Hyvää kesän aikaa jäsen!
Kevät osoittautui juuri niin vauhdikkaaksi kuin mitä vuodenvaihteessa osasin ennustaa.
Talentia Varsinais-Suomi ry:n sisäinen hallitustyöskentely on sisältänyt toimintamallien hiomista sekä uusien kehittämistä uuden ohjelmiston käyttöönoton ohella. Etäkokousten ja -osallistumisten mahdollisuuttakin on tullut tämän kaiken ohessa lisättyä ja harjoiteltua.
Luonnollisesti hallituksen ajankohtaiset toimet ja säästötavoitteet ovat puhuttaneet meitä työssä ja vapaa-ajalla. Uusi sloganimme ”Varsinaista Talenttia” on kuin vastaus osoittamaan arvostustamme alan ammattilaisia, heidän ammattitaitoaan ja ammatti-identiteettiään kohtaan.
Jäsenten suuntaan kevätkausi lienee selkeimmin näyttäytynyt uusien somekanavien sisällöissä sekä jäsentapahtumissa. Kevään aikana olemme saaneet nauttia yhteisestä elokuvaillasta Kaarinan Piispanristillä ja yhdistyksen kevätkokouksesta tarjoiluineen Turun linnan upeassa miljöössä. Kokouksen yhteydessä kuulimme myös sopimusasiantuntija Jenni Saarelan esityksen alueelliseen vaikuttamiseen ja palvelussuhdeneuvontaan liittyvistä asioista.
Olemme lisäksi tukeneet jäsentemme liikkumista Naantalin SuperTreeneissä sekä nauttineet yhdessäolosta jo klassikoksi muodostuneella piknik-risteilyllä. Risteilylle osallistuneet jäsenet saivat tällä kertaa mukaansa Talentia-kassit sekä uudet, uniikit Varsinaista Talenttia -juomapullot!
Siinä missä kevättä on kuljettu tutumpien askelmerkkien parissa, voitaneen syksystä jo paljastaa, että uudenlaisia elämyksiä on luvassa! Alla päivämääriä jo etukäteen allakoitavaksi, lisätietoa ja linkit ilmoittaumisiin saatte elokuun jäsenkirjeessä. Muutakin mukavaa on syksyyn luvassa, joten stay tuned!
Ennen syksyn saapumista hallitus kuitenkin heittätyy hetkeksi kesätuulen kuljetettavaksi. Huokaise ja hengitä syvään sinäkin, sillä kesä on jo vahvasti läsnä!
Aurinkoisin kesäterveisin
Piia Salmiranta
Talentia Varsinais-Suomi ry:n puheenjohtaja
Tulossa Syksyllä:
Hyvinvointipäivä Storfinnhova Gårdissa 26.9.2026 https://www.storfinnhova.com/. Ilmoittautuminen syyskuussa.
Fuugan konsertti 20.11. Ilmoittautuminen elokuussa.
Syyskokous 28.11. Ilmoittautuminen elokuussa.