursseilla.

Järjestötyö on monipuolista ja kaikenlainen ammattitaito on pelkkää plussaa. Järjestötyössä on hyvät mahdollisuudet olla uuden kehittäjänä ja kokeilijana. Kehittymiskykyisyys ja -taitoisuus ovat tärkeitä. Tärkeää on myös koko asiakaskunnan huomioiminen toiminnassa. Työni monimuotoisuus ja monipuolisuus sopivat hyvin luonteelleni.
Parasta ovat asiakkaani. Onnekseni minulla on mahdollisuus tehdä asiakastyötä. Pitäisinkin mahdottomana työskentelyä ilman suoraa asiakaskontaktia, sillä siten saan rehellisimmän palautteen ja parhaat ideat työni kehittämiseksi. Tavoitteeni on ollut alusta saakka, että asiakkaat eivät ole vain työni kohderyhmä, vaan aktiivisia osallistujia, vaikuttajia ja sisällön kehittäjiä. Kyse on heidän elämästään ja vapaa-ajastaan.

Pitkään samassa työpaikassa olleena näen paljon positiivisia näkökulmia: iso osa asiakkaista on tuttuja, samoin työpaikka ja sen historia, perusrutiinit ovat hallussa jne. Riskinä on liiallinen rutinoituminen ja näkökentän kaventuminen. Siitä syystä koen erittäin positiivisena työharjoitteluun tulevat ja opinnäytetöitään yhdistyksessämme tekevät opiskelijat.

SOTE on laajassa mittakaavassa tämän hetken puhututtavin kysymys, mutta myös ruohonjuuritasolla haasteita riittää päivittäin. Riittämättömyyden tunne kulkee mukana koko ajan. Tasa-arvoisen osallisuutensa ja osallistumisensa toteutumiseksi kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat tukea ja mahdollistajia myös vapaa-ajan toiminnoissa, mutta resurssit ovat kovin rajalliset. Henkilökohtaisena haasteena koen aikataulutuksen. Työni on joustavaa, mutta on paljon deadlineja, joissa on pysyttävä. Asiakkaat ovat mielessäni aina ykkösenä. Usein sattuukin, että päivän työsuunnitelmani menevät uusiksi reagoidessani yllättävästi tulleeseen ja aikaa vievään asiakaskontaktiin.

Mieleenpainuvimmat tilanteet töistä liittyvät matkoihin asiakkaiden kanssa. Olen matkannut paljon heidän kanssaan eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla. Matkoilla kaikki ei aina mene nuottien mukaan, mutta ne ovat erittäin antoisa osa työtäni. Suurimman vaikutuksen minuun ovat tehneet uusissa ympäristöissä ja yllätyksellisissä tilanteissa matkakumppaneiltani löytyvät voimavarat ja taidot sekä vertaansa vailla oleva ryhmähenki ja yhteisöllisyys. Reissuilla porukkamme toimii myös luontevana asenteiden muokkaajana. Eräällä ulkomaanmatkallamme kävimme joka ilta samassa ravintolassa ”välttämättömillä” iltajätskeillä. Paikassa työskenteli reipas nuori tyttö, joka toivotteli parikymmenpäisen ryhmämme iloisesti tervetulleeksi ja halusi aina olla meidän tarjoilijamme. Viimeisenä iltana hän pyysi minut hetkeksi sivuun juttelemaan kanssaan. Hän kertoi, että hänen sedällään on kehitysvamma ja vammaisuutensa vuoksi setä, kuten muut kaltaisensa, joutuu elämään eristyksissä, sivussa yhteiskunnasta. Kyynelsilmin hän kertoi olevansa äärettömän onnellinen porukkamme vierailusta saarella, meidän olevan parhaita mahdollisia asennekasvattajia ja luovan uskoa valoisampaan tulevaisuuteen kehitysvammaisille ihmisille myös hänen kotimaassaan. Jäin miettimään, miten monella tavalla merkityksellistä toimintamme on.

Teksti: Marja Herala
Toim. Miia Koski