Pelastuvatko lapset säästämällä?

Lastensuojelun lyhyt oppimäärä

Lapsen asiakkuus avataan lastensuojelun avohuollon sosiaalityöhön, kun tilanne vaatii lastensuojelun arviointia. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä hoitaa henkilökohtaisella virkavastuullaan lapsen tilanteen selvittämistä, tukitoimien organisointia ja tarvittavaa päätöksentekoa, valvoen lapsen edun toteutumista ja toteuttaen asiakkuusprosessin kirjaamista (LSL 24 §; 33 §.) Kun lapsi ei ole avohuollon tukitoimin autettavissa, käynnistää sosiaalityöntekijä huostaanoton valmistelut, ja lapsi siirtyy sijaishuollon palveluiden piiriin. Mikäli lapsi on sijoitettuna tietyn ajan, hänelle syntyy jälkihuolto-oikeus, ja hän siirtyy jälkihuollon palveluiden piiriin. Hallitus kaavailee muuttavansa tätä toimivaa jäsennystä, purkaen samalla hyvin toimivaa. Kalleinta mahdollista lastensuojelua on kuitenkin sijaishuolto, jolloin merkittäväksi nousee juuri se ammattilaisten edeltävä toiminta, toisin sanoen, mitä siirtoja tapahtuu ennen lapsen mahdollista siirtymää kohti sijaishuoltoa.

Kärkenä säästäminen – lasten oikeuksien kustannuksella

Hallitus haluaa säästää sosiaalihuollon palveluista palvelu-uudistusta laatineen työryhmän avauksilla. Työryhmä ehdottaa koko lastensuojelutyön kaarta koskevia uudistuksia: uudistuksia lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollon palveluihin. Työryhmän visioissa lastensuojelun avohuolto ja jälkihuolto häivytetään sosiaalihuoltolain alaisuuteen, ja jatkossa lastensuojelun palvelua löytyisi ainoastaan sijaishuoltoon sijoitettuna. Suunnitelman tavoitteina lienee palvelupolkujen yksinkertaistaminen, päällekkäisyyksien karsiminen ja ”palveluiden järkeistäminen”. Tahtotilana vaikuttaa olevan lainvalmistelun nopea eteneminen, säästöjä tavoitellen. Hallituksen esitys pohjautuu johonkin, jonka kantavuudesta ei ole tietoa, jonka järkevyydestä ei keskustella, ja jonka säästöperusteita ei kyetä artikuloimaan. Mutta voihan asioita kuvitella, tunnutaan ajattelevan. Lastensuojelun uudelleen jäsentämisen visiot ovat realisoituneet lasten ja perheiden oikeusturvaa heikentävinä suunnitelmia. Pelastuvatko lapset säästämällä?

Lastensuojelun professio vaatii erityisasiantuntijuutta

Lastensuojelutyö on vaativaa, perehtyneisyyttä ja ammattipätevyyttä vaativaa työtä. Kun lastensuojelutyössä tarvitaan väliintuloa, sosiaalityöntekijä nojautuu voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä käyttää työssään merkittävää julkista valtaa, joten lain antamia velvoittavia perusteita tarvitaan. Työntekijän tulee soveltua ammattiinsa, sillä hänen tulee kyetä valvomaan lapsen etua hyvinkin ristiriitaisissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Lastensuojelu näyttää työn tekijälleen kyvyn selviytyä ja mahdollisuuden uusiin alkuihin, mutta samalla se haastaa ja nostaa työntekijän omat moraalin rajat näkyviin ja on arvoja testaavaa työtä, näyttäessään yhteiskunnan pimeämpää puolta. Lasta suojeleva yhteiskunta ei voi jättää lastensuojelua tekemättä, tai tehdä sitä säästösyihin vedoten huonosti.

Lastensuojelun asiakkuus etenee, tarpeen vaatiessa, kevyimmästä sosiaalihuoltolain palveluista avohuoltoon, ja joskus lapsen asiakkuus päätyy sijaishuoltoon, ja sieltä käsin kannattelevaan jälkihuoltoon. Suomalainen järjestelmä on selkeä ja looginen, myös asiakasperheen suunnasta katsottuna. Lastensuojelun jäsennys vahvistaa sosiaalihuollon ammattilaisten erityisasiantuntijuutta, sillä eri tavoin sijoittuneet ammattilaiset syventävät osaamistaan, perehtyen esimerkiksi juuri avohuollon, sijaishuollon tai jälkihuollon ammattilaisiksi. Nyt kaavaillut suunnitelmat vaativat yhteiskunnallisia perusteluja. Nykyinen lastensuojelun palvelujärjestelmä toimii ammattilaista tukien, joka samalla toteuttaa parhaalla tavalla lapsen etua.

Lastensuojelua ei voi kuvata lyhyesti

Suomessa vastuu alaikäisestä lapsesta on aina lapsen huoltajalla, mutta kun vastuuta on liikaa, tarvitaan lastensuojelun väliintuloa. Vuoden 2024 alkaen lastensuojelun sosiaalityöntekijän virkatyötä on turvattu lain kirjauksella niin, ettei asiakasmäärä saa ylittää 30 asiakaslasta (LSL 13 b §). Ammattilaisille muutos on ollut tärkeä, ja sillä on ollut myönteisiä vaikutuksia työntekijöiden toimintakykyyn ja työssä jaksamiseen, siis työn tekemisen oleellisiin reunaehtoihin. Lastensuojelun laatusuosituksen mukaan kohtuullisena asiakasmääränä on pidetty enintään 25 lasta sosiaalityöntekijää kohden, erityisen vaativissa tilanteissa suositellaan poikkeamaan myös tästä alaspäin.

Hallituksen esityksessä myös asiakasmitoituslakia halutaan heikentää, huolimatta lastensuojelun sosiaalityössä realisoituneista positiivisista vaikutuksista. Hallituksen helmikuussa 2026 antama viesti sosiaalialan ammattilaisille sekä lastensuojelua tarvitseville lapsiperheille on kylmä ja ristiriitainen: ammattilaisten työkykyä halutaan tukea ja uusintaa ja työuria pidentää, mutta ainoastaan juhlapuheissa. Säädellyn ja oikeusturvaa ylläpitävän järjestelmän purkaminen säästösyistä on kuitenkin vastuutonta. Lastensuojelu ei ole, eikä tule koskaan olemaan ”halpaa”, vaan kyseessä on aina yhteiskunnallinen ja poliittinen valinta siitä, miten ja millä tasolla yhteiskunta huolehtii ja järjestää lapsen turvaa nyt ja tulevaisuudessa.

Lastensuojelun ydintehtävää on huomata hätä ja turvata lapsi – lapsella on oikeus erityiseen suojeluun

Sosiaalihuoltolakia uudistavan työryhmän raportti julkaistiin 11.2.2026 (Ks. STM:n Sosiaalihuollon palvelu-uudistus: Työryhmän ehdotukset 2026). Lapsen suojelemisen eetos on kuulunut suomalaisen yhteiskunnan yhteisesti jaettuun ymmärrykseen aina, eikä sitä ole kyseenalaistettu. Meillä lapsi ei ole heitteillä, hän ei kerjää kadulla, eikä häntä saa muutenkaan kohdella kaltoin: hänen tilanteeseensa puututaan vielä tänään, lastensuojelun ajantasaisella palvelulla. Lapsen oikeudet erityiseen suojeluun on ratifioitu maassamme vuonna 1991 (LOS 1989). Käytännössä se tarkoittaa, että me haluamme pitää hyvää huolta lapsista ja haavoittavissa olosuhteissa olevista, myös elämänkaarensa toisessa päässä olevista iäkkäistämme. Lainsäädännön perustelematon uudelleen jäsennys johtaa vääjäämättä tilanteisiin, jossa lastensuojelun toteuttamista ja oikeusturvaa heikennetään, ja jossa lapsi saattaa jäädä kokonaan palveluiden katvealueelle. Kun toimivaa palvelujärjestelmää tarkoituksenmukaisesti heikennetään, on kysymys yhteiskunnan moraalisiirtymästä sellaiseen suuntaan, jonka seuraukset voivat johtaa ennakoimattomiin seurauksiin, myös riskeihin. Avointa sekä asiantuntevaa keskustelua tulee käydä siitä, tätäkö me oikeasti haluamme.

Riikka Tihiäsalo, VTM, lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijä

Saara Uljas, VTM, lastensuojelun sijaishuollon sosiaalityöntekijä

Sanna Saarinen, VTM, lastensuojelun jälkihuollon sosiaalityöntekijä