Tänä vuonna Valtakunnalliset kuraattorien koulutuspäivät vietetään 30.-31.10.2025 Tampereella!

Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä: Ilmoittautuminen

Ohjelma

Koulutuspäivillä kuullaan puheenvuoro sometohtori Suvi Uskilta, joka on perehtynyt erityisesti ihmisen käyttäytymiseen digitaalisissa ympäristöissä ja avaa somen varjopuolia sekä antaa työkaluja digitaalisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Sosiaalityön, erityisen oppilaitoksissa tehtävän sosiaalityön sekä yhteisösosiaalityön asiantuntija, yliopistonopettaja Taina Laitinen esittelee väitöskirjaansa liittyviä tutkimustuloksia liittyen oppilaitoksissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden (koulukuraattorien) moniammatillisissa verkostoissa rakentuvia sosiaalisia identiteettejä sekä professioiden välisiä hierarkioita koulun moniammatillisten verkoston diskursseissa.

Kehittämispäällikkö Piia Karjalainen ja asiantuntija Anniina Pesonen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlasta yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen johtava kuraattori Eija Tommon kanssa puhuvat yhteisöllisestä työstä mielenterveyden tukemisen perustana kouluyhteisössä.

Lisäksi pääsemme kuulemaan paikallisia puheenvuoroja Pirkanmaan hyvinvointialueella käytössä olevista toimintatavoista sekä menetelmistä.

Valtakunnallisten kuraattorien koulutuspäivien yhteydessä järjestetään iltaohjelmaa, johon myydään liput erikseen.

Torstai 30.10.2025

9.00.-9.30 Ilmoittautuminen, aamukahvit

9.30-9.45 Tervetuloa ja aloitussanat – Koulukuraattorit ry:n puheenjohtaja Jaana Kähkönen ja päivien suunnittelutyöryhmä

9.45-10.00 Talentian terveiset – puheenjohtaja Jenni Karsio

10.00-10.45 Kuraattorityö muutoksessa – miten terapiatakuu toteutuu eri puolella Suomea? -koulukuraattori, Pirha

11-12.00 Some ja mielenterveys – Sometohtori Suvi Uski

12.00-13.00 Lounas

13.00-13.30 Erilaisia kuraattorityön työtapoja ja menetelmiä – koulukuraattorit Pirha

14.00-14.30 Rakenteellinen sosiaalityö koulukuraattorin työssä – koulukuraattori, Pirha

14.30-15.00 Iltapäiväkahvit

15.00-16.00 Koulukuraattorien moniammatillisissa verkostoissa rakentuvat sosiaaliset identiteetit sekä professioiden väliset hierarkiat koulun moniammatillisten verkoston diskursseissa, yliopistonopettaja Taina Laitinen, Jyväskylän yliopisto

Perjantai 31.10.2025

9.00- 9.45 Ajankohtaiskatsaus kuraattorityön näkökulmasta -THL Niina Palm ja Taina Huurre

9.45-10.30Yhteisöllinen työ mielenterveyden tukemisen perustana kouluyhteisössä – Kehittämispäällikkö Piia Karjalainen ja asiantuntija Anniina Pesonen ITLA sekä johtava kuraattori Eija Tommo, Päijät-Sote

10.45-11.30 Vertaismentorointi – pirhalainen kuraattorityön kehittäminen – koulukuraattori, Pirha

11.30-12.30 Lounas

12.30-13.30 Resilienssi koulukuraattorin työssä – puhuja tarkentuu

13.45 Stressi ja palautumisen tasapaino kuraattorityön arjessa – koulukuraattori, Pirha

14.30-15.00 Iltapäiväkahvit

15.00-15.15 Päätössanat

Hinnat

Jäsenten early bird-hinnat 14.8.2025 saakka:

  • Osallistuminen paikan päällä Tampereella 1 päivä 120 €, 2 päivää 200€
  • Osallistuminen etäyhteydellä 1 päivä 100€, 2 päivää 160 €

Ei-jäsenten early bird-hinnat 14.8.2025 saakka:

  • Osallistuminen paikan päällä Tampereella 1 päivä 140 €, 2 päivää 220 €
  • Osallistuminen etäyhteydellä 120 €, 2 päivää 180 €

Työyhteisöhinnat etäyhteydellä osallistumiseen:

  • 3-10 henkilölle 1 päivä 400 €, 2 päivää 600 €
  • 11-20 henkilölle 1 päivä 800 €, 2 päivää 1000€

Lippu iltajuhlaan 20 €

Hinnat nousevat 14.8.2025 jälkeen ilmoittautuville 30 € ja työyhteisöille 50 €.

Tervetuloa!